Sosiaalipedagoginen hevostoiminta. HANKETYÖ 2011. Turun yliopisto/Ypäjän Hevosopisto.

  

Hevosharrastajasta ammattilaiseksi

- kuvaus yksilöllisestä kehitysprosessista sosiaalipedagogisen

hevostoiminnan ohjaajaksi.

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta syrjäytymisen ehkäisyssä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa

2011

Annika Kontturi-Salmi 

TIIVISTELMÄ

Tämän tutkielman tarkoitus on kuvata ja selventää harrastajan kehitysprosessia, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan koulutuksen aikana, valmistautuessaan ammattimaiseen toimintaan.

Aiheeseen syvennytään laadullisen näkökulman kautta. Tutkimusmenetelmä muistuttaa tapaustutkimusta ja interventiota, vaikka ei niiksi suoranaisesti voida määritellä. Kirjoittajan tutkiessaan omaa prosessiaan opiskelijana saamme syvällisempää tietoa opiskelijan kehityksestä ammattimaiseen toimintaan, mutta mitään yleispäteviä johtopäätöksiä niistä ei voi vetää.

Opiskelija omaa konstruktivistisen ja pragmaattisen oppimistyylin mikä värittää opiskelijan tapaa hahmottaa kokemuksiaan koulutusaikana.  Opiskelijan kokemukset muodostuvat hänen esiymmärryksestään koulutuksen aiheesta, hänen kokemukset koulutuksen sisällöstä ja hänen käytännön hanketyöajastaan. Tärkeimpinä dokumentointimenetelminä ovat ennakko- ja välitehtävät, sekä lokikirja. Lokikirja sisältää mm. toiminnan suunnittelua, toiminnan havainnointia, kirjanpitoa ja yhteystietoja hanketyön käytännön harjoittelusta.

Tutkielman tulokset osoittavat että opiskelija koki saavansa lisää tietoa ja taitoja, itsetuntemus, sekä ammatillinen ymmärrys kasvoi. Prosessi helpotti opiskelijan oman sosiaalipedagogisen toiminnan määrittelyä ja rajoja, sekä selkeytti toimintatapoja. Konstruktivistinen ja pragmaattinen oppimistapa osoittautui käytäntöä ja teoriaa yhdistäväksi, sekä lupaavaksi tavaksi vastata sosiaalipedagogisen toiminnan haasteisiin.

Asiasanat:

sosiaalipedagooginen hevostoiminta, kehittyminen,  ammattimaisuus,

SISÄLLYSLUETTELO

1. JOHDANTO

1.1 Harrastajan kehittyminen ammattilaiseksi

1.2 Konstruktivistinen ja pragmaattinen näkökulma

2. OHJAAJAN KEHITYS SOSIAALIPEDAGOGISEN

     HEVOSTOIMINNAN OHJAAJAKSI 1

2.1 Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan kuvaus 1

2.2 Talli sosiaalipedagogisena ympäristönä 1

2.3 Opiskelu sosiaalisen hevostoiminnan ohjaajaksi 1

2.5 Kehittyminen ammattimaisuuteen

2.6 Ohjaajan kehittyminen ammattimaisuuteen sosiaalipedagogisessa   

      hevostoiminnassa 2

3. HANKETYÖN TUTKIMUSMENETELMÄ 2     3

2.1 Tiedonhankintamenetelmä      3

2.2  Tutkimuskohde     3

2.3 Analyysi     3

2.4 Alaotsikko     3

3. HANKETYÖN TOTEUTUS     4

3.1  Opiskelijan esiymmärrys sosped hev toim  4

3.2 Opiskelijan hanketyön kuvaus    4

3.3 Opiskelijan kehitys hanketyön aikana    5

3.4 Tulokset     5

4. JOHTOPÄÄTÖKSET    5

5.  POHDINTA     6

LÄHTEET

LIITTEET

Till Christina!

Let me teach you
When you are tense, let me teach you to relax.
When you are short tempered, let me teach you to be patient.
When you are short sighted, let me teach you to see.
When you are quick to react, let me teach you to be thoughtful.
When you are angry, let me teach you to be serene.
When you feel superior, let me teach you to be respectful.
When you are self absorbed, let me teach you to think of greater things.
When you are arrogant, let me teach you humility.
When you are lonely, let me be your companion.
When you are tired, let me carry the load.
When you need to learn, let me teach you.
After all, I'm your horse.

