Perusratsastus on parasta

Kysy keneltä vaan huipputason koulu- tai esteratsastajalta, niin he vannovat perustyön nimeen. Uskoisin että he tarkoittavat, että jos perusta ei ole hyvä, mikään muukaan ei voi olla sitä! Sitä ei vaan voi rakentaa taloa huonoille perustuksille. 

Seuraavaan juttuun keräsin asioita mistä voi sanoa että vallitsee konsensus legendojen kesken. Ne on asioita jotka välillä unohtuu mutta sitten ne taas pulpahtaa esille. Satojen vuosien aikaan on kokeiltu yhtä sun toista, tulee koulukuntia ja erimielisyyksiä, mutta aika tekee tehtävänsä, jotkut asiat vaan todistavat itsensä uudestaan ja uudestaan. Joskus joku "uusi" juttu on vaan uusi tapa kertoa vanha asia! En keskity ollenkaan huonoihin juttuihin, ne tulee muutenkin koska emme ole täydellisiä. En myöskään asioihin mitkä ovat kiistanalaisia. Jos huomaan sellaisia, yritän selvittää mistä on kyse ja päästä niistä eroon. 

Onko ratsastus, perusratsastus, helppoa?

Se että tekee perusjuttuja, ei tarkoita sitä, että (edes) perusratsastus aina olisi helppoa. Se johtuu osittain siitä että me olemme eläviä olentoja hevosten kanssa. Me kasvamme ja rapistumme. Kun elämme kasvuvaihetta, meissä on meneillään muutosprosessi ja kun vanhenemme samoin. Elämä ei ole staattista ja tämä tekee rakentamisen ja oppimisen haasteelliseksi. Voi kuinka helppoa se olisi jos voisimme vaan rakentaa, palikka kerrallaan ja mikään ei liikkuisi, muuttuisi tai särkyisi. 

Sitten vielä ratsastuksessa on kyse kahdesta olennosta joilla omat prosessit. Vain mielikuvitus rajoittaa mitä kaikkea oikeasti tapahtuu, silti ratsastuksen toinen suuri motto on "Keep it simple" 
(stupid). Mitä enemmän kun veivaa ja pyytää, sen sekavampaa se on hevoselle. Eikä vaan se mitä me tietoisesti pyydetään, vaan myös mitä me tiedostamatta pyydetään hevoselta. Joskus meidän pyynnöt ovat ristiriidassa ja joskus me pyydetään niin paljon että hevonen ei pysty sitä millään toteuttamaan, se on vaan fyysisesti mahdotonta. Lisätään tähän sitten meidän ambiitiot ja vaatimukset sekä stressikerroin. Ei voi muuta kun kiittää hevosta kärsivällisyydestä!

Tästä johtuu että minusta perusratsastus on parasta! Siinäkin riittää hommaa!

Vaikka jo perusratsastus on niin haasteellista, silti pointti on että aina täytyy yrittää ratsastaa niin hyvin kun vaan mahdollista. Ei oikein ole muita vaihtoehtoja, tai pian istuu pehvallaan tutkimassa kentän pohjamateriaalia.

Step-by-step

Eli systemaattisuus työskentelyssä on a ja o.  Vanha sanonta on että huonokin systeemi on parempi kuin ei systeemiä ollenkaan. Uskoisin että tämä perustuu nimenomaan systeemin loogisuuteen. Ilman systeemiä tulee fyysisiä ja psyykkisiä oppimisaukkoja treeniin! Aukot johtavat aina hataraan oppimiseen ja hataraan taloon.

Osaamisen kehitysvaiheet rappusina

1. Rappunen, tiedostamaton tietämättömyys

Ensimmäisellä rappusella et tiedä ettet tiedä tai et tiedä mitä sinun tulisi tietää. Esimerkkinä voisi olla henkilö joka kokeilee talutusratsastusta. Hevosta talutetaan ja ratsastaja "matkustaa" tietämättään. Ratsastaja voi jopa ajatella että onpa ratsastus tylsää, täällä vaan istutaan ja annetaan hevosen hoitaa homman. Joku jättääkin  mahdollisen harrastuksen tälle tasolle ja toteaa että kokeiltu on ja tylsää oli. Ihminen joka jännittää kovin voi ajatella että oli liian jännittävää ja pelottavaa, ei kannata jatkaa j n e. Tuleva ratsastaja voi kokea kovaakin jännitystä, mutta jokin jää kiehtomaan, usein itse hevonen.

2. Rappunen, tiedostava tietämättömyys

Toisella rappusella ratsastaja tajuaa että ei osaakaan - juuri mitään. Hevonen ei "tottelekaan", oma kehokaan ei toimi oikein vaikka kuinka käskyttää. Tämä on turhauttava vaihe joka herättää paljon tunteita. Voi tuntua ettei ikinä tule oppimaan, että on aivan liian vaikeaa, että tämä ei todellakaan vastaa kirjojen, elokuvien, sosiaalisen median antamaa kuvaa tukka hulmuten ilman satulaa ratsastavasta tytöstä. Ratsasatus on hankalaa, vaikea ymmärtää ja kestää ikuisuuden ennenkuin edes pysyy ravissa. Moni luovuttaa tässä vaiheessa...

3. Rappunen, tiedostava osaaminen

Kolmannella rappusella osaat jo jotain. Perusasiat ovat hyvin hallinnassa. Pystyt tekemään vaikeampiakin asioita, varsinkin jos sinua muistutetaan ja ohjataan. Joudut kuitenkin muistuttamaan itseäsi miten asioita tehdään, kertaamaan ja vaikka osaat paljon kaipaat turvaa esim opettajaa. 

4. Rappunen, tiedostamaton tieto

Moni ratsastaja/ratsastusohjaaja/opettaja on tällä tasolla. He ovat taitavia, joskus erittäin taitavis. He eivät mieti mitä tekevät, vaan asiat tulevat selkärangan kautta. Ohjaajille ja opettajille on haaste palata sanottamisen ja pilkkomisen tasolle opetuksessa, eli ratsastuspedagogiikkaan ja -didaktiikkaan. 

Nämä neljä rappusta ovat ratsastuksessa ikuisesti läsnä. Usein samaan aikaan. Ratsastaja hallitsee erittäin hyvin jotain, mutta haluaa nostaa tasoaan, esimerkiksi harjoitella piaffea. Silti oppiminen etenee.

Step-by-step

Täytyy olla joku ajatus, siitä mitä haluaa saavuttaa ratsastuskerralla ja suunnitelma miten siihen edetään, step-by-step. Usein käy niin että vaikka kuinka pilkkoo asiat pieniksi, niin käytännössä oppimiseen menee kymmenkertainen aika, mutta eihän siinä mitään, mihin tässä on kiire? Ajattelen usein että se on itse harjoittelu mikä on hauskaa, ei se maaliviivan yli meneminen. Mitä enemmän antaa itselleen ja hevoselleen aikaa, sitä nopeammin oppiminen sitten usein sujuu.

Me opimme pieni pala kerrallaan, mutta niin oppivat myös hevoset. Hevoselle täytyy osata kertoa mitä siltä halutaan, ja se viestintä on ratsastajan oppimista. Jotta hevonen pystyy vastaamaan oikeanlaisesti viesteihin senkin täytyy oppia. Hevonen joka ymmärtää viestit usein rentoutuu ja nauttii työstään. Epäselvä, ristiriitainen tai aggressiivinen viestintä on epämukavaa, hämmentävää ja pelottavaa. Aika ymmärrettävää jos ajattelee itsensä hevosen asemaan. Tämän vuoksi kontakti, selkeät pyynnöt ja mahdollinen tehtävä ovat a ja o.

