Domare Juha Putkonen |
Vi hade stor bil, men - 😊 |
Det här är något jag väntat på utan att veta om det :) Genast jag såg annonsen tyckte jag att det var en fräsch ide´som var kul att det ordnades även för vår ras. Tanken är att alla är välkomna, unga, gamla, jakt, utställning och hemmahundar... Det blir ofta så att kastrerade, steriliserade, färgfel och hemtrimmade (på finska kotitrimmi, kan vara nästan hur som helst), inte deltar i utställningar, men nu fanns det klasser för alla.
Hundarna var också indelade enligt en- och flerfärgade. Domarna var Vitahotellets kennel Anders Carlsson och kennel Finemoon Hanna Nyman. Trevligt nog var anmälningsavgiften mycket lägre än på officiella utställningar, vilket var roligt, så jag anmälde alla mina sex; Lisa, Emma, Madde, Felix, Eva och Viki. Lisa till brukshundsklass, för jag är så glad att hon klarat anlagsprovet, Emma och Madde i öppen klass, Felix i hemmahundsklass då han tyvärr skadat sin tand 2021, Eva i junior och Viki till valpklass. Lite orolig var jag över mitt knä, men visste att vi med Catarina skulle klara vad som än händer.
På plats fanns det förstås buffet, men också saxslipare, olika försäljare, fotograf, och möjlighet till Dna-testning, så det var extra roligt och jättebra. Jag fick t ex mina saxar slipade, trimningsmaskinens bett fick åka på slip!
Det visade sig vara otroligt fina priser också! Inte så många rosetter eller pokaler, men många saker som vi åtminstone uppskattade väldigt.
Felix fick en jättefin rosett plus andra fina priser, t ex en jättefin cockerklocka! |
Uppfödargrupp
Avelsgrupp
En jättefin cockerklocka, godis, mat, shampo och balsam, sårspray, mössa, väska, utställningskoppel, presentkort till veterinär och trimkurs, bajspåsar, fönsterskrapa, magneter, ... |
Emil fick CK Certifikat kvalitert båda dagarna av olika domare med mycket bra bedömning. Det är inte ofta det är över 30 deltagare i gårdshundsringen i Finland, så det är ganska stort. Dessutom var kvaliteten mycket hög. Roligt var förstås att vinnarna kom från Stolta Ebbas kennel, som är Emils pappas barndomshem (uppfödare) i Sverige.
På utställningen hade de stött på mera bekanta! Kirsi Suhonen som är grundare till produkterna ArcticVet och Emils mammas Olivias uppfödare hade stand på mässan. |
Ajattelitko että näyttelykoira ostetaan
pentuna, sitä valmistellaan ja viedään harjoitettuna näyttelyyn seisomaan
asennossa ja kävelemään kauniisti hihnassa. Ajattelitko että näyttelykoiran
elämä on jotenkin erilainen kuin muiden koirien elämä? Tämä on sekä tarua että
totta omasta mielestäni. Täällä Suomessa näyttelyharrastajia on monenlaisia,
mutta ammatikseen esittäjiä ei luultavasti montaa ole jos ollenkaan. Meillä on
TOSI harrastajia jotka ovat todella taitavia esittämään koiria, mutta tuskin
kukaan tällä hetkellä elää handlerina kuten ulkomailla, esimerkiksi USA:ssa ja
Italiassa pystyy. Nämä handlerit kun ottavat määrätyn määrän toisten koiria
tiimiinsä, hoitavat ne näyttelykuntoon ja kiertävät niiden kanssa.
