Kysy keneltä vaan huipputason koulu- tai esteratsastajalta, niin he vannovat perustyön nimeen. Uskoisin että he tarkoittavat, että jos perusta ei ole hyvä, mikään muukaan ei voi olla sitä! Sitä ei vaan voi rakentaa taloa huonoille perustuksille.
Seuraavaan juttuun keräsin asioita mistä voi sanoa että vallitsee konsensus legendojen kesken. Ne on asioita jotka välillä unohtuu mutta sitten ne taas pulpahtaa esille. Satojen vuosien aikaan on kokeiltu yhtä sun toista, tulee koulukuntia ja erimielisyyksiä, mutta aika tekee tehtävänsä, jotkut asiat vaan todistavat itsensä uudestaan ja uudestaan. Joskus joku "uusi" juttu on vaan uusi tapa kertoa vanha asia! En keskity ollenkaan huonoihin juttuihin, ne tulee muutenkin koska emme ole täydellisiä. En myöskään asioihin mitkä ovat kiistanalaisia. Jos huomaan sellaisia, yritän selvittää mistä on kyse ja päästä niistä eroon.
Onko ratsastus, perusratsastus, helppoa?
Se että tekee perusjuttuja, ei tarkoita sitä, että (edes) perusratsastus aina olisi helppoa. Se johtuu osittain siitä että me olemme eläviä olentoja hevosten kanssa. Me kasvamme ja rapistumme. Kun elämme kasvuvaihetta, meissä on meneillään muutosprosessi ja kun vanhenemme samoin. Elämä ei ole staattista ja tämä tekee rakentamisen ja oppimisen haasteelliseksi. Voi kuinka helppoa se olisi jos voisimme vaan rakentaa, palikka kerrallaan ja mikään ei liikkuisi, muuttuisi tai särkyisi.
Sitten vielä ratsastuksessa on kyse kahdesta olennosta joilla omat prosessit. Vain mielikuvitus rajoittaa mitä kaikkea oikeasti tapahtuu, silti ratsastuksen toinen suuri motto on "Keep it simple"
(stupid). Mitä enemmän kun veivaa ja pyytää, sen sekavampaa se on hevoselle. Eikä vaan se mitä me tietoisesti pyydetään, vaan myös mitä me tiedostamatta pyydetään hevoselta. Joskus meidän pyynnöt ovat ristiriidassa ja joskus me pyydetään niin paljon että hevonen ei pysty sitä millään toteuttamaan, se on vaan fyysisesti mahdotonta. Lisätään tähän sitten meidän ambiitiot ja vaatimukset sekä stressikerroin. Ei voi muuta kun kiittää hevosta kärsivällisyydestä!
Tästä johtuu että minusta perusratsastus on parasta! Siinäkin riittää hommaa!
Vaikka jo perusratsastus on niin haasteellista, silti pointti on että aina täytyy yrittää ratsastaa niin hyvin kun vaan mahdollista. Ei oikein ole muita vaihtoehtoja, tai pian istuu pehvallaan tutkimassa kentän pohjamateriaalia.
Step-by-step
Eli systemaattisuus työskentelyssä on a ja o. Vanha sanonta on että huonokin systeemi on parempi kuin ei systeemiä ollenkaan. Uskoisin että tämä perustuu nimenomaan systeemin loogisuuteen. Ilman systeemiä tulee fyysisiä ja psyykkisiä oppimisaukkoja treeniin! Aukot johtavat aina hataraan oppimiseen ja hataraan taloon.
Osaamisen kehitysvaiheet rappusina
1. Rappunen, tiedostamaton tietämättömyys
Ensimmäisellä rappusella et tiedä ettet tiedä tai et tiedä mitä sinun tulisi tietää. Esimerkkinä voisi olla henkilö joka kokeilee talutusratsastusta. Hevosta talutetaan ja ratsastaja "matkustaa" tietämättään. Ratsastaja voi jopa ajatella että onpa ratsastus tylsää, täällä vaan istutaan ja annetaan hevosen hoitaa homman. Joku jättääkin mahdollisen harrastuksen tälle tasolle ja toteaa että kokeiltu on ja tylsää oli. Ihminen joka jännittää kovin voi ajatella että oli liian jännittävää ja pelottavaa, ei kannata jatkaa j n e. Tuleva ratsastaja voi kokea kovaakin jännitystä, mutta jokin jää kiehtomaan, usein itse hevonen.