Kontakti

Jos hevonen ei kuuntele, kunnioita sinun rajoja tai ole kiinnostunut yhteistyöstä perusturva järkkyy molemmilla. Se vanha käsite "hevosen kanssa" on todella tärkeä. Jos hevonen kokee olevansa yksin sinun kanssasi, se pelkää kaikkea, pälyilee ympäristöä ja voi poistua paikalta. Jos hevonen kokee että et ole oikeudenmukainen, vaadi rajoja (perusturvaa, sääntöjä), kerro selkeästi mitä haluat, se hakeutuu parempien ja selkeämpien kavereiden luo (laumaan).  Jos asenteesi on ylimielinen, aggressiivinen tai komentava se ei halua tehdä yhteistyötä kanssasi. 

Taito on olla luotettava, selkeä ja turvallinen ihminen hevoselle, hevoselle joka puhuu eri kieltä kuin me, mutta tietää meistä kaiken voimatta kertoa meistä meille. Ajattele jos hevonen osaisi! "Kun teet noin ja noin; minusta tuntuu että/en ymmärrä mitä tarkoitat..."

Toisaalta ihannehevonen voi myös monelle ihmiselle olla luotettava, selkeä ja turvallinen!

"Fiilis"

Voi meitä ihmisiä, me olemme niin täynnä tunteita välillä. Muistan kun ystäväni/treenarini Johanna sanoi että "Unohda kaikki tunteet, ratsastaessa ei saa olla tunteita. Ne häiritsevät hevosta". Ensin ajattelin että Johanna veti hiukan överiksi, mutta asiaa mietittyäni, olen samaa mieltä. Pientä tunnetta voi olla jos ne on todella tietoisia ja harkittuja, mutta mieluiten ei. Ajattele itse, että olet hevonen ja tuntisit valtavasti tunteita ratsastajan kautta, pelkoa, jännitystä, suuttumusta, iloa ... Ainakin minä stressaantuisin!

Onko sinun mielestä ratsastus kivaa, vai koetko riittämättömyyden tunteita, epäonnistumisen pelkoa, pettymystä tai toivottomuutta? Jos ajattelee, niin selässä näitä tunteita ei ratkota. Se on liikaa vaadittu hevoselta. Toisaalta me ei aina tunnisteta sitä alkuperäistä tunnetta, vaan peitellään esim pelko aggressiivisuudella, jähmedytään tai luovutetaan (paetaan). 

Kukapa ei olisi kuullut ratsastustunnilla kehoitusta: Muista hengittää! Se on niin tyypillistä että pidätämme hengitystä eri tilanteissa. Toisaalta pitäisi muistaa hengittää pallean kautta, jos hengitämme pinnallisesti, nopeasti ja keuhkojen yläosaan, tilanne vaan pahentuu ja paniikki nousee. Kun paniikki nousee aivojen ja kehon yhteistyö lamaantuu, ja opettajan ohjeet katoavat taivaan tuuliin.

Jos on paljon stressiä omassa elämässä, ratsastus voi tarjota keinin irroittautua siitä. Jos on kova stressi elämässä, kannattaa miettiä, miten saisi tallilla olemisesta ja hevosen kanssa tekemisen turvalliseksi ja sen hetkiseen tilanteeseen sopivaksi. Aina ei tarvitse suorittaa. 

Pyri keskittymään siihen mitä sinä teet. Ajattele sitä, eikä mitään muuta. Ajatukset voivat harhailla ympäristössä (murheet, tuuli, ihmiset, eläimet,m autot...), mutta pyri keskittymään siihen miten haluat hevosesi keskittyvän. On monta sanontaa jotka viittaavat siihen että mitä ajattelet- sitä kutsut. Se pätee todellakin ratsastaessa ja varsinkin kun keho ja mieli vaikuttavat toisiinsa. Kun ajattelet jotain kielteistä, jännityt, voit pidättää hengitystäsi ja katse lasittua. Ei tarvitse paljoa miettiä miltä se tuntuu hevosen kehossa. Se on selkeä merkki vaarasta ja vaatii nopean reaktion tarvittaessa. 

Ole valpas ja levollen samaan aikaan. Valppaudella tarkoitan että pidät avaraan pehmeän katseen. Kun keskittyy rupeaa helposti tuijottamaan esim eteen tai hevosta, mutta näe ympäristösi, vaikka että et reagoisikaan. 

Toimi presensissä ja futuurissa samaan aikaan

Ole ehdottomasti läsnä hevosen kanssa kehollisesti, mutta silmät näkevät ja aistit toimivat. Ihanteellisesti olette kuin yhtä, ajatukin tuntuu riittävän ja hevonen reagoi apuihin pehmeästi. Hevonen luottaa ratsastajaan, hänen apuihin ja on kuuliainen. Tämä tunne tulee usein tonnistuneiden toistojen kautta. Hevonen pystyy rentoutumaan kun se tietää mitä siltä odotetaan ja se pystyy siihen mitä siltä pyydetään. 

Futuurissa toimiminen tarkoittaa sitä että samalla kun tekee jotain valmistelee jo seuraavaa. Esim kun ratsastaa suoraan huomio kiinnittyy tulevaan kulmaan ja kulmaanratsastamisen valmistelut alkavat. 

Tunne ja tuntuma

Tunne onkin sitten ihan eri asia. Kun tunnet hevosen liikkeet, mielentilan ja kuuntelet sitä pääset ratsastamaan syvällisemmin. Puhutaan tuntumasta. Ratsastajan tuntuma on pehmeä, joustava ja jatkuva, eli miellyttävä hevoselle. Tapaan verrata siihen että kävelet käsi kädessä jonkun kanssa. Onko käsi reilu, sopivan pehmeä, turvallinen ja luotettava vai kova, nykivä, vaativa ja pelottava? Kumman kädestä haluat pitää kiinni? Tarjoa se käsi hevosellesi.

Sulje silmät ja mieti miltä sinun ratsastuksesi tuntuu hevosesta. Mitä oikeasti pyydät, pyydätkö eri asioita, ovatko pyynnöt käskeviä, vaativia, energisia, äkkipikaisia, kevyitä, kovia...? 

Jos suuttumuksen tunteet nousevat pintaan ratsastaessa, jäähy on ainut reilu ratkaisu. Hevoselle suuttuminen on aika ala-arvoinen asia. Jämpti voi olla- mutta suuttunut- ei ikinä. 

Hevonen on hevonen, aina. Ei se ymmärrä meidän tavoitteita tai muitakaan metkuja. 

Muuten suuttumuksen tunnetta (liittyi se sitten mihin vaan) kannattaa hyödyntää karsinoita siivotessa, pihan haravoinnissa ym. 

Annatko hevoselle monta pyyntöä tai vaan yhden? Ehtiikö hevonen reagoimaan pyyntöösi? Annatko hevosesi olla rauhassa ja keskittyä?

Pehmeä käsi

Tämä pehmeä käsi ei todellakaan tarkoita "löysää" kättä. Se tarkoittaa kättä mihin on hyvä turvautua. Se tarkoittaa kontaktia, minusta hevosen ei tarvitse mennä yksin. Ohjastuntuma ratsastetaan niin että hevonen tarjoutuu ottamaan tuntuman. Jos ottaa ohjat nopeasti ja kovaa, hevonen jännittyy ja perääntyy. Jos tarjoaa vakaata kättä se yleensä pikkuhiljaa hakeutuu sitä vasten, joillakin se voi viedä aikaa, riippuen jännityksestä tai vanhoista tavoista.

