The dogowners hardest decision.

 

Text: (c) Annika Kontturi-Salmi

Earlier published in Cockerspanielilehti, Finland

 

At that moment, when a puppy is about to move into a new, puppy-happy, puppy-addicted family, there is not necessarily a discussion about what to do if a serious accident or illness befalls them, nor about how it feels to give up an old dog that you have become so attached to that you can't even imagine what it would feel like if it were no longer there. When you have had dogs or other animals before, you have had to think about this issue from your own perspective through experience.

 

Today, when treatment options have developed enormously, we have the opportunity to insure our dogs for high amounts, we are offered loans against treatment costs, and our views on the ethics of animal care seem to have generally changed. It can be difficult to make the final decision to end a dog's life, especially alone.

 

Is the decision to terminate an ethical or moral issue?

We might think that euthanasia is just a personal decision, but it really isn't. We are all part of our society, our own culture and religion, regardless of where we live, what our morals are, what our society's perception of what is right and wrong is. In addition, we have our own personal ethical attitudes and perspectives, as well as values ​​that influence our actions. These things influence our interpretation of when a dog is suffering, what is a dignified life for a dog, whether euthanasia is allowed and in what circumstances, and so on.

 

How do we see a dog?

Is a dog a pet and a family member, or an exhibit, a sports equipment, a therapist, a working dog, a hunter or a production animal and so on? Most dog owners in Finland say that a dog is a family member, even if they are used in exhibitions, for work, for hobbies or for hunting. Yet we are aware that the status of a dog can be significantly different in different cultures. In other words, culture and the surrounding society affect how we see dogs and animals in general. The coexistence of dogs and humans is considered to have begun with mutual benefit, the dog has received food and the human has received security. Later, with industrialization, humans invented the use of dogs as experimental animals and mass production of animals began in general. It was relatively common for a dog to live outside in a doghouse at the end of a chain. While people's living conditions have improved, we have become urbanized and industrial and technological development has been tremendous, the living conditions of dogs have also changed enormously over the last 50 years. Dog-related activities such as the dog food industry, supplies and toys, training, hobby and health care, and animal clinic operations have grown into socially significant businesses. As recently as the 1990s, a veterinarian could recommend that an animal be put out of its suffering. I remember well when my cocker's veterinarian emphasized to me that once I have taken an animal into my care, it is my responsibility to ensure that it does not have to suffer.

 

The dog is part of our family

Our dogs are now our family members who share the same lifestyle as us. Dogs do sports, travel, live and work just like us. Dogs are given names, their health is taken care of with vaccines, they are dewormed and illnesses are treated. Medicine related to dogs has developed by leaps and bounds. Dogs are fed well, it has been a long time since food scraps were the main food for dogs. Dogs are talked to and many take at least a puppy course. Dogs celebrate birthdays and participate in Christmas and other holidays. Dogs are photographed and videotaped, pictures and stories about their lives are shared with friends. Sometimes a dog is the only friend and a substitute for humans. When a dog dies, we want to keep the ashes as a memory. Dogs live next to us just like we do. It is no wonder that we compare a dog's life to a human's and want to give it everything. It is also understandable that when a dog behaves like a dog, it feels strange and difficult to us. The dog then does not fit the role that has been given to it. It is also understandable that it is difficult for us to make the decision to put a dog down because a dog is a family member and euthanasia is not accepted in Finland. With urbanization, we have also become alienated from the realities of rural life, when the beginning and end of life were things that were part of life.

 

I will treat – because I can!

When veterinary medicine has developed and owners have the financial opportunity to use treatment, will treatment ever end? Who decides when treatment is stopped? Is treatment always automatically the best option? How do we interpret the section in the Animal Welfare Act on the right of animals to a pain-free, species-typical life? The general principle of the Animal Welfare Act is that animals must be treated well and must not be caused unnecessary suffering. It is prohibited to cause unnecessary pain and suffering to animals. In addition, animal husbandry must promote the maintenance of animal health and take into account the physiological and behavioral needs of animals.

 

General principles

§1

The purpose of this law is to protect animals in the best possible way from suffering, pain and distress.

3 §

...In addition, animal husbandry must promote the maintenance of animal health and take into account the physiological and behavioral needs of the animals.

 

Veterinary medicine has developed tremendously since the times when James Herriot tells in his books. At that time, the advent of antibiotics greatly improved the chances of survival of animals. Today's treatments, both human and animal, can only be dreamed of. Current high-level care allows, for example, surgeries for dogs that are not necessarily even possible for humans. On the other hand, veterinary medicine operates in symbiosis with human medicine and both benefit from each other. High-level, developing care is good for both dogs and humans, but a problem arises when, for example, surgery or treatment becomes the main thing, and not the dog's future quality of life, for example cancer treatments that increase life expectancy by a few months, organ removals such as removing the tongue due to tumors, amputations, repairing dozens of fractures as a result of a car accident, or multiple repair surgeries on the same organ. It can also be a question of the owner's challenges in rehabilitating or treating the dog's illness. Not all dog owners know how to rehabilitate a dog after surgery or to euthanize a diabetic dog. The reason may be the owner's incompetence, but also aggression due to the dog's pain or challenges in administering medication, changing bandages, crate rest, or the owner may, for example, live in an apartment without an elevator, which makes walking a large dog with knee or elbow surgery a huge challenge.

Nowadays, when you follow these discussions on social media, the solution often offered is to find a new home, but is that a good solution for the dog, for example? The prevailing idea on social media seems to be that a new home will solve the problems of aggressive behavior. Is a new home always the best solution for an aggressive dog without knowing the dog's health, genetics, development from the womb to the present day, experiences and training background? For example, will a dog's brain tumor improve by changing homes?