2. Rappunen, tiedostava tietämättömyys
Toisella rappusella ratsastaja tajuaa että ei osaakaan - juuri mitään. Hevonen ei "tottelekaan", oma kehokaan ei toimi oikein vaikka kuinka käskyttää. Tämä on turhauttava vaihe joka herättää paljon tunteita. Voi tuntua ettei ikinä tule oppimaan, että on aivan liian vaikeaa, että tämä ei todellakaan vastaa kirjojen, elokuvien, sosiaalisen median antamaa kuvaa tukka hulmuten ilman satulaa ratsastavasta tytöstä. Ratsasatus on hankalaa, vaikea ymmärtää ja kestää ikuisuuden ennenkuin edes pysyy ravissa. Moni luovuttaa tässä vaiheessa...
3. Rappunen, tiedostava osaaminen
Kolmannella rappusella osaat jo jotain. Perusasiat ovat hyvin hallinnassa. Pystyt tekemään vaikeampiakin asioita, varsinkin jos sinua muistutetaan ja ohjataan. Joudut kuitenkin muistuttamaan itseäsi miten asioita tehdään, kertaamaan ja vaikka osaat paljon kaipaat turvaa esim opettajaa.
4. Rappunen, tiedostamaton tieto
Moni ratsastaja/ratsastusohjaaja/opettaja on tällä tasolla. He ovat taitavia, joskus erittäin taitavis. He eivät mieti mitä tekevät, vaan asiat tulevat selkärangan kautta. Ohjaajille ja opettajille on haaste palata sanottamisen ja pilkkomisen tasolle opetuksessa, eli ratsastuspedagogiikkaan ja -didaktiikkaan.
Nämä neljä rappusta ovat ratsastuksessa ikuisesti läsnä. Usein samaan aikaan. Ratsastaja hallitsee erittäin hyvin jotain, mutta haluaa nostaa tasoaan, esimerkiksi harjoitella piaffea. Silti oppiminen etenee.
Step-by-step
Täytyy olla joku ajatus, siitä mitä haluaa saavuttaa ratsastuskerralla ja suunnitelma miten siihen edetään, step-by-step. Usein käy niin että vaikka kuinka pilkkoo asiat pieniksi, niin käytännössä oppimiseen menee kymmenkertainen aika, mutta eihän siinä mitään, mihin tässä on kiire? Ajattelen usein että se on itse harjoittelu mikä on hauskaa, ei se maaliviivan yli meneminen. Mitä enemmän antaa itselleen ja hevoselleen aikaa, sitä nopeammin oppiminen sitten usein sujuu.
Me opimme pieni pala kerrallaan, mutta niin oppivat myös hevoset. Hevoselle täytyy osata kertoa mitä siltä halutaan, ja se viestintä on ratsastajan oppimista. Jotta hevonen pystyy vastaamaan oikeanlaisesti viesteihin senkin täytyy oppia. Hevonen joka ymmärtää viestit usein rentoutuu ja nauttii työstään. Epäselvä, ristiriitainen tai aggressiivinen viestintä on epämukavaa, hämmentävää ja pelottavaa. Aika ymmärrettävää jos ajattelee itsensä hevosen asemaan. Tämän vuoksi kontakti, selkeät pyynnöt ja mahdollinen tehtävä ovat a ja o.
Kontakti
Jos hevonen ei kuuntele, kunnioita sinun rajoja tai ole kiinnostunut yhteistyöstä perusturva järkkyy molemmilla. Se vanha käsite "hevosen kanssa" on todella tärkeä. Jos hevonen kokee olevansa yksin sinun kanssasi, se pelkää kaikkea, pälyilee ympäristöä ja voi poistua paikalta. Jos hevonen kokee että et ole oikeudenmukainen, vaadi rajoja (perusturvaa, sääntöjä), kerro selkeästi mitä haluat, se hakeutuu parempien ja selkeämpien kavereiden luo (laumaan). Jos asenteesi on ylimielinen, aggressiivinen tai komentava se ei halua tehdä yhteistyötä kanssasi.