Tuntuma ei tarkoita että hevonen roikkuu kädessäsi. Niinkin voi jossain tilanteessa käydä, mutta korjaa samalla lailla kun muutenkin, pyydä hevosen kehoa aktivoitumaan ja pidä käsi rauhallisena ja vakaana. Voit myös myödätä toisella kädellä, niin kuin kertoisit että "hei älä roiku minun kädessäni".

Vanha tapa on antaa tukea ulko-ohjasta, jolloin voi myödätä sisäohjalla, sekä ratsastaa ulko-ohjaa kohti. Joskus hevonen voi olla vino, jolloin tilapäiseksi tukiohjaksi voikin tulla sisäohja. Tämä ohje toimii joskus ja sitä voi käyttää korjatessa esimerkiksi toisen puolen vahvuutta, mutta tavoite on tasapuolinen  tuki 

Selkä ja jalat

Tunnetko takajalat ja hevosen selän? Miltä tuntuu käynti, ravi ja laukka? Miten liike vaikuttaa sinun istuntaasi? Tekeekö lonkat kahdeksikkoa käynnissä? Juokseeko istuinluut ravissa? Keinuuko laukka?

Hevonen kuulolla eli reaktiot

Mikä on paras tapa sammuttaa hevosen reaktiot (ja kenen tahansa)? No, se on jankuttaminen. Pohje joka  pyytää ja pyytää eikä koskaan ole tyytyväinen tai pohje joka on tahattomasti levoton. Kumpikin johtaa siihen että kuunteleminen on pakko lopettaa tai a. saa hepulin tai b. poistuu henkisesti paikalta. Eli kun pyytää pohkeella niin tarkoittaa sitä ja jos ei tule reaktiota niin pyytää nopeammalla pohkeella uudestaan maiskutuksen kera tai koskettamalla raipalla*. Sitten kun hevonen reagoi, niin ei heti vedetä liinat kiinni että ei noin lujaa. Tällöin on itseasiassa epäoikeudenmukainen. Eli jos pyytää eteen vaikka käyntiä ja hevonen ei liiku, niin  pyytää lisää ja hevonen ravaa- Kiitä! Jos heti otat ohjista hevonen ei voi ymmärtää mitä oikein haluat. Anna ravata joku metri ja pyydä rauhallisesti käyntiin. 

 *Huom. raippa on merkinantoväline, se on kuin pidennetty käsi millä koskettaa, ajatuksella että "huom. aktivoidu tuosta". 

Tarkoitus ei ole kuitenkaan herkistää hevosta niin paljon että se säikähtää jokaista apua. Tämän takia on puolipidätteet (mikä vasta on vaikea selittää). Puolipidätteillä juttelet hevosen kanssa, kerrot että pian pyydän jotain. 

Puolipidäte

Puolipidätteen omaksuminen vaatii kypsyyttää ja osaamista, se ei ole pelkkä tekninen asia, vaan vaatii tunteen ja tunnistamisen. Se onnistuu aika lailla silloin kun yhteistyö alkaa sujumaan ja se on yksi tärkeimmistä kontakti- ja kommunikaatiomuodoista ratsastaessa. Eli puolipidätteellä otat kontaktin hevoseen ja ja kerrot että olet paikalla. Puolipidätteen teet kun pyydät kuuntelemaan seuraavaa pyyntöä, mutta voit käyttää sitä myös kertoaksesi että olet paikalla jos hevosta jännittää tai haluat koota sen lihaksistoa. Silloin kun haluat rauhoittaa sitä puolipidäte esim pyytää hevosta keskittymään kentän sisällepäin ja sinuun, ei ulkoapäin tuleviin virikkeisiin. 

Puolipidäte on selitetty yksinkertaisuudessaan pidätteenä (ei veto, vaan staattinen käsi) missä  pysähdys jää ajatuksen tasolle. Tällöin ajatellaan että puolipidäte kokoaa takaosan lihakset hevosen alle, aivan kun pysähdyttäisiin, mutta sitten myödätään ja pyydetäänkin eteenpäin. Tämä on todella pieni liike, ei keinuva, miltä se tässä voi kuulostaa. Toinen selitys on että pohje pyytää eteenpäin sulkeutunutta nyrkkiä vasten. Hakisin hevoskohtaista herkkyyttä tähän, jollekin herkälle hevoselle tämä on jo aivan liikaa ja liian raju pyyntö. Puolipidäte voi siis myös olla pelkkä vatsalihasten supistaminen ja istunnan hetkellinen jännitys. Kuten ratsastuksessa aina, jokainen hevonen ja tilanne täytyy huomioida erikseen ja säädöt voivat vaihdella 1-100 riippuen hevosen herkkyydestä. 

Puolipidäte on hevosen kehon ja mielen valmistaminen seuraavaan pyyntöön. Hevoselle kerrotaan että on asiaa, jäntevöitymällä itse ja tasapainottamalla oma istunta, kerrotaan hevoselle että jäntevöidy ja tasapainota itsesi. Sen jälkeen keskittyminen seuraavaan käskyyn jolloin painetta päästetään pois. Puolipidäte sisältää siis aina jännityksen ja rentoutumisen.

• Puolipidäte on kaikenkaikkiaan huomaamaton liike. 
• Puolipidäte on hevos- ja tilannekohtainen. 

Tunneasia

Puolipidätettä on vaikea selittää, se on suuresti tunneasia. Silti sitä kannattaa ruveta harjoittelemaan kun tuntuu että pysyy kyydissä. Puolipidätteellä pyydämme hevosta tarkistamaan tasapainonsa ja siirtämään kantovoima takajaloilleen. Hevonen joka kantaa meitä takajaloillaan käyttää isoimpia lihaksiaan ja  pystyy täten helpommin kantamaan meitä ja pysyy terveempänä. 

Puolipidätteen teemme myös kun haluamme hevosen tehdä jotain muuta, se on kuin varoitus, varaudu että pian pyydän esim siirtymän laukkaan.

1. Puolipidäte vaatii vakaan ja jäntevän istunnan, sekä pehmeän ja vakaan käden, joka myötää hevosen liikettä. Tätä voi harjoitella ensin! Hevosen täytyy uskaltaa liikkua liikkua eteenpäin.
2. Sen jälkeen puolipidätteen voi tehdä tiivistämällä korsetin, mutta avaamalla lantion ja istumalla hevosen ympäri (vapauttaa hevosen selän). Kädet jännittyvät ja kyynärpäät pysyvät lähellä omaa kehoa.
3. Harjoittele aluksi siittymien kautta esim ravista melkein käyntiin ja takaisin raviin. 
4. Harjoittele sen jälkeen temponvaihteluja askeleen sisällä, niin että et vedä ohjasta.

Puolipidätettä harjoitellaan aina, mitä kehittyneempi ratsastaja, sen tiedostomattomampi se on.

Puolipidätteitä on siis hyvä tehdä siirtymisissä, kulmissa, volteissa...

Istunnan ikuinen harjoittelu

Ihmiset jotka eivät ratsasta, helposti ajattelevat  ratsastaminen on istumista ja hevosen päällä matkustamista, jolloin hevonen tekee kaiken työn. Istumistahan se onkin, mutta kuinka kiikkerää! Ja se että täytyy tehdä niin paljon tulee usein yllätyksenä. Hevonen ei kuljekaan eteenpäin itsestään ja liikekin on keinuva, esimerkiksi käynti liikuttaa ratsastajan lantiota kahdeksikkona. 