Treatment is good, but why would it be better to let the dog sleep it off, asks Patric Ragnarson (2024) in his lecture. In these examples, the animal is not cured, its life is only prolonged.

 

A dog's life can be good even if it's short

What does a dog think about its life and its length? Is it intrinsically valuable for a dog to live as long as possible? Is a dog grateful because it was given two extra months of life due to cancer treatments? Is a dog with cancer unhappy?

Humans think and are aware of their lifespan differently than dogs. Dogs are also unaware of the existence of cancer if they are not suffering from it. Some tumors do not cause symptoms for a long time, even if they are malignant. Humans can become very anxious when they are aware of the existence of cancer, even if it does not cause symptoms. In the same way, we humans can become anxious when we learn about the presence of cancer or diabetes in our family, the existence of an addiction gene, or other hereditary issues. Dogs do not worry about their future illnesses or possible genetic inheritance if the owner is not anxious about them and communicates anxiety to their dog. Dogs are very sensitive to our emotional states, so they experience our emotions. Our responsibility is to create the opportunity for the dog to have a good life, a good everyday life, not to push our own anxiety onto the dog.

 

Does the dog live for me?

When I interviewed Virpi Jumisko, the founder of a small animal funeral home, she said that surprisingly many people are lonely and their only friend may be a cat or a dog. In these situations, giving up can be really hard, especially if you know that you will not get a new canine friend, for example due to old age. For some dog owners, their own pet can even be dearer than another person. Virpi Jumisko reminds us that it is not only about the well-being of the dog, but also the well-being of the dog's family. Families are different; sometimes the dog is the owner's only family member and sometimes there are many children in the family, to whom it may be difficult to explain the dog's passing. There are many situations. We experience and relate to death in different ways. Death can feel natural and acceptable, but also scary, unreal or provoking anger and bitterness. Death can also awaken old memories, causing us to mourn the previous deceased when we encounter death again.

However, the life of a suffering pet should not be prolonged because of the difficulty, resentment and sadness of giving up on the owner. If living for a pet only causes unnecessary pain and suffering and there is no hope, the last favor that can be done is euthanasia. It is up to the person to decide whether the pet's suffering ends. This should be kept in mind when getting a pet, as they usually live a shorter life than humans. (Esy).

 

When a difficult decision has to be made

7 §

Surgery or other comparable painful procedures may only be performed on an animal if it is necessary due to the animal's illness or other comparable reason.

 

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1996/19960247

 

If you suddenly find yourself in a situation where you have to decide on the care of your dog or the continued care of your dog after it becomes seriously ill, Patric Ragnarson lists a few questions:

 

What is the probability that the treatment will be successful?

· How does the patient experience the treatment, will their quality of life improve?

· How long will the patient's quality of life be good until the serious illness recurs and euthanasia must be considered?

· How likely is it that the patient will experience pain and discomfort as a result of the decision?

· What might the treatment cost?

 

Before each treatment, ask yourself:

· Why is it treated?

· For whom is the treatment being provided?

· What is the cost of treatment?

 

Should I stop?

· Can your dog do things that you like?

· Is the dog in more pain than comfort?

· Is the dog behaving normally, is he himself?

· Has the pain made the dog unpredictable or will it bite? Is the dog able to control its bodily functions?

· Does the dog's condition negatively affect the owner's quality of life?

· Will caring for a dog have an unreasonably large impact on the owner's finances?

 

If even one answer is negative, then there is sufficient justification for euthanasia, Ragnarson muses.

 

It is very important that the dog owner, veterinarian and other stakeholders discuss all aspects; treatment, prognosis, quality of life and euthanasia, in the best interests of the dog. This is especially important if the owner is having a hard time making a decision and needs outside confirmation. There are veterinary clinics that try all treatments until the owner decides to stop or runs out of money. There are also veterinarians who help the owner with the decision. If the veterinarian is not willing to advise, you can ask for an opinion.

 

It is important to remember that giving up is a part of life. A pet cannot express its feelings and pain, so the responsibility ultimately lies with the owner. Veterinarians generally agree that it is better to make the decision to euthanize a little too early than too late, in order to avoid unnecessary suffering for the animal.

There can be many reasons for giving up a pet. A sudden illness or accident, but also a long-standing illness or old age ailments from which the pet is no longer recovering and its pain can no longer be alleviated. When a pet clearly has more bad days than good days and its quality of life has clearly decreased, it is the right time to give it up. You, as the pet owner, see and know the overall situation, but the veterinarian has the ability and expertise to make a final assessment and prognosis of your pet's health. Take your pet to the veterinarian in time, don't wait too long. When a pet is dying, it often does not mean a surprising, sudden and easy death, but it can involve prolonged suffering and pain. Everyone certainly hopes that their pet would sleep peacefully away on its own, but unfortunately this happens very rarely. (HESY,2020).

(c) Annika Kontturi-Salmi and Cockerspanielit ry, Finland

Earlier published in Cockerspanielilehti (The English Cockerspaniel Club Magazine in Finland.

 

Sources:

Kontturi-Salmi, Annika (2018). When the last day comes. Southwest Finland Spaniel Club member magazine Lurppa 2/2018. https://issuu.com/lurppa/docs/lurppa_2_2018

 

Ragnarson, Patric (27.3.2024). Just because you can, should you? ESSENTIAL FOODS AND BREEDER'S INSIGHTS. Web.essentialfoods.se

 

https://www.hesy.fi/ala-pitkita-lemmikin-karsimysta/Julkaistu 29.05.2020

 

 

 

 

Kun peti on tyhjä

Juttu julkaistu  (c) Cockerspanielilehti 1/2025 ja kirjoittaja.