Toki meillä on suuria (Suomen olosuhteisiin nähden) kenneleitä, joissa
koirat elävät tarhaolosuhteissa ja kiertävät omistajien kanssa näyttelyissä. Suurin
osa näyttelyissä kävijöistä ovat kuitenkin kasvattajia ja harrastajia. Meillä
onkin näytteilleasettajat yllättävän tavallisia joidenkin ulkomaalaisten
tuomareiden mielestä. Toisaalta joskus aloittelijan näkökulmasta
näyttelytouhu voi vaikuttaa hurjan kovalta ja kilpailuhenkiseltä, ja siihen ei
ole kovin helppoa yksin lähteä mukaan. Tästä olen huomannut että ollaan monta
mieltä, kilpailuhenkisemmät näkevät näyttelyn nimenomaan kilpailuna ja vähemmän
kilpailuhenkiset näkevät sen kivana yhteisenä päivänä koiran kanssa. Molemmissa
asenteissa on puolensa. Kovin kilpailuhenkinen (ei aina niin sympaattinen tai
avoin) voi pelästyttää uudet harrastajat ja antaa harrastuksesta
sisäänlämpiävän ja tiukkapipoisen kuvan. Toisaalta PRO-tyyli tuo esille upeasti
valmisteltuja ja kauniita koiria. Täysin valmistelematon koira, joka on
huonosti hoidettu ja ei osaa käyttäytyä kehässä ei myöskään ole ilonaihe
omistajalle ja voi luoda kasvattajalle myötähäpeän tunteen. Hyvin hoidetut ja
kasvatetut koirat ovat kasvattajalle parasta PR-työtä.
Uskoisin että suurin osa suomessa näyttelyitä harrastavat ovat tavallisia harrastajia, joiden koirat elää ihan tavallista elämää. Joskin kun näyttelyyn ollaan ilmoittauduttu, niin harjoitellaan enemmän tai vähemmän, sekä hoidetaan koiran turkkia. Harva kotikoira Suomessa joutuu olemaan sisällä turkin takia. Onhan loimet, haalarit ja korvasuojat keksitty. Kerran haastattelin ROP-kehässä tunnettua amerikan cockeri esittäjää, miten hän on ratkaissut turkinhoidon. Hän kertoi että heillä on viikkosysteemi. Mitä lähemmäs näyttelyä tullaan, viimeiset päivät saa riehua ja likaantua. Sitten pestään ja föönataan, hetken säästellään ja pysytään puhtaana, kunnes taas on näyttelyviikonloppu. Hänen koirat ovat ihan varmasti arkenakin upeassa perustrimmissä, tuskin hän jättää trimmausta viime hetkeen. Sen takia homma toimii, vaikka välillä on koirailmankelit.
Arja Puumalan mukaan kaikista lupaavista
pennuista ei tule näyttelykoiria ja tavallisen näköisestä pennusta voi kehittyä
hyväkin koira. Ihminen itse pystyy suuresti vaikuttamaan koiranpennun
kehitykseen. Ensimmäinen ehto tietenkin pentua valittaessa on Anjan mukaan ottaa
se pentueesta, jonka vanhemmat ovat mahdollisimman hyvät. Pentueen paras pentu
ei välttämättä ole suurin eikä pienin, vaan yleensä keskiverto yksilö.
Tietenkin on määrättyjä rotuun kuuluvia ominaisuuksia, jotka tulee ottaa
huomioon pentua valittaessa. Tämän takia kasvattajat usein kertovat että pentu
on lupaava, lupaamatta mitään. Ennenkuin pentu on aikuinen, on monta vaihetta
käyty läpi.
Tärkeintä, Anja Puumalan mukaan, koiran
kehitykselle on sen ruokinta. Lupaavinkin pentu ”menee pilalle” väärällä
ruokinnalla. Liiallinen vitamiinien syöttäminenkään ei ole hyväksi koiran
kehitykselle. Joskus kikkailu voi koitua harmiksi. Myös ulkopuoliset neuvojat,
mitä tänä päivänä löytyy sosiaalisesta mediasta voi viedä ruokinnan hakoteille.
Ennen 1980-lukua koiraruoka merkkejä oli tuskin nimeksikään, joskin pari oli.
Koirat söivät enemmän tähteitä, mutta silti kasvattajilla oli upeat koirat.
Silloinkin, kokenut kasvattaja yleensä pystyi antamaan hyvät ruokintaohjeet
pennun ostajalle. Näitä ohjeita tulisi seurata mahdollisimman tarkkaan Anjan
mukaan. Kasvattaja kun on itse ”testannut” ohjeitaan useamman vuoden ajan
omilla koirillaan ja huomannut mikä toimii ja mikä ei.
Miten valmistella tuleva näyttelykoira
näyttelyihin?
Anja suosittelee että pentu tulee jo
pienestä pitäen opettaa seisomaan näyttelyasennossa ja kävelemään kiskomatta
hihnassa. Näyttelyasennossa seisominen voi aloittelijalle kuulostaa
teennäiseltä. Oikeasti kyse on yksinkertaisuudessaan se että koira seisoo
paikallaan, niin rodunomaisesti kun voi. edestakaisin sinkoileva koiravoi olla
kaunis, mutta sitä on vaikea nähdä. Myös jos omistaja vahingossa seisoo koiran
edessä, tai koira on takapuoli tuomaria päin, niin voi olla vaikea antaa
tyylipisteitä. Eli asia on yksinkertainen ja vaikeaa samaan aikaan. Miten
houkuttelen koiran seisomaan niin upeasti kuin mahdollista.
Anja muistuttaa että olisi hyvä heti
pienestä pitäen kammata pentu pöydällä. Samassa yhteydessä voidaan tarkistaa
sen korvat ja hampaat, jolloin se tottuu kosketteluun, mitä sitten taas
tarvitaan eläinlääkärikäynneillä ym. Hyvää tuttua voi joskus pyytää katsomaan
koiran hampaat, silloin pentu tottuu myös vieraan kosketukseen. Anja kannustaa
käymään eri spanielikerhojen järjestämissä koulutustilaisuuksia ja nämä ovatkin
parhaita paikkoja näyttelyyn totuttelussa. Tällöin 1980-luvulla kerhotoiminta
ja näyttelyharjoitukset olivatkin todella suosittuja. Nyt on tullut paljon
enemmän harrastelajeja ja koirakouluja. Kuitenkin ajattelisi että kuka tuntee
spanielin paremmin kuin spanielikerho itse.
Turkki on erittäin tärkeä
näyttelyspanielille, takkuinen ja likainen koira ei loista. Ei riitä, että
koira ennen näyttelyä viedään trimmaajalle ja odotetaan, että siitä hetkessä
puhkeaa kaunotar. Spanielin turkkia tulee kammata säännöllisesti, muistuttaa
Anja. Koiran oikea kampaaminen vaatii omistajalta taito aja opettelemista.
Harva ensimmäisen koiran omistaja pystyy kampaamaan pentuvillaisen turjakkeen
takuttomaksi. Siksi olisikin hyvä viedä pentu n. 5-6 kk ikäisenä ensimmäisen
kerran ”putsattavaksi”. Trimmaaja pystyy antamaan ohjeita oikean turkin
käsittelyn suhteen.
Anja suosittelee että koiran voi pestä
suhteellisen usein. Monesti koiran takut ovat likaa ja pesun yhteydessä ”takut”
häviävät itsestään. Pesu ei takuta koiraa vaikka moni näin sanookin, huomauttaa
Anja. Koira kammataan heti märkänä ja kuivataan turkinkuivaajalla. Pesu
suoritetaan koirashampoolla ja sen jälkeen laitetaan turkkiin hoitoainetta.
Hoitoaine tekee turkin liukkaammaksi, sähköttömäksi ja helpommin
käsiteltäväksi. On kuitenkin koiria, joilla on pehmeä villava turkki. Näiden
kanssa on tehtävä erinäinen määrä töitä ja nypittävä selkäturkkia jatkuvasti.
Trimmaus vaikuttaa suuresti koiran
ulkonäköön, Anja muistuttaa. Väärin tai huolimattomasti trimmattu koira ei näytä samalta kuin
se, joka on huolella valmistettu näyttelykuntoon.
Kuitenkin on todettava se seikka, että
vaikka kuinka huolella valitsisi pentunsa, hoitaisi ja kouluttaisi sen, ei ole
sanottua, että siitä tulee ”näyttelytähti”, jos siltä puuttuu ”tähden” LUONNE,
toteaa Anja lopuksi. Jos koiralla ei ole kivaa, homma i menesty.
Darcy harjoittelee |
Här visar jag vinklarna ok, men nosen kunde vara lite riktad nedåt och svansen inte så högt. |