Rento ja jäntevä istunta on jokaisen tavoite. Mitä alempana painopiste on, sitä syvemmällä tulee satulassa istuttua. Pitää olla sen verran rento että saa painopisteen alas. Mitä jännittyneempi, sen korkeammalla istut. Ajattele että hevonen on saippuasta, mitä enemmän puristat, sen todennäköisemmin se livahtaa alta pois. Joskaan ei saa olla liian rento. Tällöin ei ehdi mukaan hevosen liikkeeseen ja valuu kyydistä. 

Kun painopiste on kehon keskellä ja lihakset tukee sitä ympärillä, pystyy erottamaan käsien ja jalkojen liikkeet tasapainon ylläpidosta. Ja siitä se erottelu lähtee. Sitten tulee istuinluut, sisäreisi, takareisi, korsetti, kyynärpäät, pää, katse...

Ratsukon suoruus

Ratsukon hyvä ja turvallinen olo tulee suoruudesta. Suoruus tulee painopisteestä. Ratsastajan keskellä oleva painopiste johtaa parempaan tasapainoon, vakaaseen istuntaan ja miellyttävämpiin apuihin. 

Hevosen suoruus vaikuttaa sen ratsastettavuuteen ja terveyteen. Vino hevonen vahvistaa ja kuluttaa kehoaan epätasaisesti.

Kuria, kurinalaisuutta, itsekuria tai miksi sitä kutsuisi

Hevosala on henkisesti ja fyysistä rankkaa, vaikka pikkutytöt sitä harrastavatkin. Sanoisin että katsokaa niitä pikkutyttöjä kaksi kertaa. He voivat olla pieniä, mutta ovat vahvoja, rohkeita ja sinnikkäitä. Karsinoiden siivous, kottikärryjen kuskaaminen, veden kanto, satuloiminen vaatii voimaa ja ison eläimen ohjaaminen rohkeutta ja päättäväisyyttä. Vanhan ajan tallitytöt olivat rautaa. Muistan hyvin kuinka vuosien tauon jälkeen palasin tallille kolmekymppisenä ja jouduin pyytämään 10-vuotiaalta tallitytöltä apua kun en meinannut jaksaa nostaa satulaa hevosen selkään. Tämän päivän lapsista en tiedä, saavatko he edes talleilla touhuta (se on sitten oma postaus).

"Haluan, että ne (hevoset) oppivat, että mun kanssa on kivempaa." 

Sara Lehtilä, Hevosurheilu 31.3.2021

Työstetty by Annika since 07.03.2021-

5. Modeller och teorier för individuell professionell utveckling

I forskningslitteraturen förenas enligt Ojanen följande individuella egenskaper vid professionell utveckling; 

a) höga professionella förväntningar, 

b) förmåga att ta risker, 

c) öppenhet inför förändringar, 

d) öppenhet inför kritik, 

e) vilja att fortsättningsvis göra försök och små experiment i klassen,

f) starka kunskaper om undervisningens tekniska aspekter och lärande, 

g) starka ämneskunskaper och 

h) tidigare goda erfarenheter av utvärdering. 

Även Kansanen är inne på liknande tankar om lärarens professionella utveckling i nivåer. I Kansanens modell för lärarens pedagogiska tänkande ingår verksamhetsnivån (planering, förverkligande, utvärdering), objektteoretiserandenivån och metateoretiska nivån. På den lägre verksamhetsnivån är lärarens lösningar grundade på dennes grundfärdigheter i olika situationer enligt Kansanen. På den andra objekt teoretiserande nivån studeras händelserna på verksamhetsnivån med stöd av teoretiska begreppsmodeller. Detta fordrar både bemästring av både undervisningsämnet och pedagogiken. På den tredje metanivån studeras de lösningar som gjorts i de tidigare nivåerna, bildar synteser och reflekterar över motiv. Fostrans värdefrågor och praktisk etik är centrala ämnen. När läraren avancerar till de högre nivåerna innebär det att hennes verksamhetsgrunder samtidigt vetenskaplig görs.

Förutom de tidigare refererade forskarna har även Pickle tre aspekter i sin modell för lärarens professionella utveckling. Pickle betonar i sin modell den yrkesmässiga, personliga och verksamhetsinriktade dimensionen Med den yrkesmässiga aspekten avser Pickle enligt Suonperä förmågan att strukturera praktiska erfarenheter med hjälp av teorin. När undervisningserfarenheterna och färdigheterna breddas är det klokt att fördjupa sig i vetenskapligt tankesätt, forskningsresultat, likasom tänkandet och praxis filosofi. På detta sätt fördjupar läraren sig i pedagogiska fenomen och skapa förutsättningar för utvecklandet av en självständig yrkesfärdighet i rätt riktning. I och med denna fördjupning lär sig läraren att undvika misslyckanden och få till stånd verkningsfull fostran. 

För att ytterligare bredda studiet av lärares kompetensutveckling refereras Krokfors (1994, s. 61) modell för handledningens referensram i lärarutbildningen. Krokfors beskriver Nivå I grundfärdigheter; didaktisk teori, ämneskunskap och ämnesdidaktisk kunskap. Nivå II består av nödvändiga grundförutsättningar för handledning; kännedom om interaktionsmodeller, stöd av utveckling till lärarpersonligheten och på nivå III förutsättningarna för reflektiv handledning; pedagogisk filosofisk syn (personlig pedagogisk teori), värderingar, normer, attityder. Av de andra har endast Pickle lyft fram personligheten. Inte heller Krokfors nämner programutveckling som en viktig färdighet för de blivande lärarna.

Inom slöjdpedagogiska forskningen har man fokuserat på nivåer i tänkandet hos slöjdande personer eller personer som är verksamma med slöjdundervisning. Lindfors kallar sin modell slöjdverksamhet i hierarkiska nivåer vid kunskaps- och kompetensutveckling i till exempel slöjd eller slöjdpedagogik, emedan Nygren-Landgärds eller Suojanen inte använder uttrycket kompetensnivåer, även om deras modeller kunde tolkas som sådana i detta arbete.

Lindfors har beskrivit slöjdverksamheten i hierarkiska nivåer vid kunskaps- och kompetensutveckling i till exempel slöjd eller slöjdpedagogik. I denna modell har Lindfors utelämnat den praktiska nivån. Den Praktiska nivån kan jämföras med slöjdkonst. Den består av att utveckla och finslipa unika slöjdhandlingar, vilka är medvetandegjorda och systematiserade. Lindfors kompetensnivåer är:

I)                   Pysselnivån, där eventuell kunskaps- och kompetensutveckling är omedveten,

II)                 Produktionsnivån i vilken en utveckling av kunskap om produktionsverksamhet och om arbetssamfundet sker (yrkeskompetens),

III)              Teknologiska nivån, i vilken utveckling av läror sker (”ingenjörskompetens”),

IV)              Teoretiska nivån, på denna nivå utvecklar man fakta inom vetenskapen (forskarkompetens)

V)                Vetenskapsteoretiska nivån, i vilken en utveckling av vetenskapen sker (doktorskompetens).

På pysselnivån utvecklas således kunskap, men progressionen är inte medveten. På produktionsnivån utvecklas kunskap och kompetens medvetet, men ingen systematisk rapportering sker. På denna nivå har slöjdaren/slöjdläraren uppnått yrkeskompetens. Det är först på den teknologiska nivån som kunskapen systematiseras till läror och regler för produktionsverksamhet eller undervisning i arbets- eller skolsamfundet, så kallad ”ingenjörskompetens” i slöjd eller undervisningskonst. På den teoretiska nivån utvecklas och rapporteras fakta på ett vetenskapligt sätt. Slöjdaren/slöjdläraren erhåller forskarkompetens. På den högsta nivån, den vetenskapsteoretiska eller metateoretiska, utvecklas kunskap om vetenskapen. Man kan utgående från denna indelning tänka sig att den professionella läraren agerar närmast på produktions eller teknologiska nivån.

Nygren-Landgärds beskriver nivåer i tänkande inom slöjdlärarutbildningen. Nygren-Landgärds delar in tänkandet i medvetet slöjdtänkande, slöjddidaktiskt tänkande och medvetet slöjdpedagogiskt tänkande. En medvetet slöjdtänkande person utvecklar kunskap om produktionsverksamheten. Han/hon analyserar och tänker medvetet på det aktuella undervisningsinnehållet, till exempel på hur fingrarna arbetar och hur garnet hålls i handen. Den medvetet slöjddidaktiskt tänkande personen utvecklar läran om undervisning med ett slöjteknologiskt innehåll genom att fundera kring frågor som; Hur förklarar jag hur jag gör? Hur, vad och när visar jag olika moment? Den medvetet slöjdpedagogiskt tänkande personen utvecklar kunskapen om ett slöjdteknologiskt undervisningsinnehåll i slöjdpedagogiskt sammanhang genom att till exempel dryfta över frågor kring hur fostra eleven genom verksamheten och varför, vad styr verksamheten, samt vilket intresse har samhället av verksamheten.

Suojanen  har utgående från Habermas delat in lärares reflektionen i 1) teknisk reflektion (fi. tekninen; technical, 2) praktisk reflektion (fi. tulkinnallinen; practical) och 3) kritisk reflektion (fi. kriittinen; eng.critical). På den tekniska reflektionsnivån undervisar läraren utgående från det föreliggande arbetet utan att dryfta varför han/hon undervisar det eller hur han/hon kunde undervisa. Slöjdverksamheten är i och för sig trevlig och slöjdaren kan uppleva livsglädje och med tiden utveckla sin tekniska skicklighet. Slöjdaren kan däremot uppleva problem vid nya situationer, eftersom hon inte lärt sig att transformera kunskap. På praktiska reflektionsnivån studeras utöver det egna arbetet principiella lösningar för att förverkliga ett arbete. Man studerar olika material och verktyg, införskaffande och skötsel av dem. På den kritiska nivån utvärderas verksamheten i relation till produktion, ekonomi, sociala- samt natur- och kulturmiljön. Speciell vikt sätts på slöjdarens moraliska och etiska ansvar som konsument, planering och tillverkning, som innehavare av bred helhetssyn på slöjdprocessen. Enligt Ojanen ska följderna av det kritiska tänkandet synas som psykologiska förändringar, i förmåga till logiskt tänkande och självständighet (”itse-ohjautuvuus”). Detta kunde tolkas så att när de olika miljöaspekterna begrundas, så tar även den kritiskt tänkande slöjdaren dessa i beaktande. På den kritiska reflektionsnivån reflekterar den professionella experten över rättfärdigheten i sitt arbete, samt hur den egna människo- och världsbilden fungerar. Målet är en medvetenhet om egen verksamhet, observationer, tänkande och känsloprocesser. Genom kritisk reflektion har experten möjlighet att omdefiniera sitt arbete och att utveckla den teoretiska referensramen och världsbilden. Detta möjliggör förnyelse, när professionaliteten (expertisen) grundar sig på personligheten som arbetsredskap (Tiuraniemi).Samtidigt påtalar Folkesson, att förhålla sig kritiskt till den egna rollen eller skapa distans till den kan vara svårt. Men genom gemensam reflektion och kritisk granskning av motsägelsefulla resonemang och dolda förutsättningar i skolorganisationen, kan praktiska hinder synliggöras och övervinnas. 

Alla forskare betonar inte reflektion, medvetenhet och kritiskt tänkande i sin beskrivning av lärarens arbete, även om till exempel Niikko  konstaterar att utvecklingen till lärare är till stor del beroende av lärarens kapacitet till självutvärdering och reflektion, vilket i sin tur leder till önskan att lösa problem med forskningsmässiga metoder.

Lahdes strukturerar innehållet i lärarens grundfärdigheter gällande undervisning, så som behärskning av stoff, kommunikationsfärdighet, förmåga att upprätthålla relationer, förmåga att hålla social ordning samt motiverings- och aktiveringsförmåga, behärska de vanligaste metoderna och tillämpa dem ändamålsenligt samt differentiera undervisningen och planera långsiktigt, utvärdera resultat och flexibelt förändra sina undervisningsarrangemang. Därutöver ska läraren kunna a) differentiera den samhälleliga utvecklingen och vara medveten om sitt arbetes samhällspolitiska betydelse och förmå främja den samhälleliga utvecklingen, vilket enligt Niikko även betonas i utländsk forskningslitteratur b) känna till elevens allmänna utveckling och individuella faktorer som påverkar den, samt kunna använda denna kunskap i sin fostran av eleverna till individuella personligheter, c) behärska de pedagogiska begreppen och kunskapens struktur samt d) vara en expert inom det egna undervisningsområdet och speciellt i didaktik.

Raivola betonar lärarens roll som transformativ intellektuell och reflektiv praktiker med en antropologisk syn eller fostrande relation till eleven. Den transformativa, intellektuelle läraren definierades ursprungligen av Giroux, med stöd av Freire, som en modern, intellektuell, yrkesmänniska, som förenar teori och praktik.  Läraren är medveten om de ideologiska och praktiska förutsättningar som påverkar arbetet. Läraren är även medveten om sin roll som legitimerare eller motståndare till politiska, ekonomiska och sociala förmåner. Den reflekterande praktikern förmår öka sin kunskap genom att söka samband, förklaringar och förståelse för sina egna val, genom att förena dem med klassen, skolan och den samhälleliga kontexten. Enligt Raivola (1994) är den pedagogiska teorin i grunden en emancipatorisk teori. Mezirow ser en vidgning av horisonten och förändring av synvinklar som fostrans och utbildningens allra viktigaste uppgift enligt Raivola (1994). Sociologerna har tagit till användning begreppet empowerment med vilken de avser uppvakning av en kritisk medvetenhet, förståelse av och att få en egen röst gällande beslutfattande om sin egen situation. Raivola betonar att fortgående utbildning och kontakt till universitet är nödvändigt för läraren. Erfarna lärare ska få möjlighet att delta i forskning och utvecklande verksamhet. Lärarens professionella uppgift är enligt Raivola att; 1) stöda elevens lärande och tillväxt samt växa själv för att kunna lära detta, 2) veta när, varför och hur verksamheten sker, 3) upprätthålla sin personliga kraft för att få sina avsikter förverkligade samt 4) kunna och våga agera mot maktstrukturer och auktoriteter då rollen så kräver.

Lahdes har  beskrivit undervisningens verksamhetsteori i tre skeden; 1) val av mål 2) uppgörande av plan och 3) verksamhet utgående från planen. Lahdes ramfaktorer är undervisningsämnets karaktär, undervisningens karaktär, elevernas egenskaper, resurser, moraliska och politiska aspekter samt sociala och affektiva ramfaktorer. Enligt Lahdes kan en lärares bristande behärskning av undervisningsämnet leda till svårigheter i lärarens strävanden att handleda eleven i behärskande av centrala kunskaps- och färdighetsstrukturer. Det är dock målen som beskriver de centrala strukturerna. En lärare behöver även kunskap om inlärningsteorier och inlärningspraxis.

Enligt Keskinen ger en utveckling av inre modeller en möjlighet till förutsägelse som i praktiken betyder att den verksamma personen kan redan innan situationen är verklig förbereda sig inför något som inte går att förutse. Han kan så att säga ”gå händelserna i förväg”. Den erfarna är förberedd för situationen där den oerfarna blir överraskad. Den oerfarnes beslut gäller ofta operationer eller taktiska beslut. De erfarnas beslut gäller oftare taktiska frågor och strategier.

Suonperä omtalar praxisgrundade principer som lärare har. Det är beslut som har fötts i situationer där verksamheten visat sig betydelsefull eller effektiv. Principerna kan harmoniera med forskningsresultat eller teorier, men det är inte nödvändigtvis så.

4. Utveckling av lärares individuella professionalitet

Enligt tidigare diskussion anser en del forskare att en person som representerar en verksamhet av professionellt hög klass, är en person som strävar till att utveckla verksamheten inifrån. 

Diskussioner kring lärares utveckling har förekommit före professionaliseringstankens uppkomst. Enligt Kari var en ödmjuk och ständigt självutvecklande lärare lärarutbildningens ideal redan under seminarietiden, före läraryrkets akademisering i Finland på 1970-talet.

Enligt Komonen behöver lärares kompetensutveckling stödas genom utbildning och erfarenheter som samlas under lärarutbildningstiden, i eget arbete och genom livserfarenhet. Erfarenhet och utbildning garanterar dock inte en kompetensutveckling, utan läraren bör medvetandegöra sina utvecklingsbehov och lära sig av sina erfarenheter. Läraren kan således ställa sig personliga och vidare mål genom kreativ problemlösning och därmed betraktas som en reflekterande praktiker.

I Finland och utomlands förekommer forskning kring lärares utveckling och tillväxt i sitt arbete. Forskning har visat på att lärare erfar olika skeden under sin karriär:

Niemis modell:

• grundar sig på undervisningen och 

• lärarens reflektion över 

• premisser i sin yrkespraxis, 
• samt empirisk forskning i nyprofessionell anda. 

Modellens centrala antaganden är: 1) Lärarens arbete ses som en fortgående process av kunskapssökande. Läraren behöver färdigheter för fortgående anskaffning av kunskap för att utifrån denna kunskap utveckla det egna arbetet. 2) Lärarens arbete grundar sig på en personligt införlivad och förstådd kunskap samt vetenskapsgrund. 3) I lärarpraxis behövs många praktiska färdigheter, vilka förenas med lärarens egen personlighet på ett meningsfullt sätt. Utveckling av yrkesskicklighet är i nära relation till personligheten, men även till lärarens kognitiva och metakognitiva färdigheter. 4) Lärarens arbete är etiskt till sitt lynne, speciellt i relation till eleverna, men även i förhållande till val av innehåll och metoder. Läraren bär ett ansvar för sina elevers utveckling, men ansvaret sträcker sig även över den egna utvecklingen och yrkets utveckling. Även beredskap för reflektion kan förutsättas av en representant för etiskt yrke.

Fortgående kunskapsinhämtning innebär en breddning av kunskapsgrunden gällande det egna yrket och nyinlärning. Niemi konstaterar att vi inte kan erbjuda lärare ämneskunskap eller pedagogisk kunskap som skulle räcka livet ut. Å andra sidan har lärarens möjligheter till och förutsättningar för professionell utveckling i vardagsarbetet diskuterats. Problemet ses bestå i att lärarens egna erfarenheter och vardagliga tänkande inte är en tillräcklig grund för att förstå olika aspekter och uppnå hållbara lösningar, enligt Suojanen. Om skolans personal inte deltar aktivt i problemlösning och utveckling av den egna undervisningen, utan lösningarna kommer externt, kan ingen verklig andlig tillväxt ske. Skolorna erhåller då enbart irrationella forskningsresultat, vilka svårligen uppfattas som relevanta för den egna undervisningen eller inlärningen.

Enligt Folkesson har lärare uppmanats söka sig till forskningslitteratur och där finna ”vetenskaplig” kunskap som svar på frågor som uppkommer i arbetet och därmed har lärare förväntats utveckla och förbättra sin verksamhet. 

I en sådan situation blir läraren en person som i första hand implementerar förslag och idéer från akademiska forskare. Lärare reduceras på så sätt till att bli skickliga ”tekniker”. Problemet blir då att forskningen riktas på det som forskare är intresserade av, inte det som lärare anser sig behöva mer kunskap om. Porter argumenterar för ett ökat samarbete mellan lärare och universitet. Porter poängterar att grundforskning inom pedagogiska vetenskapen behövs, men att pedagogiska frågor, läroplans innovationer, undervisningsmetoder och olika tillnärmelsesätt på lärande måste utvecklas i nära samarbete med skolorna. En personligt införlivad och förstådd kunskap samt vetenskapsgrund ger möjlighet till en individuell och personlig utveckling av det egna arbetet. Utan en vetenskapligt förankrad lärarverksamhet finns det risk för att läraren använder sig enbart av färdiga modeller och anvisningar vid problemsituationer. 

Enligt Suojanen ger inte lärarens egna erfarenheter och vardagliga tänkande en tillräcklig grund för att förstå olika aspekter och uppnå hållbara lösningar. En av orsakerna till att vardagstänkandet inte räcker till kan vara en brist på stimulans som behövs för att utveckla tänkandet. Enligt Suojanen  stannar inlärning, som bygger enbart på vardagliga erfarenheter lätt inom ramarna för praktiken. För att en utveckling skall ske behövs en teoretisk analys av verksamhetssystemet i sin helhet, till vilken skolans arbetsuppgifter inbegrips.

Koiran yksinolo, haaste omistajalle?

.Joskus joutuu olemaan yksin monestakin syystä.

Kuvituskuva

Koiranpennun yksin jättäminen voi tuntua haastavalta, joskin se usein on myös välttämätöntä. Alla oleva teksti on julkaistu Lurppa lehdessä nro 3/2019 ja perustuu Tanja Karpelan luentoon syksyllä 2018. Juttu on julkaistu syksyllä, mutta sama idea pätee koska vaan. Alaotsikoita ja huomiolauseita on muokattu blogisisältöön.

Kuvituskuva.

Omistaja katoaa koiran mielestä

Olisi hyvä harjoitella yksinoloa koko loman ajan, jotta yksinolo ei tule yllättäen kun syksyn ohjelma muuttuu. Nuoret koirat unohtavat rutiinit ja vaikka yksinolo onnistuikin hyvin ennen lomaa, niin nuori koira on rutiinin voinut unohtaa. Ymmärtäähän sen, että jos omistaja katoaa koko työpäivän ajaksi yllättäen, että koira voi hermostua. Tutkimusten mukaan koira ymmärtää ajankulun esimerkiksi siitä miten omistajan haju laantuu tämän lähdettyä. 

Jos olet hankkinut pennun kesälomallasi, niin toivottavasti olet malttanut harjoitella. Helposti haluaa pitää pientä pentua kainalossa, eikä yksinoloharjoittelu oikein innosta itseäänkään. Tällöin täytyy ajatella pennun parasta ja tehdä harjoittelu mieluisaksi. Pentua on siis hyvä opettaa jo aikaisessa vaiheessa, jotta pystyy suunnittelemaan koulutuksen harkiten ja pienin askelin. 

Häiriökäytös

Eroahdistus, hihnassa vetäminen ja remmissä rähjääminen ovat yleisiä koirien käytösongelmia Karpelan mukaan. Kaikissa käytösongelmissa kannattaa lähtökohtaisesti tarkistaa koiran terveys, etenkin jos käytös on muuttunut aiemmasta erilaiseksi. Kivun, vamman tai sairauden mahdollisuus on siis aina tärkeä sulkea pois häiriökäytöksen taustalta. Tärkeää on aina muistaa selvittää häiriökäytöksen syy ja hoitaa ongelman syytä eikä pelkästään ongelman oireita. 

Hyvä peruskoulutus on koiralle hyväksi. Se helpottaa koiraa ymmärtämään miten sen toivotaan käyttäytyvän, sillä koiralta ei voi vaatia jotakin käytöstä itsestään selvyytenä, jos sitä ei ole opettanutkaan. Koiran peruskoulutus on paitsi hyödyllistä, se on myös mukavaa ja palkitsevaa yhteistä aikaa koiran kanssa. Jos koiralla on häiriökäytöstä saatetaan tarvita peruskoulutuksen lisäksi käytösterapiaa, jossa pureudutaan häiriökäytöksen syyhyn. Esimerkiksi jos koira pelkää yksinoloa, ei pelkällä peruskoulutuksella yleensä päästä itse ongelmaa hoitamaan, vaan tarvitaan lisäksi tarkasti suunniteltua ja ongelman syyhyn pureutuvaa koulutusta.

Kouluttaminen

Koiraa kouluttaessa on hyvä muistaa että, koulutushetkien ei tarvitse olla pitkiä eivätkä pitkät koulutushetket edes ole kovin tehokkaita. Parempi vaihtoehto on pitää useita lyhyitä koulutushetkiä päivässä, esimerkiksi muutama minuutti kerrallaan. Lisäksi on aina mietittävä tarkasti koulutusympäristö. Harjoittelu on siis aluksi tärkeää aloittaa rauhallisessa ja häiriöttämässä ympäristössä, häiriöitä lisätään vasta kun koiran osaamistason sen sallii. 

Koulutus on hyvä aina suunnitella etukäteen eli miettiä tarkasti mitä haluaa koiralleen kouluttaa ja miten koulutuksen toteuttaa. Myös koulutuksen jälkeen on aina hyvä miettiä miten kaikki meni ja oliko jotakin, joka kannattaisi tehdä hieman toisella tavalla seuraavalla harjoituskerralla. Selkeä ja johdonmukainen koulutus jossa harjoitteet on pilkottu riittävän pieniin osiin, ja jossa kriteerin asettaminen sekä ajoitus ja vahvistetiheys ovat kohdallaan, ja jossa koulutus tapahtuu positiivista vahvistetta käyttämällä, tuottaa parhaimman tuloksen.

 

Kuvituskuva

Perustaidot

Karpelan mukaan koiran neljä tärkeintä taitoa ovat: 1) Lähellä omistajaa pysyminen, johon kuuluu esim. luoksetulo, 2) luopuminen, johon kuuluu esim. irrottaminen ja ”ei” käskyn ymmärtäminen, 3) rauhoittumisen taito 4) kohteiden käyttö, johon kuuluu esim. siedättäminen.

Edellä mainittujen taitojen avulla voidaan siis opettaa mm. esimerkeissä mainittuja arjessa tarvittavia hyödyllisiä taitoja. Nämä perustaidot voivat tuoda tukea myös häiriökäytöksen hoitoon, mutta häiriökäytöksen hoidossa on kuitenkin aina myös mietittävä ongelman syy ja pureuduttava siihen. 

Esimerkiksi eroahdistuksen hoidossa on ymmärrettävä että kyseessä on pelko, yksinolon pelko. Tarvitaan siis siedätystä, joka tulee toteuttaa suunnitellusti ja kärsivällisesti. Jos koulutus keskittyy ainoastaan ongelman oireisiin, koulutus ei useinkaan tuota pysyvää tulosta. Jos esimerkiksi eroahdistuksen hoidossa keskitytään vain haukkumisen tai tavaroiden tuhoamisen estämiseen, ei itse ongelma eli yksin olon pelko tule hoidetuksi. Lisäksi on muistettava että taitojen ylläpitäminen vaatii usein myös työtä. Esimerkiksi vetämättä hihnassa kulun taidon opettelu vaatii ylläpitoa ja johdonmukaisuutta siten, että koiralta ei voi välillä vaatia että se ei vedä, ja välillä taas sallia vetämistä kulkemalla koiran perässä tiukan hihnan jatkona. 

Eroahdistus

Eroahdistusta ei Karpelan mukaan pidä sekoittaa koiran turhautumiseen. Turhautunut koira saattaa myös tuhota tavaroita kotona tai laittaa kodin sisustuksen uusiksi. Jos koira ei saa tyydyttää lajiominaisia tarpeitaan tai saa riittävästi aivojumppaa ja liikuntaa, voi koira turhautua ja tehdä tuhoa kotonaan yksin ollessaan. Tällöin lajiominaisten tarpeiden tyydyttäminen ja aktivointi ja riittävän liikunnan tarjoaminen auttavat. Eroahdistuksesta kärsivälle koiralle ei aktivoinnin, liikunnan ja virikkeiden tarjoaminen pelkästään riitä, sillä ongelman syynä ei ole turhautuminen vaan pelko ja ahdistus, kuten yllä olevassa esimerkkikoiran tilanteessa ilmenee. Virikkeistä huolimatta koira esimerkiksi ulisee, vinkuu, haukkuu, ravaa ympäriinsä, tuhoaa tavaroita, tärisee, läähättää jne. kaikki pelon/ahdistuneisuuden eri oireita.

Pelokkuus voi olla peritty ominaisuus tai kokemusperäistä pelkoa. Eroahdistus saattaa esimerkiksi syntyä kokemuksesta, jos pennun ensimmäiset yksinolon hetket ovat pelottavia. Kun pentu siis saapuu uuteen kotiinsa, on muistettava että se on ensimmäistä kertaa erossa emostaan ja sisaruksistaan. Yksinolon harjoitukset on siis aloitettava pienin erin ja vähän kerrallaan. Pentua ei tule jättää pitkiksi ajoiksi yksin esimerkiksi öisin tai ulos, jolloin se saattaa mieltää yksinolon pelottavaksi asiaksi. Nukkumista on hyvä harjoitella esimerkiksi siten, että pennulla on oma peti lähelläsi ja sillä tulisi olla näköyhteys sinuun, ja sen tulisi tuntea läheisyytesi ja turvasi ensimmäisinä aikoina uudessa kodissa. 

Eroahdistusta hoidettaessa tulee miettiä mikä tai mitkä ovat asioita, jotka laukaisevat pelon. Näitä laukaisevia asioita kutsutaan usein triggereiksi. Triggereitä voivat olla esimerkiksi tietyt asiat joita omistaja tekee tietyssä järjestyksessä niin aamuina jolloin hän menee töihin. Tällöin koira tietää omistajan olevan lähdössä jo paljon ennen kuin omistaja on astellut ulko-oven suuntaankaan tai laittanut päällysvaatteitaan päälle. Koira muuttuu levottomaksi ja alkaa seurata omistajaansa ahdistuneena. Nämä triggerit on siis hyvä tunnistaa ja poistaa. 