Teksti ja kuvat: Annika Kontturi-Salmi

Cockerspanieli-lehdessä nro 2/2024 oli juttu yhdestä koiranomistajalle raskaimmista ja vaikeimmista päätöksistä, eli koiran eutanasiasta. Jutussa keskityin koiraan ja koiran elämänlaadulliseen näkökulmaan. Kirjoittamisen jälkeen jäin pohtimaan sitä, että pitäisikö jutulle tehdä jatko.  Silloin kun koira esimerkiksi sairastuu vakavasti ajattelemme luonnollisesti ensisijaisesti koiraa ja koiran hyvinvointia. Entä koiranomistaja? Aina ei lähipiiristä löydy kuuntelijoita tai eläinystäviä, jotka ymmärtävät. Virpi Huuskon haastattelussa tuli myös ilmi kuinka paljon on yksinäisiä ihmisiä, joille koira on kaikki kaikessa. Mitä heille tapahtuu, kun koira kuolee?   Emme myöskään voi jättää itseämme koiranomistajina huomiotta, vaikka emme yksinäisiä olisikaan. Koira on useimmille meistä perheenjäsen, josta on todella vaikea luopua ja suru voi olla ahdistava. Surun tuoma ahdistus ja pelko voivat myös olla syitä miksi siirrämme viimeistä päätöstä liiankin kauan. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että suru on terve reaktio menetykseen.

On hyvä kuitenkin muistaa, että koemme surun ja luopumisen yksilöinä, ja tilanteet ovat aina yksilöllisiä. Mitään oikeaa tai väärää tapaa surra ei voi sanoa. Aikaisemmin suru on nähty työnä, joka sisältää viidestä seitsemään eri vaihetta riippuen tilanteesta. Nykyään surua ei nähdä näin lineaarisena, joskin vieläkin tunnistetaan muutamia tyypillisiä vaiheita kuten sokki, reaktio, käsittely ja sopeutuminen. 

Toinen arka asia on saako koiran tai eläimen poismenoa surra? Me koiranomistajat ymmärrämme yleensä hyvin toistemme surua koiran poismenosta ja voimme siihen samaistua. Voimme kuitenkin esimerkiksi työpaikalla kohdata ihmettelyä tai hämmästelyä esimerkiksi niin kutsutuilta “ei-eläinihmisiltä”, “sehän oli vaan koira” -tyyppisesti. Toisaalta ystävän tai omaisen surun kohtaaminen on aina vaikeaa, koska myötäeläjänäkin voi tuntea itsensä avuttomaksi. Tapahtunutta ei pysty poistamaan, eikä sanat tahdo riittää. Voi olla lohduttavaa tiedostaa, että surija harvoin kaipaa ratkaisuja - päinvastoin myötätunto ja tuki riittävät. Voit esimerkiksi kysyä josko voit olla avuksi tai mitä surija kaipaisi.

Ensimmäisessä sokkivaiheessa tapahtuma tuntuu epätodelliselta. Vaikka koira olisi jo vanha, kävellyt jo vuosia kankeasti, kuulo ja näkö heikentynyt, ollut pidätyskyvytön, vaikeasti sairas, leikattu jo muutaman kerran, niin eutanasiapäätöksen lopullinen tekeminen tai kuolema voi tulla sokkina. Sokki vaikuttaa kuuluvan asiaan, koska emme pysty henkisesti  täysin varautumaan  kuoleman lopullisuuteen, vaikka se olisikin ollut pitkään tiedossa.

Minun ensimmäinen koirani kuoli kun olin kaksikymppinen. Olin saanut sen täyttäessäni yksitoista ja koin, että se oli täysin minun vastuullani (vaikka vanhemmat tietenkin kustansivat ja auttoivat). Muistan, kuinka surin sitä varmaan pari vuotta ennen kuin tein eutanasiapäätöksen. Sille tehtiin kaksi nisäleikkausta viimeisinä vuosina, sille tuli kieleen kasvain ja se puri öisin tassuaan. Aavistin, että joudun luopumaan siitä jossain vaiheessa, mutta olin liian nuori käsittelemään asiaa yksin. Koin kuitenkin, että en saa antaa periksi. Koiralle oli jo tehty kaksi suurta leikkausta, jotka olisivat olleet täysin turhia, jos luovutan. Olin omasta mielestäni kiitollisuudenvelassa eläinlääkärille, joka oli yrittänyt auttaa. Olen ihan varma siitä, että olisin saanut apua päätöksentekoon, jos olisin pystynyt puhumaan asiasta. Lopulta, kun tuttu eläinlääkäri oli lomalla, tein päätöksen. Hautasimme isäni kanssa koiran koirien hautausmaalle ja minun itkulle ei meinannut tulla loppua. Nyyhkytin hysteerisesti. Ilma oli kolea ja tumma niinkuin sen usein tahtoo olevan, tai tuntuu siltä.