W. Lamm 1997

http://quantumvet.com/newsflash08-oct09.html

1. JOHDANTO

Kiinnostus hevosiin liittyviin hoito ja kuntoutusmuotoihin on lisääntynyt Suomessa viime vuosikymmeninä, mikä herättää myös kysymyksiä toimijoiden pätevyydestä ja osaamisesta. Tässä työssä keskustelen opiskelun merkityksestä sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajaksi kehittymisessä.

1.1. Harrastajan kehitys ammattilaiseksi

Hevosharrastus ja hevosiin liittyvät elinkeinot ovat viime vuosina lisääntyneet. Ratsastajien määrä on noussut 120.000 ja hevosmäärä on noin 70.000, joista ratsuja ja poneja ovat kolmannes. Suomen ratsastajanliitto laati ratsastuskouluille ja harrastetalleille tapaohjeiston 1998 joka myöhemmin täydennettiin oppaalla 2007. (Kivinen & Hellgren, 2007, 5). Huomattava lisäys harrastajien ja elinkeinoharjoittajien ratsastuskoulu-, harraste- ja yksityistallien pitäjien määrään nousuun voidaan katsoa johtavan siihen että ohjeistukselle on tilaus. Suuressa määrässä toimijoita kentän kirjavuus lisääntyy ja toiminnan määrittely laajenee. Näin voidaan päätellä käyvän myös muiden hevosiin liittyvien toimialojen suhteen. Esimerkiksi on olemassa sekä Kansaneläkelaitoksen tai sosiaalipuolen korvattavissa olevaa terapeuttista ja kuntouttavaa hevostoimintaa, että asiakkaan itse kustannettavaa toimintaa. Erot syntyvät lainsäädännöstä, toimijoiden ammattitaustasta ja koulutuksesta tai olematta olevasta koulutuksesta. Tämän työn ulkopuolelle jätän keskustelun virallisten maksajatahojen suhtautumisen eri hoito- ja kuntoutusmuotoihin, sekä eri kuntoutus ja hoitomuotojen tavoitteet ja erot. En tässä työssä ota kantaa kenenkään toimijan pätevyyteen tai soveltumiseen, enkä myöskään ammattimaisuuteen tai ammatin prosessoitumiseen. Tässä tutkielmassa ammatti määritellään professioksi ja ammattilaiseksi kehittyminen ja opiskelu professioitumiseksi. Sosiaalipedagoginen professionalismi sisältää ammatillisen tiedon, ammatilliset menetelmät sekä ammatilliset arvot. (Nyqvist, 2011) Kiinnostukseni kohdistuu koulutuksen arvoon ja antiin yksilön kehittymisessä ammattilaiseksi.

Voidaan myös olettaa että jokainen toimiala laajetessaan tarvitsee yhteiset periaatteet ja eettiset ohjeet, varsinkin kun on kyse sosiaalisista aloista joissa toimija on valtasuhteessa asiakkaaseen.  Sosiaalipedagogisen pedagogisen hevostoiminnan yhdistyksen sisällä käydäänkin keskustelua jäsenyyden kvalifikaatiosta, esimerkiksi voiko alalta kouluttamaton henkilö olla jäsen yhdistyksessä. Yhdistyksessä joudutaan oletettavasti tulevaisuudessa ottamaan kantaa sosiaalipedagogisen toiminnan pätevöintivaatimuksiin, sekä voiko kuka tahansa kutsua itseään sosiaalipedagogisen toiminnan ohjaajaksi. Tällöin palataan tämän työn tutkimusaiheeseen; koulutuksen merkitys sosiaalipedagogisen toiminnan ohjaajalle.

1.2. Konstruktivistinen ja pragmaattinen näkökulma

Yllä olevaan kysymykseen voisin hakea vastauksia esimerkiksi haastattelemalla muutamia toimijoita tai kyselykaavakkeen kautta jolloin tavoittaisin suurempi määrä henkilöitä. Lähestymistapani muistuttaa hankesuuntautunutta toimintatutkimusta (vertaa Anttila, 2000, 153), joka mahdollistaa monipuoliset koonta- ja analysointimenetelmät, missä ennen kaikkiaan käytetään reflektiota tarkoituksena tuoda esiin ja heijastaa osanottajien kokemuksia, käsityksiä, havaintoja ja oletuksia kyseessä olevasta asiasta. Tämä lähestymistapa mahdollisti omien kokemuksieni tutkimisen koulutuksesta ja hanketyön toteuttamisesta. Pyrin näin ollen syvällisempään ymmärrykseen, siitä mitä sosiaalipedagogisen hevostoiminnan opiskelu antaa minulle henkilökohtaisesti. Lähestymistapani onkin luonnollinen omaa koulutustaustaani vasten, omaa työtäni tutkivana opettajana (Kontturi-Salmi, 2006; 2004; 2002).

