tisdag 8 november 2022

Kirjoittajavieras Mari Salminen, Rekku Relax. Miten pesen koirani?

 Puhdas koira

- Miten pesen koirani?


Teksti ja kuvat: Koulutettu trimmaaja Mari Salminen/Rekku Relax


Jokainenhan meistä nyt osaa koiransa pestä… vai osaako?


Työssäni trimmaajana olen törmännyt usein muutamaan asiaan. Aika monelle esimerkiksi hoitoaine on koiran pesussa vieras käsite. Samoin turkin kuivaamisen tärkeys, sekä sen harjaaminen. Myyntiin ovat myös tulleet to-in-one tuotteet joissa on shampoo ja hoitoaine samassa. Tuon voi heittää saman tien roskakoriin, se soveltuu ainoastaan jokapäiväiseen tassujen pesuun. Kerronpa tässä jutussa senkin.


Koira, ja varsinkin spanielimme, ovat iloisia ja touhukkaita otuksia jotka mieluusti temmeltävät ja rypevät lätäköissä ja ojien pientareilla. Myös kaupungilla liikkuvat koirat likaantuvat katupölystä, autojen saasteista, hiekoitussepelistä ym.


Koiran voi pestä aina kun se mielestäsi vaikuttaa likaiselta. Kunnon shampoot ja hoitoaineet takaavat laadukkaan ja helppohoitoisen lopputuloksen. Kannattaa siis panostaa näihin, ne ovat laimennettavia ja useimmat ovat 1:10 tai enemmän. Loppujen lopuksi pesukerroille ei tulekkaan niin paljon hintaa.





Puhdas turkki pysyy myös paremmin takuttomana, siihen ei tartu niin helposti kaikki risut ja siemenet, ja on muutenkin mieluisa sekä koiralle että omistajalle. Älä käytä tuotetta jossa shampoo ja hoitoaine ovat samassa. Se soveltuu vain päivittäiseen rapapesuun, koska hoitoaineen pitää saada vaikuttaa turkissa sen määrätyn ajan vähintään 3-5 min.





Koiran karva, kuten ihmisten hiuskin, on suomuinen. Shampoon tehtävä on avata karvan suomut, jolloin shampoo pääsee pesemään sen myös sisältäpäin. Hoitoaineen tehtävä on sulkea suomut ja pitää karvan pinta kiinni, jolloin se suojaa sitä.



Pestäänpä nyt se spanieli!


    1. Itse laitan pulloihin ensin muutaman kiven, mikä helpottaa aineiden sekoittumisen veteen. 
    2. Lisään lämpimän veden pulloon jolloin aineet liukenevat tasaisesti.
    3. Lisää shampoo ja hoitoaine omiin pulloihin.
    4. Tee sekoitussuhde shampoon ja hoitoaineen ohjeen mukaan ja vain se määrä mitä tarvitset kerralla. Jos shampoo on liian voimakas, se voi ärsyttää koiran ihoa ja toisaalta jos se on liian laimeaa, niin se ei pese kunnolla.
    5. Kastele koira lämpimällä vedellä joka paikasta, jotta turkki on märkä ihoon asti.
    6. Levitä shampoo huolella. Muista pestä spanielin korvat huolellisesti sisä- ja ulkopuolelta (älä päästä vettä tai aineita suoraan korvien sisälle).




7. Muista pestä myös tassut hyvin päältä, varpaiden välistä, sekä anturoiden välit. Älä unohda häntää.
8. Käy koko koira huolella läpi shampoolla hieroen.
9. Huuhtele lämpimällä vedellä koko koira.





Hoitoaineen vuoro


  1. Levitä hoitoainetta joka paikkaan, muista myös kainalot, reisien sisäpuolet, korvat ja häntä.
  2. Kun olet levittänyt hoitoaineen, anna sen vaikuttaa määrätyn ajan. Tällä välin voit jo harjata turkkia läpi. Hoitoaineen ansiosta harja liukuu  osin myös takkujen läpi.
  3. Myös kynnet voi leikata tässä kohtaa. Koiran kuten ihmisenkin kynnet pehmenevät hieman vedessä, joten kynsi ei ole nyt niin kovaa.
  4. Huuhtele hoitoaine huolellisesti koiran turkista. Muista huuhdella myös tassut, kainalot ja häntä. Nämä unohtuvat usein.
  5. Pesun jälkeen pyyhekuivaa koirasi. Voit tuon jälkeen laittaa 30 min. vaikka kuivausviitan koiran päälle. Ellet halua föönata läpimärkää koiraa.