Toisen kerran koin surusokin mystisesti sairastuneen nuoren lupaavan hevosen kanssa, josta ei löydetty mitään vikaa, mutta joka menetti kävelykyvyn ilman mitään selkeää syytä. Vaikka ei ollut kyse koirasta, uskon että moni voi tunnistaa itsensä tapahtumien kulusta. Hoidin hevosta puolitoista kuukautta, piikitin aamuin illoin vahvoja kipulääkkeitä. Sen karva kiilsi, häntä oli paksu ja se raahautui joka päivä portille minua vastaan, korvat höröllä, silmät kirkkaina, innostuneena siitä mitä tekisimme sinä päivänä. Hoidin ja uskoin. Vasta kun ystävä toiselta paikkakunnalta tuli meitä moikkaamaan tapahtui muutos. Hän näki että toivoa ei ollut, auttoi ottamalla ohjat käsiin. Ystäväni luotsasi minua vaikeassa päätöksessä ja monen monessa asiassa, mitkä piti selvittää hevosen eutanasiaan liittyen. Toimin täysin sokissa, hoidin asiat, lapset ja kävin työssä automaattiohjaus päällä. Voin hyvin ajatella että samantyyppinen tunne tulee esimerkiksi nuoren koiran sairastuessa syöpään, immuunisairauksiin tai kun esimerkiksi sisäelin yllättäen pettää. Eläin näyttää terveeltä ja kauniilta, jolloin on vaikea uskoa tapahtumia todeksi. 

Koin myös tällaisen yllätyksen parikymmentä vuotta sitten. Minun erittäin elämäniloisen, energisen ja terveen näköisen koiran vakava sairaus löydettiin yllättäen. Koiralla oli korvatulehdus, jota hoidettiin, mutta syyksi oletettiin allergiaa. Lopulta koira kuvattiin ja todettiin, että se oli täynnä kasvaimia aivoissa, selässä ja vatsassa. Kasvaimet aivoissa olivat niin suuret, että jouduin tekemään lopettamispäätöksen riskien takia. Katsottiin, että kasvaimet olisivat saattaneet muuttaa koiran käytöstä nopeastikin, joten koska meillä oli pieni lapsi, eläinlääkäri ei suositellut minun sitä riskiä ottavan, eikä parantumisesta ollut silloin toivoakaan. Sillä elämänkokemuksella mitä minulla on tänään, ymmärrän että näin voi käydä, mutta silloin olin aika järkyttynyt. Muistaakseni sain koiran vielä  hetkeksi kotiin, mutta lopettamispäätös oli tehty. Silloin en pystynyt puhumaan asiasta. Onneksi ystäväni tuli mukaan kun veimme koiran viimeiselle matkalle. Kävelimme sinne 6 km. Jostain syystä en halunnut autoilla, vaan kävellä vielä viimeinen lenkki. Lopetuksen jälkeen jätin klinikan roskakoriin uuden kaulapanna ja hihnan. En pystynyt niitä kantamaan kotiin. Muistan myös myyneeni melkein ilmaiseksi kaikki koiraan liittyvät -  trimmikoneen, sängyn, sakset, häkin ym kallista. En kestänyt nähdä niitä enään. Jälkeenpäin kaduin nopeaa toimintaani ja kun kohtasin kohtalotoverin, joka myi omiaan, en pystynyt niitä ostamaan. 

Joskus tuntuu, että sokkivaihe tulee jo ennen kuolemaa. Olen kokenut tämän muutaman kerran, esimerkiksi kun koiran hyvänlaatuinen kasvain on viikonloppuna muuttunut aggressiiviseksi syöväksi  (leikkausaika oli jo sovittu) tai kun suhteellisen vanhalle koiralle yllättävästi ilmaantui kovat kivut ja pelkotilat. Joskus asiat voivat muuttua parissa päivässä. Joskus voi jäädä mahdollisuus parin päivän ajan hemmotella koiraa sen viimeisinä elinpäivinä. Itse olen saanut siitä lohtua silloin, kun se on ollut mahdollista. Koira on saanut ehdottoman parhaat herkkunsa, käyty suosikkilenkeillä, löhöilty sohvalla - tehty sitä mistä koira on pitänyt. Jos vointi on ollut huono, koiraa ei ole jätetty hetkeksikään yksin, vaan joku perheestä on ollut sen vieressä koko ajan. 

Koiran kivun näkeminen on raastavaa. Huomaat esimerkiksi, että kipulääkkeet auttavat vain hetken tai vain heikosti. Sitten huomaat tuntien kuluessa, että tällä kertaa ei suunta muutu parempaan kipulääkityksestä huolimatta. Tunnet kylmäävän tunteen, sokin. Tuntuu kuin olisi mennyt ikuisuus, mutta kyse on vain ollut parista päivästä siitä, kun ensimmäisen kerran huomasit koiran oireilevan, siihen kun se lopulta pääsi kivuistaan. Kun näissä tilanteissa minua/meitä on tukenut rauhallinen ja empaattinen eläinlääkäri, niin lopusta on tullut kaunis, helpottava - jopa valoisa tilanne. Näissä tilanteissa on itsekin lopulta ymmärtänyt, että koira tuli päivänsä päähän, sekä henkisesti että fyysisesti, vaikka se meni nopeasti. Jälkeenpäin voi tulla epätodellinen olo - mitä oikein tapahtui? Teinkö kaikkeni? Huomasinko oireet liian myöhään, ja niin edelleen. Tällöin ovat eläinlääkärin sanat ja lääketieteelliset selitykset erityisen tärkeitä. On tärkeää saada tietoa esimerkiksi aggreessivisen syövän käyttäytymisestä. Aggressiivinen syöpä kun on usein nimensä veroinen.

Nuoren koiran kuolema tulee usein täysin nurkan takaa ja odottamatta. Maailmaa pysähtyy ja mikään ei ole enään niin kuin ennen. Tuttavapiirissäni on ystäviä, jotka ovat menettäneet nuoren koiransa liikenneonnettomuudessa. Näitä tilanteita on edeltänyt suuri ilo vieraista tai perheenjäsenistä, jotka ovat ajaneet pihaan tai pihatiellä. Helposti ajattelee, että liikenneonnettomuudet tapahtuvat moottoritiellä tai kaukana kotoa, esimerkiksi karkumatkalla, mutta kokemukseni mukaan ne ovatkin tapahtuneet lähellä kotia. Nämä tilanteet voivat johtaa syyllisyyden tunteisiin, vaikka kyse on harmillisesta onnettomuudesta. Näissä tilanteissa tulee epätodellinen olo, kun se, mitä vähiten odottaa, tapahtuu. Meidän perusturvan tunne voi särkyä. Syyllisyys voi muuttua vihan tai pelon tunteiksi.

Joskus kuolema voi olla helpotus, niin kamalalta kun se kuulostaakin. Kyseessä voi olla kroonisesti sairas koira, joka on kituuttanut pitkään. Koiraa on pistetty ja tutkittu kaikin tavoin, kun vikaa on etsitty. Lopulta tutkimukset ovat tyhjentäneet omistajan varat. Silloin loppu voi olla surullinen, mutta samalla helpottunut. Elämä on voinut kiertää kehää ja lopulta huonoja muistoja on enemmän kuin hyviä. Näin voi myös käydä aggressivisen koiran kuoltua. Jos perhe on esimerkiksi pelännyt koiraa, sitä on rajoitettu, vartioitu, ennakoitu ja aina eletty jännityksen vallassa, niin koiran pois päästäminen voi olla sokki ja lopulta helpotus. Silti suru on läsnä. 

Joskus nuoret koirat ovat myös hyvin touhukkaita. Eivät osaa varoa, maistelevat, kiipeilevät ja juoksevat. Joskus tulee myös päinvastainen tunne, eli ihme että pysyvät hengissä vaikka nielevät purukumia, sukkia, kiviä, lehtiä, leluja, palloja ja paljon muuta. Joskus se voi kuitenkin olla pienestä kiinni - koira selviää vaikka nielaisi tinasotilaan, mutta ei kun söi puolikkaan tatin. Minua lohdutti kerran eläinlääkäri, että koira ei tiedosta kuinka pitkä sen elämä oli. Se tietää vain sen, että sen elämä oli hyvää, vaikka se oli lyhyt. 

Me suremme yksilöllisesti ja joskus voi olla vaikea ymmärtää toisen tapaa surra myös perheen sisällä. Siinä kun joku näkee että toinen suree liian kauan tai on liian masentunut, toisen mielestä toinen ei välitä, on kylmä tai liian iloinen. Surua ei kuitenkaan voi mitata, eikä itku ole surun mitta. Joku itkee ulospäin, toinen voi itkeä sisäänpäin.  Toinen haluaa puhua ja muistella, kerta toisen jälkeen, toinen ei halua puhua ollenkaan, vaan keskittyy uusiin harrastuksiin tai uppoutuu tekemiseen. Surussa voi olla vaikea huomioida muita perheenjäseniä. Voi olla erityisen haastavaa tietää, miten suhtautua lapsen suruun. 

Jokainen tuntee oman lapsensa parhaiten, ja perheillä voi olla yllättävänkin erilaisia periaatteita suhtautumisessaan lapsen suruun. Aikuinen voi kertoa lapselle tähdestä taivaalla, kun toinen aikuinen kertoo aika yksityiskohtaisesti tapahtumista. Kirjallisuudessa suositeltiin auttamaan lasta työstämään surua auttamalla lasta muistelemaan (koiraa) eri tavoin; “muistatko kun koira hyppäsi laiturilta tai söi isän kengät” -tyyppisesti. Pääasia että mahdollistaa muistamisen, vaikka valokuvien avulla ja antaa lapselle mahdollisuuden muistella ja puhua. Suru ja luopuminen voivat olla raskaita tunteita, mutta esimerkiksi koiran äkillinen katoaminen, voivat vaikutta lapseen henkiseen turvallisuuden tunteeseen myöhemminkin, jos siitä ei puhuta. 

Toinen ryhmä, joka voi jäädä huomiotta, on nuoret aikuiset, varsinkin jos ovat jo muuttaneet kotoa pois. Koira on voinut olla heille erittäin tärkeä lapsuudessa ja nuoruusvuosina, ja sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi, kun eivät enään asu kotona. Koira on kuitenkin ollut heille tärkeä, joten olisi hyvä tarjota heille mahdollisuus sanoa hyvästit tai tulla mukaan viemään koiraa viimeiselle matkalle. Itselleni kävi juuri näin. Olin viemässä meille kaikille todella rakasta koiraa viimeiselle matkalle sen aggressiiviseksi muuttuneen syövän takia. Onneksi nuori eläinlääkäri ymmärsi kysyä perheestä, jolloin mainitsin että toinen poikani opiskelee ja toinen on töissä, kumpikaan ei asu kotona. Hänen kehotuksesta soitin molemmille ja kysyin että haluavatko he tulla mukaan ja molemmat halusivat. Jälkeenpäin olen ollut kiitollinen eläinlääkärille joka osasi olla kaukaa viisas. 

On hyvä muistaa että voi tuntea onnea ja olla onnellinen surusta huolimatta. Kauniit muistot voivat olla onnellisia, vaikka samalla itkisikin suruun.  Jossain vaiheessa elämä niin sanotusti voittaa. Jaksaa kohdata muita koiranomistajia ja heidän koiriaan, kertoa omasta koirastaan ja muistoistaan. Voi olla että jaksaakin lähteä mukaan lenkille tai ottaa hoitokoiran. Surusta tulee kaunis viesti kiintymyksestä, jota tunsi ja tuntee omaa koiraa kohtaan. Jos huomaa läheisessä tai itsessään pitkäkestoista ja vahvaa ahdistusta, eikä millään saa kiinni arjesta, kannattaa hakea ammattiapua. 