Valitsin tässä työssä näin ollen laadullisen tutkimusnäkökulman aiheeseeni pyrkiessäni syvällisempään tietoon harrastajan kokemuksista opiskellessaan uutta ammattia. Metodi muistuttaa myös tapaustutkimusta ja interventiota, mutta ei voida niitä sellaisiksi suoraan määritellä. Tämä johtaa siihen että työn tuloksia ei tule yleistää.  Kiinnostuksen kohteena on yksilön kokemus professionalisoitumisessa sosiaalipedagogiseksi hevostoiminnanohjaajaksi ja tulee nähdä lähinnä keskustelun avaukseksi tai pohjustukseksi. Tapaustutkimus kaltaisten metodien vahvuudeksi on osoittautunut niiden läpinäkyvyys verrattuna määrällisin tutkimusnäkökulmiin. Tilastoissa ei yleensä näy henkilöjen reflektiota, ajatuksen logiikkaa tai perusteluja. Kyselykaavakkeissa saadaan yleensä vastauksia niihin kysymyksiin mitä ymmärretään kysyä, mutta se mitä ei osata kysyä, ei tule huomioiduksi. Konstruktiivisuus ja pragmaattisuus ovat myös olleet vahvasti läsnä itseäni opettajuudessani, ajattelussani, oppimisessani ja opettaessani mutta myös harrastuksissani. Koen oppimisen yksilöllisenä ja yhteisöllisenä prosessina jossa konstruoin oppimani uuden tiedon, reflektion ja tekemisen kautta henkilökohtaisten tekijöiden kautta. (Tynjälä, 2004, 17). Näen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan opiskelun ja työn matkana jota kuljen hevosen kanssa. Uutta oppien, ihmisiä kohtaamalla ja heidän polkujaan tukien.

Minun tämän päivän tulkinnan mukaan, oman työnsä konstruktivistisesti ja pragmaattisesti suhtautuva tutkija lähtee matkalle, minkä lopullista määränpäätä ei koskaan tule. Hän ei pysty, eikä haluakaan ennakoida mitä matkalla tapahtuu tai minne matka johtaa. Häntä kiinnostaa todenmukaisesti vaan matka.

2. OHJAAJAN KEHITYS SOSIAALIPEDAGOGISEN HEVOSTOIMINNAN OHJAAJAKSI

2.1. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan kuvaus

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta voidaan määritellä ennaltaehkäisevänä ja korjaavana sosiaalisen kuntoutuksen menetelmänä syrjäytymisen ehkäisyssä talliympäristössä. Toiminnalla on täten sosiaalipedagoginen viitekehys, jonka tavoitteena on sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen. Talli nähdään kasvatuksellisena yhteisönä, jonka toiminta tukee henkilön kasvua. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan yleisesti omaksutut sisällölliset tavoitteet muodostuvat yhteisöllisyydestä, toiminnallisuudesta ja elämyksellisyydestä. Toiminta toteutetaan hevosen kanssa yhteisöllisenä, kokonaisvaltaisena ja osallistuvana toimintana jossa korostetaan vuorovaikutusta ja osallisuutta, yhteispeliä, tavoitteellista toimintaa, kokemuksia ja niiden jakamista muiden kanssa, elämyksiä sekä yhdessä toimimista ja vastuunottamista ja yhteisten sääntöjen noudattamista. (www.hevostoiminta.net).

Yleisesti voidaan katsoa, riippuen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajan koulutustaustasta, että sosiaalipedagogisen hevostoiminnan kohderyhmä muodostuu henkilöistä, lapsista aikuisiin, joiden elämässä esiintyy pahoinvointia, syrjäytyneisyyttä tai perheongelmia, sekä henkilöistä jotka elävät riskivyöhykkeessä. (vrt. Koistinen, 2002; Raunio, 2002). Riskivyöhykkeeseen henkilö voi joutua esimerkiksi vaikean murrosiän, tai haastavan elämäntilanteen vuoksi. Perheessä voi esiintyä alkoholi-, päihde- ja/tai mielenterveysongelmia (www.hevostoiminta.net). Lapset voivat olla lastensuojelun avohuollon ratsastusryhmät, tallilla tehtävä työtoiminta (esim. työpajat), päihdekuntoutujat, psykiatriset potilaat ja unohtamatta tavalliset nuoret tavallisilla talleilla, sekä tallitoiminta koulupudokkaiden opetuksen motivaatiomenetelmänä (esimerkiksi Kjäldman, 2002). Toiminta voidaan jakaa kolmeen pääryhmään; 1) hevostoiminta sosiaalista syrjäytymistä ehkäisevänä toimintana, 2) hevostoiminta sosiaalisena kuntoutusmenetelmänä ja 3) hevostoiminta harrasteena ja sosiaalistajana (www.hevostoiminta.net).

Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan kohderyhmällä, esimerkiksi syrjäänvetäytyvillä nuorilla on usein heikko itsetunto ja kielteinen minäkuva (Hyvätti, 2002, 23), mikä voi johtaa moninaisiin ongelmiin. Usko itseen ja vaikutusmahdollisuuksiin on usein huono ja henkilö luovuttaa helposti (Kaarela, 2002, 52), on apaattinen ja aloitekyvytön. Kohderyhmään voi olla vaikea saada keskusteluyhteyttä, he voivat olla vetäytyviä ja puhumattomia, alakuloisia ja väsyneitä. (Kaarela, 2002, 52). Toisaalta voi esiintyä epärealistisista uskoa omiin kykyihin (Kaarela, 2002, 52), sekä vaikeuksia toiminnan säätelyssä, mikä vaikeuttaa pitkäjänteistä toimintaa ja kehitystä. Henkilö voi välillä olla hyvinkin aktiivinen kun kotona esimerkiksi menee paremmin ja päinvastoin. (Kaarela, 2002, 52). Ongelmat voivat myös näkyä toisena ääripäänä, aggressiivisena käytöksenä, päihteiden käytöllä, väkivaltaisena käytöksenä ja empatian puutteena ja tunteettomuudella.

                                                                   

Toisaalta täytyy kuitenkin muistaa että sosiaalipedagoginen hevostoiminta sopii kaikille, lapsille, nuorille, aikuisille, ennaltaehkäisevänä ja kasvattavana toimintana. Tavoitteena on kaikille ihmisille tärkeitä asioita, kuten hyvinvoinnin lisäys ja terveys (Rainio, 2002, 12-13), onnistumisia ja hyvää oloa, hyväksyntää (Hyvätti, 2002, 23), sekä elämänhalun ja laadun ja parantaminen. Jokainen ihminen kohtaa jossain kohdassa elämäänsä haasteita ja ongelmia. Ihmisten jaksaminen ja halu hallita omaa elämää ja selvitä jokapäiväisen elämän vaatimuksista kuitenkin vaihtelee. Sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa pyritäänkin itsetunnon vahvistamiseen, voiman ja jaksamisen lisäämiseen, päättäväisyyden ja sosiaalisten taitojen kehittämiseen, itsensä voittamiseen, tunteiden tunnistamiseen ja ilmaisemiseen, sekä ongelmanratkaisuun riippuen asiakkaan tilanteesta ja tarpeista sekä ohjaajan ammattitaidosta ja toiminnan suuntautumisesta

                   2.2. Talli sosiaalipedagogisena ympäristönä

Hevonen on sosiaalinen jo itsessään, se on laumaeläin, joka on riippuvainen laumastaan. Laumassa on selkeät käyttäytymissäännöt, järjestys ja tehtävät, mikä luo turvaa hevosille. Toisaalta tämä luo pohjan yhteisöllisyyden päämäärälle ihmisten kesken. Yhteiset säännöt ja tavoitteet helpottaa kanssakäymistä. Yhteen hiileen puhaltaminen ja yhteinen toiminnan suunta nostaa ryhmän korkeammalle kuin mihin yksilö yksin pystyy.

Hevonen on myös iso eläin, jonka kanssa ei ihminen väkivalloin pärjää. Hevonen on voimakas ja hallitsematon (Hyvätti, 2002, 24), eläväinen, mutta samalla avuton ja pyyteetön. Hevonen hyväksyy ihmisen ulkoisista attribuuteista välittämättä, antaa hellyyttä ja läheisyyttä, sekä on erittäin läsnä hetkessä, joten palaute ihmiselle tulee heti. Osa hevosen kiehtovuutta tulee luultavasti tästä voiman ja herkkyyden yhdistelmästä. Hevonen on kuitenkin riippuvainen ihmisen huolenpidosta. