måndag 12 oktober 2020

MISSÄ NE ON? Madde ja Felix katoavat pihasta.

Juttu julkaistu Lounais-Suomen Spanieli-lehdessä, Lurpassa 3/2020

Muokattu blogiin 12.10.2020



On joitakin asioita jotka ovat koiranomistajan painajaisia. Yksi niistä on koiran katoaminen. 


Teksti ja kuvat: Annika Kontturi-Salmi


Oli lauantaiaamu kello seitsemän. Puin päälle ja kutsuin meidän koirat mukaan ulos, niin kuin teen joka ikinen aamu. Meidän rutiineihin kuuluu kolmen hevosen ulospäästäminen aamuisin, mihin menee noin viisi minuuttia, sekä heinien anto tarhaan. Heinien pakkaamisessa kottikärryihin vie toiset viisi minuuttia, jos ne eivät ole valmiina. Koirat tekevät nopeasti aamutarpeensa ja sitten me kuljemme sisälle reippaaseen tahtiin. Cockereilla on aamuisin pääateria ja minun kahvihammasta kolottaa...


Koirat katoaa

Niin tein tänäkin aamuna. Kun avasin sisäoven katsoin että kolme koirista oli paikalla innokkaina ruokakupeille menossa. Katsoin toisenkin kerran ja mietin, että jäiköhän nämä kaksi nuorta, yhdeksän kuukautista cockerilasta vahingossa hevosten karsinaan. Menin takaisin talliin ja katsoin karsinoihin. Ei mitään. En voinut vieläkään uskoa todeksi, että niitä ei näkynyt. Hoputin vielä uudestaan hauvoja tulemaan meidän ruokakutsulla. Oli omituisen hiljaista. Ihmettelin muutenkin, että en ollut kuullut mitään innokasta haukuntaa tai muuta, mikä olisi herättänyt minun huomioni. Kävin kurkkaamassa vielä takapihalla, mutta niitä ei näkynyt. Koska nämä kaksi pikkuista eivät ole koskaan jättänyt pihaa, eikä varsinkaan aikuisia koiria, olin todella yllättynyt. Mutta kerta se on ensimmäinenkin. 


Tankkaus

Olen ottanut aikaisemmista kokemuksista opikseni, kun olen säntäillyt auttamaan milloin mitäkin, että täytyy ensin kerätä voimia. Juoda aamukahvi, syödä proteiinia ja ottaa mahdolliset lääkkeet. Sen tein ja tämän jälkeen otin yhden aikuisista hihnaan ja lähdin kävelemään pellonreunaa. Otin sen koiran jolla on vahva vietti ja irtaantuu minusta, koska olen huomannut että kun otan yhden hihnaan, niin se keskittyy vaan minuun, eikä välitä muusta. Kävelimme noin tunnin ja se ilmoittikin parista huomiosta. Jäniksiä oli parissa paikkaa ja jokunen peurakin taisi pellolla juosta. Kuulin kauempaa haukuntaa ja päätin ottaa auton ja lähteä sinnepäin. Otin pentujen emän mukaan ajelulle, käveltiin ja ihmeteltiin. Mistään ei kuulunut ääniä ja jouduimme palaamaan kotiin. 


Tajuan mitä on tapahtunut

Puolitoista tuntia oli siis kulunut ja nyt asia oikeasti iski tajuntaani. Olen kokenut tämän ennenkin aika läheltä, mutta tällöin koirat eivät karanneet minun luotani, vaan minulla oleva  sijoituskoira karkasi kasvattajan luota emänsä kanssa. Silloin se että koira oli kantavana toi lisähuolen.


Mitä seuraavaksi

Facebook ja eri karkuriryhmä tulivat ensin mieleen kun mietin mitä tehdä. Selailin hiukan puhelinta ja huomasin että minut oli tägännyt kaveri naapurikunnan ryhmässä. Siinä oli nähty yksi cockerspanieli Turkuun johtavan leveäkaistatien varrella! Rupesin saamaan viestejä josko tarvitsen apua ja että lähtevät etsimään koiria. 


Näitä leikkikuvia kyllä löytyi!



Katoamisilmoitus

Tein Facebookin karkurit-ryhmään ilmoituksen, joskin olin jo aika hädissäni, enkä muistanut paria tärkeää asiaa: Älä kerro koirien kutsumanimeä, mutta kerro koirien katoamispaikka tai asuinpaikka sekä oma puhelinnumerosi. Onneksi Facessa oli tietoista porukkaa, jotka heti pistivät minulle viestin että koirien nimet pois ilmoituksesta ja yhteys heti Etsijäkoiraliittoon.  (Sain myös muistutuksen puhelinnumerosta ja paikasta.) Onneksi löysin pari suhteellisen selkeää kuvaa pennuista. En ollut ajatellut kuinka paljon minulla on toiminta- ja leikkimiskuvia, mistä oli tosi vaikea hahmottaa miltä koirat oikeasti näyttävät.  Syy miksi kutsumanimiä ei saa laittaa ilmoitukseen, on se että aika nopeasti katoamisen jälkeen karkuri villiintyy. Kun koiran karatessa huudat koiraa nimellä, äänessä kuuluu pelko ja stressi. 


Havainnoitsijoiden tehtävä

Kun vieras ihminen huutaa karkuria nimellä, se alkaa yhdistää nimeen pelkoa, ja vieras ihminen itsessään jo pelottaa. Näin nimi ei olekaan houkutin vaan voi saada karkurin entisestään piiloutumaan. Ne vierastavat vahvasti ja vieraan ihmisen kutsu voi, ja useimmiten myös tekee sen, säikäyttää koiran kauemmaksi piiloon. Aamulla kun olin aika hätääntynyt, sain jopa minä omistajana neuvon olla kutsumatta koiria nimellä. Jos koira aistii stressiä tai kireyttä äänessä, se piiloutuu lisää. Parempi mennä kyykkyyn, koirasta hiukan poispäin ja jutella tavallisista asioista, kuten ruuasta tai kutsua syömään, niin kuin kotonakin tekisi. 


Toinen asia mitä Etsijäkoiraliitosta neuvottiin oli että en paljastaisi havaintoja koirista. Ihmiset tarkoittavat hyvää ja rientävät apuun, onhan koirat meille kun perheenjäseniä. Surullista on kuitenkin että apu voi pahentaa asiaa. Vieraat ihmiset; hajut, vaatteet, äänet, kaikki pelottaa koiraa. Vaikka koiraa ei edes katsoisi, eikä sitä kutsuisi, se epäilee kaikkia. Koira tarvitsee myös aikaa varmistua että omistaja on oikeasti omistaja, eikä joku muu. Ne eivät ota riskejä. 


Etsijäkoiraliitto

Etsijäkoiraliiton päivystäjä halusi minulta paljon tietoja koirista. Hän halusi tietää rodun, iän, värin, sukupuolen, sekä perheen muista koirista, että tapahtumista ennen katoamista. Tärkeitä tietoja oli myös meidän osoite, havaintopaikka, maastot, liikenne ynnä muut vaarat.  Mutta parasta oli kun hän sanoi että hänestä tulee minun tukihenkilöni, kunnes koirat löytyvät. Helpotuin ja liikutuin. Mikä onni että on olemassa tällaista vapaaehtoistoimintaa! Ja niin ammattimaista vielä. Tällöin päätin että tulen tekemään niin kuin neuvotaan. Nämä ihmiset ovat saaneet tähän koulutuksen ja heillä on paljon enemmän kokemusta tästä kuin minulla.


Lisää havaintoja

Meidän tapauksessa, ensimmäisen havainnon jälkeen yhdeksän aikaan aamulla, tuli seuraava noin kello puoli yksi päivällä. Taas oli cockeri nähty leveäkaistatien varrella, missä nopeudet suhteellisen korkeat. Tällä kertaa lapsi huomasi sen takapenkiltä. Äiti ei kuitenkaan voinut pysähtyä vaan soitti minulle. Cockeri oli vaikuttanut rauhalliselta ja heiluttanut häntää avohakkuualueella noin kilometri leveäkaistatien alusta. 


Olin niin järkyttyneessä tilassa että varmaan kuulin väärin, koska luulin koirien ylittäneen moottoritien.  Olin koko aamun ajellut ympäriinsä, ja nyt siirryin toiselle puolelle tietä. Ajelin kaikki pikkutiet edestakaisin, kunnes Etsijäkoiraliiton koordinaattori, tukihenkilöni ilmoitti että nyt olisi sopiva hetki käydä kaupassa ostamassa grillaamista varten tarpeet valmiiksi ja mennä havaintopaikalle  ja liikenteen kannalta mahdollisimman turvalliseen paikkaan odottamaan. Mietittäisiin myöhemmin vielä voiko ison tien läheisyydessä vielä grillata.


Makkaraa

Kaksi ystävääni, toinen joka tuntee alueen paljon paremmin kuin minä, ajeli pikkuteitä ja toinen, meidän koirien viikoittainen leikkikaveri jäi tarkkailemaan toista puolta tietä. Me ei silloin tajuttu että ei edes koiralle tutut henkilöt saa etsiä koiraa, ei edes autolla ajellen, koska tuttu haju leviää ympäristöön ja laajentaa karkurin aluetta. Minä ajattelin että hyvä kun on tuttuja paikalla ja uskalsin käväistä kaupassa. Kävin ostamassa grillihiiliä, sytytysnestettä, tulitikkuja, makkaraa, ketsuppia, limsaa… suklaata ym. Ihmettelin kiihtyneessä tilassani että miten saisin pallogrillin toimimaan polttamatta koko metsää koska olen surkea grillaaja. Mietin paniikissa että pitääkö grilli ehtiä pestäkin, entä jos me syödään makkaraa ja grilli onkin likainen. Kaikkea sitä miettiikin! Jälkeenpäin tajusin että etsijäkoiraliitossa tarkoitettiin kertakäyttögrilliä. Toisaalta meidän lähikaupassa ei sellaisia olisi ollutkaan. 


Paikka tarkentuu

Kahden aikaan minun ystäväni, jonka kanssa minun kasvattini on yhteisomistuksessa, ja hänen tyttärensä toivat minulle pizzaa ja karkkia. Oi kuinka tällainen huolenpito lämmitti. Pakkasimme auton ja lähdimme tapaamaan kaveria joka oli jo kierrellyt monta tuntia leveäkaistatien toista puolta. Sain tekstiviestinä näköhavaintopaikan tarkennuksen ilmoittajalta, mistä olen kiitollinen koska nyt olinpaikka tarkentui. Olimme etsineet turhaan väärällä puolella tietä. Harmi sinänsä, mutta tämä tarkoitti että pennut olivat kodin puolella leveäkaistatietä eivätkä olleet ylittäneet sitä. Pähkäiltiin hetken ja sovittiin että siirrytään näköhavaintopaikalle.


Keskity

Otimme pienen tauon, jolloin olin ajatellut tarjota kahvit, mutta kahvi olikin unohtunut kotiin keittiön pöydälle. Ulkoisesti olin rauhallinen, mutta kaikista unohduksista ja väärinkäsityksistä huomasin että en oikein pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kun etsimiseen. Päivä oli muutenkin haastava, satoi vettä, tuli raekuuroja ja oli yleisesti kylmää ja tuulista. Kävimme ainoassa talossa mitä alueella oli kertomassa tapahtuneesta. Asukas, itsekin koiranomistaja oli erittäin sympaattinen ja lupasi pitää silmät auki.


Sosiaalinen media

Tässä vaiheessa katoamisilmoitusta oli jaettu yli 500 (myöhemmin 920) kertaa Facebookissa. Tutut ympäri suomea oli huomanneet ilmoituksen ja sain valtavasti yhteydenottoja, soittoja, messenger- ja tekstiviestejä sekä WhatsApp viestejä. En pystynyt vastaamaan viesteihin, koska olin paljon ratissa ja olimme säännöllisesti yhteydessä Etsijäkoiraliiton koordinaattorin kanssa. Välillä molemmat puhelimet piippasivat ja minulle tuli huono omatunto kun en pystynyt vastaamaan. 