Olipa kuolemaa sitten osattu odottaa, tai se tulee yllätyksenä, niin aluksi koemme sokin. Aikaisemmat menetykset tulevat mieleen ja lisäävät ahdistusta. Tulee neuvottomuuden ja avuttomuuden tunteita, yksinäisyyttä ja tyhjyyttä. Voi myös tuntea vihaa, katkeruutta tai kateutta, tai kieltää tapahtuman. Tavalliset asiat voivat menettää merkityksen, mikään tai ketään ei kiinnosta, mikään ei tunnu miltään ja mitkään asiat ei lohduta. Elämän tarkoitus voi hetkellisesti kadota. Ei voi, eikä saa, iloita mistään. Haluaa vaan olla yksin. Voi tuntua siltä että kukaan ei ymmärrä.  

Tämän akuutin surun jälkeen alkaa hiljainen sopeutuminen menetykseen ja toipuminen. Suru muuttaa muotoaan ja arki alkaa pikkuhiljaa sujumaan. Tavalliset arjen asiat ovatkin tärkeitä toipumiseen, nämä vanhat kliseet että pitää syödä, nousta ylös, pukeutua, ulkoilla ja yrittää nukkua. Alussa voi olla vaikea kohdata koiranomistajia, joiden kanssa on aikaisemmin käynyt koiralenkeillä tai näyttelyissä. Kaikki oman koiran tavarat, hihnat, ruokakupit, pedit ja tarvikkeet nostaa tunteet pintaan. Joku siivoaa kaikki tarvikkeet heti pois, toinen pitää vesikupin pitkäänkin paikallaan. Aikaisin herääminen, ruokkiminen, ym rutiinit voivat muistuttaa itsestään. Voi olla että aamulla kun herää, ei muista että koiraa ei enää ole. On nähnyt koirasta unta ja vasta herättyään tapahtumat muistuvat mieleen. Voi olla että ostaa koiranruokaa tai kiiruhtaa töistä kotiin, kunnes muistaa että eihän minulla ole enään koiraa ja suru tuntuu taas yllättävän. Se, miten kauan surutyö kestää, on myös yksilöllistä ja koska on esimerkiksi valmis kutsumaan sen uuden perheenjäsenen kotiinsa. Jollakin se kestää vuoden, toinen haluaa sen pian. 

Jossain vaiheessa huomaa kertovansa hauskoja anekdootteja ystävilleen tai muille koirakavereille. Pystyy katselemaan kuvia itkemättä tai tuntematta surua. Sitä hakeutuu mukaan harrastustoimintaan, roikkuu sosiaalisessa mediassa roturyhmissä ja seuraa sataa koiraa Instagramissa,  tutkii kasvattajalistoja, kulkee näyttelyissä ihailemassa muiden koiria ja auttaa kavereita koirien hoidossa. Pian se kiva koirakaveri on siinä sylissä, oli se sitten oma tai hoidokki. 

Lopuksi - 

💓jokaisella koiralla on oma paikka sydämessäni 

ja 

💚jokainen koira on osa omaa elämäntarinaani. 

Lähteet:

Duodecim (2020). Suru. Lahti Tuuli (toim.). Kustannus Oy.

Miten löydän aikaa treenata?

Kiire ja väsy, ja mitä näitä nyt on...

Usein kuulee että on vaikea löytää hetki treenata koiransa kanssa tai ratsastaa (varsinkin tallinpitäjät).

Mindgym kirjassa on hauska esimerkki jota kutsutaan peilitempuksi. Kun ensimmäiset hissit asennetteiin kerrostaloihin ihmiset purnasivat niiden hitaudesta. Sen sijaan että olisi suunniteltu uudet nopeammat hissit, asennettiin peilit, jotta ihmisillä olisi tekemistä peukaloiden pyörittämisen sijaan. Ihmiset olivat tyytyväisiä ja kokivat hissimatkan omaksi ajakseen Mindgyn, s. 46). Eli sanojen ja tekojen luokittelulla on merkitystä!

Ajanpuute

Tästä ajanpuutteesta minulla on paljonkin omia kokemuksia. Tietenkin ajanpuute on joskus ihan todellinen, vaikka ajanpuutteeseen on hyvä keksiä ratkaisuja ja ajatuksiaan muttaa, niin minusta on hyvä muistaa että joskus ajanpuutetilanteet vaan riistäytyvät käsistä. Voi olla että tehtävät ja elämäntilanteesta johtuen asiat kasaantuvat. Vaikka näin olisi, niin terveyden kannalta on hyvä tehdä muutoksia sekä ajattelussa että käytännössä. "Work smarter, not harder" on ihan hyvä slogan. Entä jos vaan ns "laiskottaa"?

Mindgym (2007) kirjassa ehdotetaan motivoinnin  pika-avuksi lisää haasteita, palkkiota, rangaistuspisteitä, tuplaa tarvittava aika, hihat heilumaan, liiku. Tiedän ratsastajia jotka sanovat että eivät ratsastaisi jos eivät kilpailisi. En usko että tämä liittyy pelkästään kilpailuviettiin. Itsellä kilpailuvietti on aika heikko, mutta huomaan kyllä että että kun ilmoittan koiran näyttelyyn energiatasoni treenaamiseen ja turkinhoitoon nousee. Näyttelyt ovat minulle sopivia haasteita, ei liian vaativia, vaan sopivan kutkuttavia. Ratsastuskilpailuhin ilmoittautuminen voi toimia toisinpäin eli uuvuttaa enemmän kun inspiroi. Palkkaus ja rangaistus ei toimi minulla. On yritetty ;) Jollakulla ihan varmasti toimii. Monesti tehtävät vievät enemmän aikaa kun odotettu. Parempi tuplata aika kun luovuttaa kiireen takia. Joskus on vaan pistettävä hihat heilumaan ja aloittaa. Liikunta rauhoittaa mireltä ja virkistää ajatuksia, sen olen todennut monesti lantaa luoden. Onko sinulla treenamisesta innostuneita kavereita? Seuraa voi inspiroida ja motivoida. Kutsu kavereita mukaan! Innostus on yleensä tarttuvaa, innottomuus myös. Jos sinulla on latistavaa seuraa, se yleensä tarttuu. 

Jaksota harjoittelu/tekeminen

Tuntuuko että pitää olla tunti aikaa että ehdit harjoitella koirasi kanssa? Ei onneksi tarvitse. 

Suunnittele tehtävä seikkaperäisesti. Pilko se pieniin osiin. Harjoittele vaikka viisi minuuttia kerralla. Se on kuitenkin enemmän, kun jos sitä 5 min ei olisi! Hetken treeni on koiralle parempi kun tunnin tehotreeni. Viiden minuutin treeni on pitkällä aikavälillä aika tehokasta ja kivaa! Sitten kun meet kurssille tai saat seuraa voi treenata pidemmän ajan, toki tauottaen.

Huomioita tottelevaisuudesta

Koirani ei kuuntele minua.

Kaiken harjoittelun ja oppimisen lähtökohta on sinun ja koirasi hyvä ja luottavainen suhde. Miten suhde luodaan? Tähän pätee paljon samoja sääntöjä kuin ihmistenkin kesken. Olemalla oikeudenmukainen ja reilu, selkeä.   Olla kiva tyyppi. Olla kiinnostava. Antaa oppimiselle aikaa.

Totteleeko koirasi harjoituskentällä, mutta ei muuten?

Tämä voi johtua siitä että olet tarkempi ohjeistuksessa, toteutuksessa ja ennakoimisessa kun harjoittelette kentällä. Arjessa luoksetulon ei välttämättä tarvitse olla 100%, eli välillä pitää totella ja välillä ei tarvitse... Tämä on hankala koiran ymmärtää ja kun käskyä ei tarvitse toteuttaa muutamaan kertaan, niin tottelevaisuusprosentti laskee huimasti. 

Eli aina ja koko ajan kun olet koiran lähellä on arkitottelevaisuusharjoitusta. Jos pyydät koiralta jotain, sinun on hyvä ennakoida mitä teet jos se ei tottelekaan.

• Kun annat käskyn (pyydät jotain), tarkoita sitä.
• Sunnittele oppiminen pieniin paloihin.
• Ennakoi vaihtoehtoja. Mitä teet jos koira ei ymmärrä tai huomioi sinun käskyäsi. 

Aktivointirata

Tässä muutamia esimerkkejä:

Kavaletteja

Kiinteä kavalletti

Koroke

Tikapuut

Tasapainopölkyt

Pölkyt

 

Putkia

Tervetuloa harrastamaan!

 Meillä on tarjota

• rauhallinen maalaisympäristö
• kaksi kilttiä suomenpienhevosta
• pedagoginen ohjaus tai vaihtoehtoisesti
• harrastusseuraa

Tervetuloa meille!

Tökkiikö ohitustilanteet? Toivoisitko lisätreeniä tai treeniseuraa?

#Pedgoginen koiratoiminta

#yksityistunnit 

#ryhmätunnit

Meillä on tarjota:

• Ympäristö hallittuun ohitustreeniin, missä pystymme luomaan realistisia ohitustilanteita turvallisesti.
• Pedagoginen eteneminen. 
• Kartoitamme lähtötilanteen, tavoitteet ja toiveet. 
• Teemme suunnitelman. 
• Harjoittelemme pienin askelin edeten harkiten, omaan yksilölliseen tahtiin. 

Meillä on:

• Aidattu ulkokenttä
• Pihatieympyrä
• Hiekkateitä
• Koiramaisia  treenikavereita😊🐕🐕🐕🐕sekä hevosia🐎jotka ovat tottuneet harjoituksiin.
• Myös muu häiriö kuten pyöräilijät ja sauvakävelijät, kävelijät, vaunut, ..

Esimerkkitapaus tunnista(2-3t)

• Meillä on rajattu tila, aidattu  ulkokenttä missä on turvallista rauhallisesti harjoitella kontaktin saamista koiraan eri tehtävien avulla, seurata omaa kehonkieltä ja harjoitella kommunikaatiota (keho ja äänensävy). Kentällä teidän ei tarvitse keskittyä kenenkään muuhun kun itseenne. Käytämme apuna kartioita, kavallettejä ja puomeja.

• Kun teidän yhteys on kunnossa siirrymme pihatieympyrälle. Pihatie tuo oikean tien tunteen koiralle, siellä on uudet hajut ja aidat puuttuvat. Tässä jatkamme samaa harjoitusta kun kentällä.
• Tästä on hyvä siirtyä hiekkatielle.
• Seuraavaksi kertaamme oppimamme niin että seuraamme liittyy rauhallinen koirakaveri. Harjoittelemme kentällä, pihaympyrällä ja yksityistiellä,  vaihe vaiheelta.
• Kun tämä jo sujuu kaveriksi tulee vilkkaampi, mutta ei riehakas koirakveri jne. Hyvät toistot ovat tärkeitä jotta koiran keskittyminen, rentous ja varmuus säilyy. Jos tulee takapakkia emme tee siitä mitään numeroa, vaan helpotetaan tehtävää ja varmistetaan että koira on taas rauhallinen. Useasti kun koira on rauhassa saanut selvittää mistä on kysymys, voimme harjoitella nuorten, vilkkaiden koirien kanssa. Harjoittelemme myös erityistilanteita, esimerkiksi miten kohdata koira joka on flexissä tai yllättävien tilanteiden kohtaamista (esim. vieras koira ilmestyy nurkan takaa). Hevoset ovat osoittautuneet hyviksi häiriötreenikavereiksi. Kun kohtaa hevosen ja selviää siitä, voi olla tyytyväinen itseensä. 
• Tarpeen tullen harjoitteluun voi lisätä pyöräilijät, sauvakävelijät, autot...

Harjoittelu voi olla koiralle raskasta, riippuen iästä ja taustasta. Nämä harjoitukset tuovat koiralle paljon ajattelemisen aihetta. Koirat kalibroivat uusia käyttäytymismalleja, usein myös omistajan erilaisen käyttäytymisen vuoksi. Pienillä omaan kehonkieleen liittyvillä muutoksilla ja ennakoivalla käyttäytymisellä pystymme vaikuttamaan koiraan. 

Pidämme pieniä nuuskuttelu-, pissa- tai leikkitaukoja tunnin aikana riippuen koiran vireystasosta ja luonteesta. 

Tervetuloa!

Koirakurssit Sagobackenilla

🔔Kaipaatko treeniseuraa tai hallittua häriötreeniä?

Annika (KM) ja Annikan cockerit, treenikenttä ja ympäristö sovitusti käytössä ympäri vuoden. Annikalla on eri ikäisiä ja värisiä cockereita, eri koulutustasolla, rauhallisista vilkkaisiin - sopivat hyvin eri tehtäviin ja haasteisiin. Hevoset tuovat myös sopivasti häiriötä. Yksilöllinen opetus, yksi koirakko kerrallaan.

Aidattu kenttä

Aiheina useimmin:

• keväällä tulee mahdollisuus kokeilla : Häiriöt koulutuksessa (hallittuja häiriötekijöitä lajitreeniin + kenttä omaan käyttöön), 30 min. 15€ Toivo minkälaista häiriötä kaipaat!

Arjen haasteet:

• ohitukset (kohtaamisia arjen eri tilanteissa, Annikan koirien kanssa + ohjaus 1t 28€ sis. kenttä ja piha)
• hihnakäytös (yksin, Annikan koirien kanssa + ohjaus 28€ 1t sis. kenttä ja piha) 
• 
  

Kartoitamme ensin lähtötilanteen; suurimmat haasteet ja vahvuudet, minkä jälkeen lähdemme pedagogisesti etenemään harjoituksissa, helpommasta haastavimpiin tilanteisiin. 

Sopii kaikille positiivisesta ja systemaattisesta oppimisesta pitäville. 

 

Tervetuloa meille!

Ilmoittautuminen ja lisätietoja:

Annika 041 3180465 tai 
sagobackens.stallochkennel@gmail.com
Lieto as.

    Esimerkki palautteesta:      

Ohituskoulutukset ovat olleet hurjan kivoja, kun on ollut mahdollista ohitella rauhallisempia ja vilkkaampia koiria. 

Yhteiskävelyillä on ollut kiva huomata, että vaikka oma koira ei pystykään ihan nenäkkäin olemaan toisten kanssa, niin vierekkäin kulkeminen onnistuu hienosti!

Puomien ylitys eri tavoilla oli erityisen hauskaa sekä koiran että emännän mielestä

Kaikki harjoitukset ovat motivoineet jatkamaan koulutusta kotona!

Tulossa Sagobackenilla 🐶2025!

Suunnitteilla Nose-work kurssi. 

Suunnitteilla cockerspanielin turkinhoito ja trimmauspäivä

Suunnitteilla Haaveissa pentu kurssi

Keväämmällä

Koiran lihashuolto

Näyttelyyn?  Miten valmistaudun? 

Lisätietoja lähempänä!

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Meneillään olevat

Menneet kurssit:

16.11.2024 Tonttu-rally

Rally-tokoa ja temppuilua joulutunnelmissa

Nose-work. 

Ohjaaja Catarina Antas

16.11.24

Halloween aktivointirata

31.10.24

Näyttelytreeni

Junior-handlereille

20.08.24 Vetäjä ex-JH Nea Korelin

Näyttelytreeni

Tiia Nybergin näyttelytreenit 16.9 ja 23.9 

 

Aktivointi

Vetäjä Nea Korelin 23.9.24

Rally-Toko

Ohjaaja Nea Korelin (Lssk ry)

9.9.24 ja 16.9.24

Haaveissa pentu

Kolme kurssikertaa

Aiheina mm pennun hankinta, hoito ja harrastukset. 

Vetäjinä Annika Kontturi-Salmi ja Merica Waldolin

Tulossa toiveuusintana!

Arkikurssi

Neljä erillistä kurssikertaa

Kouluttajana toimi Catarina Antas

Sagobacken koirat kursseilla

Lurpan pentuarkikurssi

Kouluttajana Catarina Antas

Cessi ja Amanda osallistuivat demokoirina

'