Varsinainen yksinolon harjoittelu toteutetaan pienin erin aloittaen tilassa/huoneessa joka ei ole ulko-oven lähellä. Koiralle on aluksi kätevää myös ehdollistaa jokin sana (voi olla myös vaikka käsimerkki), jolla aina kerrotaan koiralle että kaikki on hyvin vaikka omistaja siirtyykin koirasta kauemmaksi ja harjoitusten edettyä pois näkyvistä. Ehdollistamisessa on aina tärkeää, että sanaan liitetään koiran mielestä jotakin erittäin miellyttävää. Tämän jälkeen yksinoloon siedättäminen aloitetaan lisäämällä etäisyyttä koiraan vähitellen ja lisäämällä kestoa eli aikaa jona omistaja on loitompana koirasta vähitellen. Sekä etäisyys ja kesto on asetettava oikealle tasolle koiran osaamistasoon nähden. 

Harjoitusten aikana koiralle tarjotaan aina pitkäkestoista rauhallista virikettä, jotta koira mieltää olonsa turvalliseksi ja palkitsevaksi. Tavoitteena on, että ensin koira oppii kestämään sen, että omistaja liikkuu samassa huoneessa, jossa koira on siten, että koira ei ahdistu/hätäänny kun omistaja siirtyy kauemmaksi koirasta. Tämän jälkeen tavoitteeksi voidaan ottaa, että omistaja kykenee liikkumaan huoneesta toiseen huoneeseen ilman koira ahdistuu/hätääntyy. Edistymisen myötä tavoite voi olla, että omistaja kykenee jo liikkumaan alakerrasta yläkertaan jne ilman että koira hätääntyy jne. Kun koira ei hätäänny omistajan liikkeistä asunnossaan, voidaan tavoitteeksi asettaa se, että omistaja siirtyy vähitellen kohti ulko-ovea siten, että koira ei ahdistu vaan jatkaa virikkeittensä parissa puuhastelua. 

Lopuksi tavoite on, että omistaja voi poistua ulko-ovesta ulos ilman että koira ahdistuu. On tärkeää, että omistajan poissaoloaika asunnosta on aluksi erittäin lyhyt. Ajan kestoa pidennetään vähitellen pienin erin koiran edistymisen myötä. Tässä vaiheessa on myös huomioitava triggerit, eli kun omistaja poistuu asunnosta, on pelon laukaisevat tekijät muistettava poistaa. Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kengät ja takki on hyvä laittaa päälle kylpyhuoneessa eikä eteisessä, jossa ne normaalisti puetaan. 

Eroahdistusta hoidettaessa on edettävä aina koiran ehdoilla. Hätiköinti ja kiirehtiminen harjoittelussa saattavat jopa laukaista pelkomuistijäljen uudelleen, joka hidastaa siedätyksen edistystä. Pelkoa ja ahdistusta hoidettaessa on hyvä keskustella eläinlääkärin kanssa erityisesti jos pelkotilat ovat pahoja. Eläinlääkärin kanssa voi keskustella esimerkiksi pelko- ja ahdistustiloja liennyttävästä lääkityksestä koulutuksen tueksi.

Luennoitsija:

Tanja Karpela

Eläintenkouluttaja (at)
Suomen Eläintenkouluttajat ry pj

Koirien koulutusohjaaja ja ongelmakoirakouluttaja

Hajukoirakouluttaja
Suomen koirien turvakoti ry pj

Några punkter som jag märkt hjälper att

finna ro i livet.

Att känna tacksamhet är en känsla

Att vara artig och tacka, är inte riktigt samma sak som att känna tacksamhet. Tacksamhet är så mycket mer. Tacksamhet betyder inte att allt är bra, att du är framgångsrik, frisk och vacker. Nej, det kan vara precis tvärtom. Tacksamhet kan förfinas av livets motgångar, förluster och misslyckanden. Jag brukar tänka att det finns alltid någon som har det bättre, men det finns också alltid någon som har det sämre än jag.

Att fokusera på frågor som varför just jag (oftast när det gäller något negativt), är fullständigt onödiga och gör mig arg. Varför inte just du? Varför tycker du att just du ska slippa?

Det finns människor som känner tacksamhet fast de råkat ut för saker vi inte ens vill tänka på. De kanske har förstått att inget i livet är självklart - svart eller vitt- och att utmaningar kräver tålamod. Att stampa i marken med världens raseriutbrott botar inte cancer, väcker inte döda eller tar bort ondskan från världen. Det kanske lugnar genom utloppet av frustration, men det ändra sällan något viktigt.

Den tacksamma känner hopp

Den tacksamma har inte gett upp. Livet är livet och när man lever sker saker. Den tacksamma ser utanför de mörka molnen och den svarta natten.

"Efter regn, kommer solsken". 

Allt är svartast om natten

Tacksamhet = här och nu

För att känna tacksamhet, behöver du glömma dina mål och planer, dina prestationer och listor för en stund. Koncentrera dig på att andas lågt nere och slappna av. Kan du känna tacksamhet för ditt hjärta, dina lungor och alla andra organ?

Tacksamhetsdagbok

Skriv ner några saker du är tacksam för varenda dag. Tacksamhetsdagboken är bra att ha den dagen när allt känns hopplöst. Den visar att det finns ett större perspektiv på ditt liv liv, än det som känns nu.

Tacksamhet

Jag tänker ofta på det, hur tacksamhet påverkar hur jag mår. När jag tänker på saker jag är tacksam för, blir listan ibland så lång att jag kunde fortsätta och fortsätta. När man börjar fokusera på tacksamhet, tänker man ofta på prestationer och ägodelar, människor och hälsa, globala värden.

Destu längre man håller på, så börjar tacksamhetens innersta väsen att smyga sig fram. En äkta tacksamhet för nuet, att få vara här just nu. Det betyder inte att allt är perfekt, långt ifrån. Det blir en alltmer djupare inre resa.

Att minnas

ljuspunkter i sitt liv

Att ge

Man blir inte enbart glad av att få, utan kanske ännu gladare av att ge. Att ge bort det vi inte behöver till någon som gör det, kan ge bl a en lättnadskänsla. Att ge gåvor och saker är ett sätt att visa sin tacksamhet på, visa sin uppskattning, men ord kan också fundera som gåvor. 

Att vara närvarande och lyssna aktivt, att visa äkta intresse kan värma länge. 
Att genuint se den andra, visa uppskattning för dens goda sidor kan lyfta någons dag.

Egentligen är den tid vi ger till andra, den finaste gåvan vi kan ge, det är också den som är mest begränsad. Vi kan inte ge av överflöd, för vi vet inte vad vi har. 

Likaså är andras tid en fin gåva till mig. 

Likaså är min egen tid en gåva till mig själv.

Vad motarbetar välmående?

Cynism
Rädsla
Negativ stress
Avundsjuka
Bitterhet
Passivitet
Offertankar

Om du blir stressad

  kom ihåg att andas, 
långt ner från magen, mot nedre ryggen

prioritera hårt, 
gör lätta uppgifter först

gör EN sak i taget, 

Ta tid för att slappna av, vila, fokusera

gör det inte mer komplicerat än det är

Ta tid på att fundera på vad som är viktigt för dig
Vilken stig är DIN
Vilket ljus strävar du mot?