Turkinkuivaus


Turkki tulisi pesun jälkeen föönata kuivaksi. Tämä takaa sen että turkki pysyy takuttomana kauemmin ja on suora ja helppohoitoisempi. Itse föönaan koiran pyyhekuivana, föönaan niin sanotusti liian irtoveden pois turkista.


Jos föönaat ihmisten föönillä, varo ettei se ole liian kuuma, jolloin se voi polttaa koiran ihoa. Huomaat kun pidät omaa kättäsi edessä, miten kuumaa ilmaa fööni puhaltaa.


Älä pidä fööniä ihan kiinni ihossa, mutta se ei saa olla myöskän liian kaukana. Tuolloin tulee tuulitunneli pyörre, joka varmasti takkuunnuttaa turkin.


Föönin ja turkin välimatka noin 40 cm, huomaat kyllä kun aloitat.
Sileäturkkiselle koiralle, kuten spanielille sopii föönin litteä suulake, pyöreä suulake tekee turkkiin pyörteen, jolloin se voi takkuuntua ja turkista ei tule laskeutuvaa ja sileää.
Föönillä kuivataan aina karvan suuntaisesti.









Kun turkki alkaa olemaan kostea kannattaa sitä harjata samalla.





Tässä vaiheessa takut aukeavat helpommin, föönin ilma puhaltaa irtokarvat pois turkista jolloin ne eivät jää koiraan kiinni ja aiheuta takkuja. Muistathan taas kuivata myös kainalot, hännän sekä tassujen anturan ja varpaiden välit. Tällöin kosteus ei jää muhimaan, joka taas voi altistaa hiivalle, ihoärsytyksille ja takuille. Pahimmassa tapauksessa kosteaksi jäänyt turkki altistuu hot-spoteille ja furunkuloosille, mitkä ovat kivuliaita ja vaikeasti hoidettavia.





Kun föönäät koiraa, peitä korvan suuaukko ja silmät. Alä föönaa niihin suoraan. Emme me omiakaan korvia ja silmiä puhalla. Varsinkin uroskoirilla on hyvä suojata kuumalta ilmalta myös kivekset ja sukupuolielin, liian kuuma ilma ei tunnu kivalta.


Kun koirasi on puhdas, kuiva ja takuton sen ja sinun on taatusti mukava olla.

Jos trimmautat koirasi trimmaajalla ja olette sopineet, että voit itse pestä koiran ennen trimmiä, niin nyt sinulla on koira jonka voi hyvillä mielin viedä trimmaukseen.  Trimmaus jälkikin on parempi, kun spanieli on puhdas, takuton  ja suoraturkkinen trimmajalle tullessa.






fredag 4 november 2022

Valoa marraskuun pimeyteen!

KIITOS kaikille 💖 Olette 😍


Pidetään huolta että me ja ystävämme näkyvät pimeässä!vipasagobacken haastoi Sagobackens hauvat ja omistajat esittämään syystyylinsä🔦🐕😊


Saga

Ronja

Charlie

Osku


Martha




Viki ja Topi


Romeo



Eino


Onni



Sulo



Felix sai kunnian olla onnetar tällä kertaa :) Pieni yllätys lähtee Marthalle ja lohdutuspalkinto Vikille.






tisdag 1 november 2022

Emman kanssa iltalennolla 🐦

 Kävimme Emman kanssa tutustumassa vesilinnustukseen 18.9.2022.



Kerhomme järjesti kaksi vesilinnustuksen tutustumiskertaa syksyn aikana paikkana

Tapion fasaanitilan kosteikko.


Kyseessä oli lähinnä passihommia kun suurin osa koirista olivat kokemattomia, mutta kokeneemmat koirat pääsivät lopulta kahluuhommiin.  Kokemattomille passissa oleminen tai tilanteiden mukaan lämpimän riistan nouto voi olla jännittävää. 


Me lähdimme Emman kanssa ensikertalaisina innokkaasti mukaan. Emmalla ei ole minkäänlaista metsästystaustaa, mutta ei ole kovin arka ja tottunut luonnossa liikkuja. Kaverina meillä oli perheystävät viisi kuukautinen sileäkarvainen noutaja Annie ja Catarina.