Auttajat

Itse en ollut ilmoittanut kenellekään pentujen katoamisesta, en edes omille lapsille tai ystäville. En halunnut huolestuttaa heitä, toisaalta ei ollut kivaa kun he kuulivat sen muilta. Yritin kovin pitää keskittymisen ja ajatukseni kasassa. Vasta kun tämän itse kokee, tietää kuinka kokonaisvaltainen kokemus tämä on. Vaikka on tosi iloinen että ihmiset, tuntemattomatkin haluavat auttaa, niin pelkäsin koko ajan että koirat lähtevät kauemmaksi. Mutta ilman ulkopuolisten havaintoja en usko että niitä olisi löytynyt. Sen takia tämän jutun kirjoitankin, ulkopuolista apua tarvitaan, mutta että heidän käyttäytyminen oli niin ratkaisevaa, sitä en ollut osannut arvatakaan. Ulkopuolisten apu on kuitenkin tärkeä kohdistaa oikein, esimerkiksi ilmoitusten jakaminen somessa, näköhavaintojen seuraaminen, tarvikkeiden hakeminen yms. ovat suuri apu. 


Havannoi

Eli, apu on tarpeen! Jos huomaat koiran vaarallisessa paikassa, yksin tai muuten epäilyttävässä paikassa niin tarkista esimerkiksi Karkurit tai kadonneet eläimet -ryhmiä Facebookissa ja pistä ilmoitus sen kunnan sivuille missä olet jos se on mahdollista.  Niin ensimmäinen ilmoittaja teki, ja se auttoi paljon. Jos huomaat koiran, pysähdy ja jää katseella seuraamaan sen liikkeitä. Älä kutsu sitä, äläkä missään nimessä lähde jahtaamaan tai ajamaan sitä takaa. 


Tarkenna

Toinen havainnoijista ei pystynyt pysähtymään kovassa liikenteessä. Tien varrella oli paljon tieaitoja, joka teki pientareesta ahtaan. Vauhdikkaammalla tiellä on myös vaikeampi antaa paikallistamisapua. Tilanne menee nopeasti ohi. Kun sain tiedon avohakkuusta, huomasin alueella että avuhakkuuta olikin valtavasti. Sitä ei niin tule ajatelleeksi kun ajaa ohi. Eikä myöskään sitä, että koira piiloutuu, jolloin alue missä sitä etsitään tulee olla niin rajattu kuin mahdollista. Nyt tuli 10 000 askelta kevyesti kun me pähkäiltiin mistä avohakkuusta onkaan kyse. 


Nyt polttaa

Viiden aikaan iltapäivällä käytiin kotona, kun ystävän tyttären piti lähteä töihin. Olikin jo aika lämmitellä hetken ja juoda ne unohdetut kahvit. Seitsemän jälkeen illalla tuli kolmas havainto. Tällä kertaa tajusin etsintäkoordinaattorin neuvosta nopeasti pyytää havainnoijaa jäämään paikan päälle odottamaan, jotta hän voisi näyttää paikan missä hän näki koirat. 


Näetkö Madden?



Tarkka havainto

Hän jäikin odottamaan, ja vaikka koirat olivat säikähtäneet häntä, niin hän pystyi osoittamaan mihin koirat olivat sännänneet. Nyt kun olivat säikähtäneet, ne lähtivät eri suuntiin. Toinen lähti hiekkatietä pitkin ja toinen oli juossut suoraan metsään. Ystäväni lähti kävelemään tietä pitkin ja minä otin koirien emän ja lähdin metsään etsimään. Mitään en kuullut enkä nähnyt. 


Täsä mä oon!!!



Nartu löytyy

Ystäväperheen mies tuli paikalle ja käveli hetken meidän yhteisen koiran kanssa. Tulin itsekin paikalle ja hän kertoi näkevänsä nartun. En uskonut korviani, koska en itse nähnyt mitään, eikä ystävänikään. Ystäväni mies sanoi että narttu katsoo suoraan häneen noin 20m päästä. Se selkeästi tunnisti hänet, sen verran ovat meillä olleet koiria pallottelemassa. Sovimme että he lähtevät tielle takaisin ja minä kävelen emän kanssa metsätietä pitkin. 





Onni

Kävelin noin 50m, juttelin emälle ruuasta ja käytin hellyttelysanoja. Kehuin häntä kaikin tavoin. Meillä kun yhdelle koirista puhuu kauniisti, kaikki tulevat paikalle ja haluavat huomiota. Ei kestänyt kauaa kun narttu hyppi minua päin pentumaisesti, täynnä riemua ja pusuja. Narttu oli niin iloinen ja energinen että heidän todella pitkäpinnainen emäkin jo ilmoitti että joo huomattu on, kun tuli 20 hyppyä putkeen. En muuten muista koska olisin viimeksi tuntenut niin vahvaa onnentunnetta!




Uros jää yksin

Kerroin heti ilouutisen Etsijäkoiraliiton koordinaattorille. Rauhoituttiin hetken ja sain uusia ohjeita. Nyt uros olisi yksin ja vielä enemmän hädissään, joskin se luultavasti etsi narttua. Kotona olevat eläimet piti myös hoitaa, hevoset ruokkia ja kotona oleva koira ulkoiluttaa. Onneksi ystäväperhe pystyivät auttamaan. He lähtivät meidän kotiin, hankkivat tonnikalaa, hakivat ostamani makkarat, koiranruokaa ym. Onneksi ymmärsivät tuoda minulle lisää lämpimiä vaatteita ja vettä pyytämättä. 


Kaveri näki jotain. Näetkö sinä?



Pilkko pimää

Kun kello oli puoli kymmenen illalla, oli ystäväperheeni auttanut minua jo melkein kahdeksan tuntia. Kuin ihmeen kaupalla toinen läheinen koiraystäväni soitti ja kysyi tilannetta. Sanoin että kaipaan kahvia ja seuraa pimeinä tunteina, jotta ystäväperheeni saisi mennä huilaamaan. Heillä kun oli työpäiväkin takana ennen etsimisurakkaa. 


Se seuraa teitä

Teimme tonnikalajäljen ja odottelimme. Välillä tuntui että ystävä jotain näkikin, mutta itse en nähnyt mitään. Puoli kaksitoista illalla kun oli ihan hiljaista ystäväni huomasi jotain erikoista kallioilla. Otin nartun hihnaan ja kävelimme tietä pitkin noin 50m, haisteltiin ja treenattiin seuraamista, mikä on pentujen lempitreeni. Ystäväni huusi rauhallisella äänellä, että se seuraa teitä. Muistin ohjeen, älä innostu liikaa tai tee mitään äkkinäisiä liikkeitä. Jatkoin treeniä, kunnes tunsin uroksen ihan lähellä kättäni hamuilemassa palkkaa. Uros oli paljon väsyneempi kuin narttu löydettäessä, mutta tuli helposti autoon. Annoin urokselle ruokaa ja vettä. Jäimme hetkeksi paikoillemme koska järkytys purkaantui ja piti hetken hengitellä ja rauhoittua. Otin myös yhteyttä Etsijäkoiraliittoon. Oli niin ihana kiittää avusta ja jakaa ilouutinen.


Mikä ilo

Lähdimme koteihimme ystäväni kanssa. Pennut juoksivat iloisina ympäri taloa, söivät uudestaan ja pistivät oikein kunnon leikin pystyn. Itse kuuntelin niiden kolinaa onnellisena. Sitten yhtäkkiä tuli täysin hiljaista. Olin niin onnellinen että en saanut unta, mutta ihana tukihenkilöni ottikin yhteyttä. Me kertasimme pari juttua, tuntui kun olisin saanut kriisiapua trauman jälkeen. Tuli mieleen kuinka hienoa tällainen toiminta on ja kuinka ammattimaista! Vasta yöllä tajusin että tukihenkilöni oli Espoossa ja minä Liedossa! 


Sain yöllä idean tästä kirjoituksesta ja tukihenkilöni kannatti heti asiaa. Mitä enemmän saamme jaettua tietoa, sen nopeammin eläimet löytyvät. Niin monta asiaa olin taas oppinut ja ymmärsin nyt paremmin Etsijäkoiraliiton ohjeet. Niitä todella kannattaa kuunnella! 


*Jos tämä tapahtuisi uudestaan, käyttäisin ulkopuolisten apua nimenomaan ajamaan, hakemaan tarvikkeita ja hoitamaan kotona olevia eläimiä ym. Se on niin tärkeää että omistaja on paikanpäällä eikä hukkaa aikaa muuhun. 









Tässä Madde! Minä en kyllä nähnyt yhtään mitään, vaikka matkaa oli vain 20m.