Taito on olla luotettava, selkeä ja turvallinen ihminen hevoselle, hevoselle joka puhuu eri kieltä kuin me, mutta tietää meistä kaiken voimatta kertoa meistä meille. Ajattele jos hevonen osaisi! "Kun teet noin ja noin; minusta tuntuu että/en ymmärrä mitä tarkoitat..."
Toisaalta ihannehevonen voi myös monelle ihmiselle olla luotettava, selkeä ja turvallinen!
"Fiilis"
Voi meitä ihmisiä, me olemme niin täynnä tunteita välillä. Muistan kun ystäväni/treenarini Johanna sanoi että "Unohda kaikki tunteet, ratsastaessa ei saa olla tunteita. Ne häiritsevät hevosta". Ensin ajattelin että Johanna veti hiukan överiksi, mutta asiaa mietittyäni, olen samaa mieltä. Pientä tunnetta voi olla jos ne on todella tietoisia ja harkittuja, mutta mieluiten ei. Ajattele itse, että olet hevonen ja tuntisit valtavasti tunteita ratsastajan kautta, pelkoa, jännitystä, suuttumusta, iloa ... Ainakin minä stressaantuisin!
Onko sinun mielestä ratsastus kivaa, vai koetko riittämättömyyden tunteita, epäonnistumisen pelkoa, pettymystä tai toivottomuutta? Jos ajattelee, niin selässä näitä tunteita ei ratkota. Se on liikaa vaadittu hevoselta. Toisaalta me ei aina tunnisteta sitä alkuperäistä tunnetta, vaan peitellään esim pelko aggressiivisuudella, jähmedytään tai luovutetaan (paetaan).
Kukapa ei olisi kuullut ratsastustunnilla kehoitusta: Muista hengittää! Se on niin tyypillistä että pidätämme hengitystä eri tilanteissa. Toisaalta pitäisi muistaa hengittää pallean kautta, jos hengitämme pinnallisesti, nopeasti ja keuhkojen yläosaan, tilanne vaan pahentuu ja paniikki nousee. Kun paniikki nousee aivojen ja kehon yhteistyö lamaantuu, ja opettajan ohjeet katoavat taivaan tuuliin.
Jos on paljon stressiä omassa elämässä, ratsastus voi tarjota keinin irroittautua siitä. Jos on kova stressi elämässä, kannattaa miettiä, miten saisi tallilla olemisesta ja hevosen kanssa tekemisen turvalliseksi ja sen hetkiseen tilanteeseen sopivaksi. Aina ei tarvitse suorittaa.
Pyri keskittymään siihen mitä sinä teet. Ajattele sitä, eikä mitään muuta. Ajatukset voivat harhailla ympäristössä (murheet, tuuli, ihmiset, eläimet,m autot...), mutta pyri keskittymään siihen miten haluat hevosesi keskittyvän. On monta sanontaa jotka viittaavat siihen että mitä ajattelet- sitä kutsut. Se pätee todellakin ratsastaessa ja varsinkin kun keho ja mieli vaikuttavat toisiinsa. Kun ajattelet jotain kielteistä, jännityt, voit pidättää hengitystäsi ja katse lasittua. Ei tarvitse paljoa miettiä miltä se tuntuu hevosen kehossa. Se on selkeä merkki vaarasta ja vaatii nopean reaktion tarvittaessa.
Ole valpas ja levollen samaan aikaan. Valppaudella tarkoitan että pidät avaraan pehmeän katseen. Kun keskittyy rupeaa helposti tuijottamaan esim eteen tai hevosta, mutta näe ympäristösi, vaikka että et reagoisikaan.
Toimi presensissä ja futuurissa samaan aikaan
Ole ehdottomasti läsnä hevosen kanssa kehollisesti, mutta silmät näkevät ja aistit toimivat. Ihanteellisesti olette kuin yhtä, ajatukin tuntuu riittävän ja hevonen reagoi apuihin pehmeästi. Hevonen luottaa ratsastajaan, hänen apuihin ja on kuuliainen. Tämä tunne tulee usein tonnistuneiden toistojen kautta. Hevonen pystyy rentoutumaan kun se tietää mitä siltä odotetaan ja se pystyy siihen mitä siltä pyydetään.
Futuurissa toimiminen tarkoittaa sitä että samalla kun tekee jotain valmistelee jo seuraavaa. Esim kun ratsastaa suoraan huomio kiinnittyy tulevaan kulmaan ja kulmaanratsastamisen valmistelut alkavat.
Tunne ja tuntuma
Tunne onkin sitten ihan eri asia. Kun tunnet hevosen liikkeet, mielentilan ja kuuntelet sitä pääset ratsastamaan syvällisemmin. Puhutaan tuntumasta. Ratsastajan tuntuma on pehmeä, joustava ja jatkuva, eli miellyttävä hevoselle. Tapaan verrata siihen että kävelet käsi kädessä jonkun kanssa. Onko käsi reilu, sopivan pehmeä, turvallinen ja luotettava vai kova, nykivä, vaativa ja pelottava? Kumman kädestä haluat pitää kiinni? Tarjoa se käsi hevosellesi.
Sulje silmät ja mieti miltä sinun ratsastuksesi tuntuu hevosesta. Mitä oikeasti pyydät, pyydätkö eri asioita, ovatko pyynnöt käskeviä, vaativia, energisia, äkkipikaisia, kevyitä, kovia...?
Jos suuttumuksen tunteet nousevat pintaan ratsastaessa, jäähy on ainut reilu ratkaisu. Hevoselle suuttuminen on aika ala-arvoinen asia. Jämpti voi olla- mutta suuttunut- ei ikinä.
Hevonen on hevonen, aina. Ei se ymmärrä meidän tavoitteita tai muitakaan metkuja.
Muuten suuttumuksen tunnetta (liittyi se sitten mihin vaan) kannattaa hyödyntää karsinoita siivotessa, pihan haravoinnissa ym.
Annatko hevoselle monta pyyntöä tai vaan yhden? Ehtiikö hevonen reagoimaan pyyntöösi? Annatko hevosesi olla rauhassa ja keskittyä?
Pehmeä käsi
Tämä pehmeä käsi ei todellakaan tarkoita "löysää" kättä. Se tarkoittaa kättä mihin on hyvä turvautua. Se tarkoittaa kontaktia, minusta hevosen ei tarvitse mennä yksin. Ohjastuntuma ratsastetaan niin että hevonen tarjoutuu ottamaan tuntuman. Jos ottaa ohjat nopeasti ja kovaa, hevonen jännittyy ja perääntyy. Jos tarjoaa vakaata kättä se yleensä pikkuhiljaa hakeutuu sitä vasten, joillakin se voi viedä aikaa, riippuen jännityksestä tai vanhoista tavoista.
Tuntuma ei tarkoita että hevonen roikkuu kädessäsi. Niinkin voi jossain tilanteessa käydä, mutta korjaa samalla lailla kun muutenkin, pyydä hevosen kehoa aktivoitumaan ja pidä käsi rauhallisena ja vakaana. Voit myös myödätä toisella kädellä, niin kuin kertoisit että "hei älä roiku minun kädessäni".
Vanha tapa on antaa tukea ulko-ohjasta, jolloin voi myödätä sisäohjalla, sekä ratsastaa ulko-ohjaa kohti. Joskus hevonen voi olla vino, jolloin tilapäiseksi tukiohjaksi voikin tulla sisäohja. Tämä ohje toimii joskus ja sitä voi käyttää korjatessa esimerkiksi toisen puolen vahvuutta, mutta tavoite on tasapuolinen tuki
Selkä ja jalat
Tunnetko takajalat ja hevosen selän? Miltä tuntuu käynti, ravi ja laukka? Miten liike vaikuttaa sinun istuntaasi? Tekeekö lonkat kahdeksikkoa käynnissä? Juokseeko istuinluut ravissa? Keinuuko laukka?
Hevonen kuulolla eli reaktiot
Mikä on paras tapa sammuttaa hevosen reaktiot (ja kenen tahansa)? No, se on jankuttaminen. Pohje joka pyytää ja pyytää eikä koskaan ole tyytyväinen tai pohje joka on tahattomasti levoton. Kumpikin johtaa siihen että kuunteleminen on pakko lopettaa tai a. saa hepulin tai b. poistuu henkisesti paikalta. Eli kun pyytää pohkeella niin tarkoittaa sitä ja jos ei tule reaktiota niin pyytää nopeammalla pohkeella uudestaan maiskutuksen kera tai koskettamalla raipalla*. Sitten kun hevonen reagoi, niin ei heti vedetä liinat kiinni että ei noin lujaa. Tällöin on itseasiassa epäoikeudenmukainen. Eli jos pyytää eteen vaikka käyntiä ja hevonen ei liiku, niin pyytää lisää ja hevonen ravaa- Kiitä! Jos heti otat ohjista hevonen ei voi ymmärtää mitä oikein haluat. Anna ravata joku metri ja pyydä rauhallisesti käyntiin.
*Huom. raippa on merkinantoväline, se on kuin pidennetty käsi millä koskettaa, ajatuksella että "huom. aktivoidu tuosta".
Tarkoitus ei ole kuitenkaan herkistää hevosta niin paljon että se säikähtää jokaista apua. Tämän takia on puolipidätteet (mikä vasta on vaikea selittää). Puolipidätteillä juttelet hevosen kanssa, kerrot että pian pyydän jotain.
Puolipidäte
Puolipidätteen omaksuminen vaatii kypsyyttää ja osaamista, se ei ole pelkkä tekninen asia, vaan vaatii tunteen ja tunnistamisen. Se onnistuu aika lailla silloin kun yhteistyö alkaa sujumaan ja se on yksi tärkeimmistä kontakti- ja kommunikaatiomuodoista ratsastaessa. Eli puolipidätteellä otat kontaktin hevoseen ja ja kerrot että olet paikalla. Puolipidätteen teet kun pyydät kuuntelemaan seuraavaa pyyntöä, mutta voit käyttää sitä myös kertoaksesi että olet paikalla jos hevosta jännittää tai haluat koota sen lihaksistoa. Silloin kun haluat rauhoittaa sitä puolipidäte esim pyytää hevosta keskittymään kentän sisällepäin ja sinuun, ei ulkoapäin tuleviin virikkeisiin.
Puolipidäte on selitetty yksinkertaisuudessaan pidätteenä (ei veto, vaan staattinen käsi) missä pysähdys jää ajatuksen tasolle. Tällöin ajatellaan että puolipidäte kokoaa takaosan lihakset hevosen alle, aivan kun pysähdyttäisiin, mutta sitten myödätään ja pyydetäänkin eteenpäin. Tämä on todella pieni liike, ei keinuva, miltä se tässä voi kuulostaa. Toinen selitys on että pohje pyytää eteenpäin sulkeutunutta nyrkkiä vasten. Hakisin hevoskohtaista herkkyyttä tähän, jollekin herkälle hevoselle tämä on jo aivan liikaa ja liian raju pyyntö. Puolipidäte voi siis myös olla pelkkä vatsalihasten supistaminen ja istunnan hetkellinen jännitys. Kuten ratsastuksessa aina, jokainen hevonen ja tilanne täytyy huomioida erikseen ja säädöt voivat vaihdella 1-100 riippuen hevosen herkkyydestä.
Puolipidäte on hevosen kehon ja mielen valmistaminen seuraavaan pyyntöön. Hevoselle kerrotaan että on asiaa, jäntevöitymällä itse ja tasapainottamalla oma istunta, kerrotaan hevoselle että jäntevöidy ja tasapainota itsesi. Sen jälkeen keskittyminen seuraavaan käskyyn jolloin painetta päästetään pois. Puolipidäte sisältää siis aina jännityksen ja rentoutumisen.
- Puolipidäte on kaikenkaikkiaan huomaamaton liike.
- Puolipidäte on hevos- ja tilannekohtainen.
Tunneasia
Puolipidätettä on vaikea selittää, se on suuresti tunneasia. Silti sitä kannattaa ruveta harjoittelemaan kun tuntuu että pysyy kyydissä. Puolipidätteellä pyydämme hevosta tarkistamaan tasapainonsa ja siirtämään kantovoima takajaloilleen. Hevonen joka kantaa meitä takajaloillaan käyttää isoimpia lihaksiaan ja pystyy täten helpommin kantamaan meitä ja pysyy terveempänä.
Puolipidätteen teemme myös kun haluamme hevosen tehdä jotain muuta, se on kuin varoitus, varaudu että pian pyydän esim siirtymän laukkaan.
- Puolipidäte vaatii vakaan ja jäntevän istunnan, sekä pehmeän ja vakaan käden, joka myötää hevosen liikettä. Tätä voi harjoitella ensin! Hevosen täytyy uskaltaa liikkua liikkua eteenpäin.
- Sen jälkeen puolipidätteen voi tehdä tiivistämällä korsetin, mutta avaamalla lantion ja istumalla hevosen ympäri (vapauttaa hevosen selän). Kädet jännittyvät ja kyynärpäät pysyvät lähellä omaa kehoa.
- Harjoittele aluksi siittymien kautta esim ravista melkein käyntiin ja takaisin raviin.
- Harjoittele sen jälkeen temponvaihteluja askeleen sisällä, niin että et vedä ohjasta.
Puolipidätettä harjoitellaan aina, mitä kehittyneempi ratsastaja, sen tiedostomattomampi se on.
Puolipidätteitä on siis hyvä tehdä siirtymisissä, kulmissa, volteissa...
Istunnan ikuinen harjoittelu
Ihmiset jotka eivät ratsasta, helposti ajattelevat ratsastaminen on istumista ja hevosen päällä matkustamista, jolloin hevonen tekee kaiken työn. Istumistahan se onkin, mutta kuinka kiikkerää! Ja se että täytyy tehdä niin paljon tulee usein yllätyksenä. Hevonen ei kuljekaan eteenpäin itsestään ja liikekin on keinuva, esimerkiksi käynti liikuttaa ratsastajan lantiota kahdeksikkona.
Rento ja jäntevä istunta on jokaisen tavoite. Mitä alempana painopiste on, sitä syvemmällä tulee satulassa istuttua. Pitää olla sen verran rento että saa painopisteen alas. Mitä jännittyneempi, sen korkeammalla istut. Ajattele että hevonen on saippuasta, mitä enemmän puristat, sen todennäköisemmin se livahtaa alta pois. Joskaan ei saa olla liian rento. Tällöin ei ehdi mukaan hevosen liikkeeseen ja valuu kyydistä.
Kun painopiste on kehon keskellä ja lihakset tukee sitä ympärillä, pystyy erottamaan käsien ja jalkojen liikkeet tasapainon ylläpidosta. Ja siitä se erottelu lähtee. Sitten tulee istuinluut, sisäreisi, takareisi, korsetti, kyynärpäät, pää, katse...
Ratsukon suoruus
Ratsukon hyvä ja turvallinen olo tulee suoruudesta. Suoruus tulee painopisteestä. Ratsastajan keskellä oleva painopiste johtaa parempaan tasapainoon, vakaaseen istuntaan ja miellyttävämpiin apuihin.
Hevosen suoruus vaikuttaa sen ratsastettavuuteen ja terveyteen. Vino hevonen vahvistaa ja kuluttaa kehoaan epätasaisesti.
Kuria, kurinalaisuutta, itsekuria tai miksi sitä kutsuisi
Hevosala on henkisesti ja fyysistä rankkaa, vaikka pikkutytöt sitä harrastavatkin. Sanoisin että katsokaa niitä pikkutyttöjä kaksi kertaa. He voivat olla pieniä, mutta ovat vahvoja, rohkeita ja sinnikkäitä. Karsinoiden siivous, kottikärryjen kuskaaminen, veden kanto, satuloiminen vaatii voimaa ja ison eläimen ohjaaminen rohkeutta ja päättäväisyyttä. Vanhan ajan tallitytöt olivat rautaa. Muistan hyvin kuinka vuosien tauon jälkeen palasin tallille kolmekymppisenä ja jouduin pyytämään 10-vuotiaalta tallitytöltä apua kun en meinannut jaksaa nostaa satulaa hevosen selkään. Tämän päivän lapsista en tiedä, saavatko he edes talleilla touhuta (se on sitten oma postaus).
"Haluan, että ne (hevoset) oppivat, että mun kanssa on kivempaa."
Sara Lehtilä, Hevosurheilu 31.3.2021
Työstetty by Annika since 07.03.2021-