Kun tulimme paikalle joimme eväskahvit ja Krista kertoi hiukan illan kulusta. On tärkeää pysyä hiljaa passissa. Jos koira on hyvin levoton, se yleensä viimeistään tunnin sisällä rauhoittuu. Krista kertoi että harva koira on paukkuarka ellei ihminen siitä sellaista tee. Paukkumisen alettua kannattaa olla kuin ei kuulisi ollenkaan.  



Passipaikat olivat jo valmiina ja hakuduimme niihin retkituoleinemme. Metsästäjät jakaantuivat hieman laajemmalla alueella passeihinsa. 


Oli jännittävää istua piilossa verkon takana odottaen että ilmestyykö lintuja. Jännittäväksi teki myös se että en tiennyt kuinka innokkaaksi Emma tulee ja miten reagoi laukaisuihin. Onneksi olin Kristan kehoituksesta kerännyt yhtä sun toista päällepantavaa, oli lakki, kasvosuoja, talvitakki, lämpimät housut ja saappaat. Hanskat ja pipo, sekä kuulosuojaimetkin olisivat olleet hyvät, mutta nyt pärjäiltiin näillä. Kun pyrkii istumaan oikein hiljaa monta tuntia, niin tahtoo tulla kylmä. Catarinan kanssa mietittiin että koiran loimi ja alusta olisivat olleet paikallaan, mutta olimme innokkuudessamme unohtaneet ne. Onneksi Emma mahtui hyvin syliin joten lämmitimme toisiamme. Catarinan Annie ei oikein malttanut istua sylissä, eikä kyllä kovin hyvin syliin enään mahdukaan.


Passissa olo oli mahtava kokemus. Olimme melkein kolme tuntia, eikä linnut olleet vielä lähteneet iltalennolleen, kun jouduimme hissukseen poistumaan. Vaikka emme nähneet lintuja jo passissa oleminen oli elämys ja oli mielenkiintoista huomata kuinka keskittynyt Emma oli. Kun lähdimme ainakin minä olin saanut sekä fyysiset että henkiset akut tankattua raitista ilmaa ja rauhoittumista, sekä kaunista luontoa auringonlaskuineen. Sekä ihmiset ja koirat ovat kuin eri maailmassa arjesta.








Lisa kävi taippareilla hyväksytysti!


Lisa mitalinsa kanssa :)


Lounai-Suomen Spanielikerho 27.08.2022 järjesteti spanielien taipumuskokeet Pöytyän Raasissa.

Ylituomarina toimi Kirsi Salokanto ja toisena tuomarina Sanna Porola.


Lisa

SPA1 Manaca's Neat As A Pin


måndag 11 april 2022

Sagobackens New Years Eve "EVA"

 



Evas föräldrar

'Evas föräldrar är vår Lisa, Manaca's Neat As A Pin (orange-roan) och "Pottu"  Hot Pines Potatoe Head (blue-roan). Eva är lilla syster till Madde och Felix.

Lisa och Pottu på date hösten 2021.
Det var så härligt att se hur bra Lisa och Pottu kom överens 💖


Eva föds


Eva föddes 31.12.2021. Alla Lisas och Pottus valpar fick namn enligt nyårskvällen, Sagobackens New Years; Party (Bertta), Hearth (Hertha) och Willian (Vili).





måndag 4 april 2022

Asiaa punkkikarkoitteista

Kokeilussa ovat olleet

  • punkkipannat
  • liuokset
  • tabletit
Onko taloudessa pieniä lapsia, kissoja tai kani?  Onko kyse tiineestä nartusta tai pikkupennusta? Lue tämä ensin! 


Punkkilääkkeitä on monia. Kokosimme teeamsissa yhteisiä kokemuksiamme ja lupasin tehdä yhteenvedon. 

  • Tuotteen nimi
  • Hinta
  • Kenelle sopii esim ikä
  • Annostus
  • Annostustapa
  • Miten toiminut, löytyykö kiinnittyviä tai vaeltavia punkkeja: 
  • Mahdolliset sivuvaikutukset: 

SERESTO VET

  • Tuotteen nimi: Seresto vet
  • Hinta: 68€ (Suomessa), netistä 31+5€. Jos tilaat netistä tarkista tuotteen aitous ja alkuperä! Huonoista kopioista on tullut oireita. 
  • Kenelle sopii esim ikä: 7 viikkoa ylöspäin. Kaksi kokoa, alle 8 kg tai yli 8 kg.
  • Annostus: Yksi panta kestää 6kk
  • Annostustapa
  • Miten toiminut, löytyykö kiinnittyviä tai vaeltavia punkkeja: Teamsiläisten koirista 5 kokeillut ja omistajat tyytyväisiä. "Koko punkkikauden aikana löytyi yksi kiinnittynyt (kuollut) punkki ja ehkä 2 vaeltavaa. Ei sivuvaikutuksia, ja toimi vaikka Martha ui paljon. Lähipiirissä sama panta monella käytössä (+ ELL suositteli) ja hyvät kokemukset". 
  • Mahdolliset sivuvaikutukset: Ei ole ollut, valmistajan mukaan ~1% kokee sivuvaikutuksia, turvallinen vesistöille. Kaikilla koirat nukkuivat ihmisten kanssa. Ei huomattuja sivuvaikutuksia.
"Seresto Vet pantoja saa ulkomaisista verkkokaupoista hyvin huokeaan hintaan Suomen hintoihin nähden. Halpaan hintaan ei kuitenkaan kannata haksahtaa, vaan tulee olla todella tarkka mistä tuotteen tilaa ja varmistua tuotteen aitoudesta. Kaikki verkkokaupoissa myytävät tuotteet eivät ole aitoja ja voivat aiheuttaa mm. hengenvaarallisia sivuvaikutuksia. "



Punkkivoide: 

WAP:2 tick ointment Punkkikarkoite 
Luonnontuote, jota sivellään puhtaalle iholle niskaan ja hännän tyveen noin 2 viikon välein. Jos koira käy shampoo pesulla kovin usein, tulisi voidetta sivellä useammin. 
Hinta 48 euroa+ toimituskulut 
soveltuu yli 12 viikkoisille koirille
Tuote on hyvin riittoisa ja yksi purkki riittää yhdelle koiralle koko kaudeksi. 

Muut:

Etikka-eukaluptus suihke

  • -Vettä noin kokonainen suihkepullo
  • -Etikkaa 0,5-1dl väkiviinaetikkaa
  • -Eukalyptusöljy 10 tippaa

Itse oli vähän vaikea arvioida toimivuutta koska pieni pentu liikkui vähemmän vapaana heinikossa, mutta sitä suositellut henkilö vannoi tuon seoksen nimiin (myös ihmisille) Ida😊

Tälle kaudelle tulossa kokeiluun: 

Suojaspray: 
Kin+Kind flea + tick Prevent, 
Dog + cat protect spray, 
Lavender
hinta n. 18€ + toimituskulut
sumutetaan koiran turkkiin huolellisesti ennen ulkoilua. Ehkäisee punkkien tarttumista. 
Luonnontuote, perustuu eteerisiin öljyihin (laventeli ja setripuu öljyyn). 

Reseptillä

Simparica: 

  • Tuotteen nimi: Simparica
  • Hinta: noin 11 €
  • Kenelle sopii esim ikä: Kaikille, paitsi alle 1,3 kg ja alle 8 viikkoiset eivät saa käyttää, ei myöskään imettävälle
  • Annostus: annos kestää 12 viikkoa
  • Annostustapa
  • Miten toiminut, löytyykö kiinnittyviä tai vaeltavia punkkeja: tappava
  • Mahdolliset sivuvaikutukset

Yksi teamsiläisistä oli kokeillut ja tyytyväinen

Vectra 3D- liuos

  • Tuotteen nimi: Vectra 3D
  • Hinta: noin 14 €
  • Kenelle sopii esim ikä: Kaikille, paitsi alle 1,5 kg ja alle 7 viikkoiset eivät saa käyttää, ei myöskään imettävälle
  • Annostus: annos kestää  4 viikkoa, riippuen uimisen määrästä ym
  • Annostustapa: Liuos niskaan. Ei saa koskea 4 t eikä uida 48t. Ei kissojen lähelle 48t
  • Miten toiminut, löytyykö kiinnittyviä tai vaeltavia punkkeja: tappava
  • Mahdolliset sivuvaikutukset







torsdag 18 november 2021

Ratsastajan ja/tai kotitallinpitäjän motivaatio

 

Motivaatio 

Sanoisin ettei ole kysymys pelkästään motivaatiosta sinällään. Hevosharrastus on monin tavoin raskasta ja varsinkin hevosharrastus mihin kuuluu oma talli ja omat hevoset, ja nyt en tarkoita ensimmäisi vuosia. Yleensä alkuhuumassa kaikki menee vaikka raskasta olisikin ja vahinkoja sattuu. Siinä kun murehtii raha-asioita, hevosten ja omaa terveyttä, sekä yrittää suorittaa tehtävälistaa läpi päivästä toiseen, keleistä viis - voi epätoivo ja katkeruus tulla mieleen. Useille käy niin että ratsastus jää ja harrastus muuttuu tallinpidoksi. Moni huomaakin että tallinpito voi myös olla hauskaa, tuoda paljon tekemistä ja liikuntaa. Harmittavin tilanne on kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja huono omatunto kalvaa silua. Näin ollen usein tuntiratsastaja ja vuokraaja saakin eniten irti ratsastusharrastuksesta. Toisaalta tallinomistaja voi saada  syvällisemmän ymmärryksen hevoseen koska hän näkee sen monta kertaa päivässä ja usein touhuaa sen lähellä.

No mistä sitten saada motivaatiota? Jaksamista?

Yksi asia mitä kannattaa kokeilla on suunnittelu. Motivaatio ei aina synny tekemisestä itsestään. Tekeminen voi nimittäin välillä tuntua raskaalta, tylsältä tai toivottomalta. Kannattaa jopa irtautua väkisin tekemisen tai puurtamisen kierteestä ja ottaa hiukan etäisyyttä. Etäisyys voi tarkoittaa että jätät työlistan sivuun, menet sisälle pöydän äärelle, otat kupin kahvia, vihon, kynän ja kirjallisuutta. Aloittaisin tilannetarkistuksella! 

  1. Tilanteen tarkastelu


Hevoset

  • terveys; liike, kivut, kengittäjä, hieronta, eläinlääkäri, lisärehut
  • vuodenajan haasteet
  • varusteet
  • koulutustaso
  • henkinen hyvinvointi, motivaatio

Ratsastaja

  • terveys; liike, kivut, hieronta, lääkäri, lisärehut
  • varusteet
  • vuodenajan haasteet
  • koulutustaso
  • henkinen hyvinvointi, motivaatio
Tallinpitäjä

  • terveys; liike, kivut, hieronta, lääkäri, lisärehut
  • vuodenajan haasteet
  • varusteet
  • koulutustaso
  • henkinen hyvinvointi, motivaatio

Talli

Kunto; karsinat, ikkunat, kalterit, ovet, lukot, vesipisteet, ruokakupit, loimitelineet, lantala, kottikärryt
Korjaamistarpeet.
vuodenajan haasteet
Ongelmakohdat

Kenttä

  • Aidat
  • Pohja
  • Portit
  • Estekalusto
  • Muut tarvikkeet
  • Ramppi
  • Katsojat
  • vuodenajan haasteet



Tarhat

  • Aidat
  • Portit
  • Sähkö
  • Virikkeet
  • vuodenajan haasteet


Muu ympäristö

  • Kulkutiet
  • Valaistus
  • Istutukset


Lait ja säädökset

  • EU lainsäädäntö
  • Evira
  • Kuntakohtaiset


Talous

  • Tallinpito
  • Tilinhoito
  • vuodenajan haasteet

2. Tiedon hakeminen

Kun olet käynyt läpi tilanteen, voi tuntua armottomalta. Mutta, ajattele se näin; näet nyt kokonaiskuvan, mikä tarkoittaa että sinun on helpompi pitää ohjat käsissä ja sinä olet kontrollissa! Sinä tiedostat vahvuudet ja puutteet.

Luultavasti löydät joka osa-alueesta puutteita tai parannettavaa. Löydät myös ihan varmasti vahvuuksia, mistä saat olla ylpeä.


Ota nyt tilannearvio eteesi ja katso mitkä sinua;
  • kiinnostaa kehittää
  • mitkä on pakko hoitaa asap
  • mistä on kiva haaveilla
Tee jokaiselle näistä oma sivu vihkoon, minkä alle keräät ideoita ja/tai teet etenemissuunnitelman. Aiheet jotka kiinnostaa kehittää voi edellyttää uuden oppimista, lukemista tai valmentautumista yms.  Asiat mitkä on pakko hoitaa asap voivat liittyä käytännön asioihin, aitojen korjaamiseen tai kengittäjään. Ota kalenteri esille ja varaa aikaa niiden hoitamiseen tärkeysjärjestyksessä. Muista että monet työt vievät enemmän aikaa kun haluaisit, joten varaa sitä reilusti ja jos saat työn tehtyä nopeammin, kiitä itseäsi ja suo itsellesi lepoa. Lopuksi mistä on sinä haaveilet? Tee haavekartta joko kuvista tai kirjoita. Haaveilu voitelee sielua. 


Kirjallisuus

Ratsastuksesta ja hevosista löytyy valtavasti kirjallisuutta. Minä ajattelen sen niin että kirjan teko voii vaatia syvällisemmän ja laajemman prosessin kuin esimerkiksi blogikirjoittelu. Tämän takia tutustun kirjallisuuteen ensin kun etsin vastauksia. Meillä on suomessa hyviä hevoskirjoja ja ratsastuksessa oma guru Kyra Kyrklund joka on kestänyt aikaa. Meillä on myös Marko Björs, Chrisse Fagerström ym, sekä tutkimusta ja raportteja. 



Luottovalmentaja, esikuva

Usein ei pelkkä kirjallisuus riitä, tarvitsemme hands-on tukea myös. Luottovalmentaja on kullanarvoinen. Hän voi luoda uskoa ja kannustaa, inspiroida ja motivoida. Jos taloudellinen tilanne ei anna myöden säännölliselle valmennukselle, esim säännöllisen harvoinkin voi elvyttää harrastusta. 


Netti ja some

Netistä voi löytää vertaistukea ja tietoakin. Tietoon tulee aina suhtautua avoimen kriittisesti. Myös kirjalliseen tietoon ja tutkimustietoon. Erityisen kriittisesti täytyy suhtautua lähteisiin ja nettilähteisiin. Netissä ja somessa oleva lähde tai mielipide voi olla sellaisen ihmisen jolla ei ole mitään kokemusta asiasta tai todella vähäinen kokemus tai toinen ääripää, erittäin kokenut asiantuntija. 

3. Suunnittelu

Kun ongelmakohdat on selvitetty ja aiheesta tutkittu lisää on suhteellisen helppo tehdä toimintasuunnitelma. Mieti realistisia tavoitteita mitä haluat saavuttaa. Työmäärä tulee jika tapauksessa olemaan suurempi kuin ajattelet, joten pysy maadoitettuna. Jätä haaveilu haavekartalle. On tärkeää jakaa suunnitelma pieniin, pieniin osiin niin että toiminta on helppo toteuttaa. 

Kun suunnitelma on valmis jaa tehtävät kalenteriin. Jaa päiville tasaisesti helppoja, haasteellisia ja raskaita tehtäviä. Ota huomioon ja hyödynnä vuodenajat! 

Urakat ovat joskus hyviä satsauksia, mutta voit myös rikkoa itsesi, mikä tuottaa uusia ongelmia. Helposti käy niin että homma etenee ja on hauska pistää pökköä pesään niin sanotusti, eikä huomaa kun väsyy ja sitten käy vahinko. Tämän olen niin useasti kokenut. Puhumattakaan kuinka tärkeää on pitää taukoja ja esimerkiksi juoda välillä. Tietysti olisi kivaa esimerkiksi tyhjentää lantala (mun tämän kesäinen projekti, jaoin palanutta lantaa puutarhaan), tehdä uudet aidat, maalata talli, kaataa kuolleita puita ym urakkana, mutta siinä kun juoksee kottikärryjen kanssa, kiipeilee telineillä, huitoo moottorisahan kanssa, niin kannattaa seurata jaksamistaan eikä ainakaan tehdä hommat loppuun adrenaliinisuihkun vallassa. Adrenaliinia kannattaa hyödyntää hetkittäin, mutta pidempiaikaisen adrenaliinin vallassa työskentely on jo kuormittavaa ja jos aivot ei kärsi niin keho kyllä.

Kun toimintasuunnitelmassa on eläimen kouluttamiseen liittyviä asioita, voit suunnitella oppimispolun aika tarkkaankin (vaikka se tuskin tulee pitämään paikkansa). Suunnittele siihen muuta oheiseeksi toiminnaksi; esimerkiksi kunnon kohotusta, yhteistyö ja luottamustehtäviä, hyvinvointiin liittyviä. Nämä muut tulevat tukemaan koulutusta ja eläin saa aikaa työstää oppimaansa. 



4. Toiminta

Sitten tuumasta tekoon. Muista syödä, nukkua ja hengittää. Luo itsellesi rytmi. 

5. Evaluointi

onsdag 17 november 2021

Trimredskap, karda, kam mm. Till vad ska man ha allt?



Kardor och kammar

Välj karda enligt pälskvalitet och längd. En grundregel är att man väljer taggarnas längd enligt pälsens längd. kortare taggar t ex  för ryggen och längre för fanor.



Equigroomer

Lätt att ta bort döda hår som sprätar

Tovutredningskam

Skär sönder tovan. Försök hålla emot med handen så att du inte töjer hyn i onödan. 

Micki

Förr rekommenderades det att man drar Mickin lite i sandlpdan, då den är vass i början. När den blir ovassare kan den vara hjälp vid plockning, men som ny har jag använt för finish  vid platser jag skulle effilera


Plockningsgummin


Plocksten och ryktsten




Vilken trimmaskin ska jag välja?

 Jag får ofta frågor kring val av trimmaskin, därav denna postning.


Det finns relativt många trimmaskiner på marknaden och det finns många åsikter om vilken som är bra. Det somman absolut behöver beakta är hundens ras. Om någon rekommenderar sin trimmaskin i hundparken, kolla först vilken ras personen har. Det lönar sig absolut att lyssna på människor som har hund av egen ras. Maskiner och skär tar olika i olika pälsar. Det som passar åt en passar kanske inte alls åt en annan. Det lönar sig inte heller att ta risker och pröva alltför mycket. När maskinen inte klarar av pälsen så kan den tugga eller ta för kort, eller inte ta alls. Inte så bekvämt för din hund och i värsta fall får du jobba på att återfå hundens förtroende för dig, när det knipit ordentligt.


Trimmaskin

Trimmaskinerna varierar gällande utseende, vikt, skär och rörelsehastighet. Maskiner med utbytbart skär passar till hundar som ska trimmas ofta, och dit räknar jag cockern. De mindre, lätta trimmaskinerna, ofta utan sladd och lätta att använda passar till valpen, tassar, öron och nos. Man kan klara sig med den ifall den egna cockern inte har mycket päls, men ofta blir man sugen på en större maskin när valpen blivit vuxen.


Skär

Vilket skär man behöver beror i allmänhet på pälsens kvalitet och kondition, samt på pälsens längd. När man känner på olika hundraser märker man att stora skillnader på hårets textur. Det finns stickiga, sträva och silkeslena. Cockerns päls hör till den silkeslena vackert fallande pälsen fråna ryggen mot fanorna. Trimmaskinen används i princip enbart vid öronen, halsen och under svansen. Trimmaskinen är inget måste om din cocker har lite päls. Då kan du klara dig med effilerings- och rak sax. Men har den päls underlättar trimmaskinen ditt liv rätt så mycket.

Vilket skär behöver cockern?

Traditionellt använder man skär FC10 för cockerns huvud, hals och under svans. Ju större nummer skäret har, destu kortare skär den pälsen. Till tassar används oftast skär 5/8. Tasskäret är lite smalare på bredden.

  • Detr finns skär med olika täthet, FC = fine cut, alltså tät. Utan FC är glesare och leder till lite ojämnare resultat. 
  • Materialet som skäret är gjort av påverkar skärets hållbarhet och hur snabbt det blir varmt.
  • Det finns även kammar man kan fästa på skäret för att skära i olika längder (behövs inte till cocker). 
  • Det finns egna skär för katter. 


Skötsel av trimmaskin

Bästa sättet att ta hand om sin trimmaskin är att trimma en ren och torr hund. Sand och damm nöter på skäret. Jag rekommenderar nedkylningsspray som smörjer skäret. Putsa bort hår som fastnat på skäret efter trimningen, eventuellt kan du putsa med putsmedel och ännu lägga en droppe olja till.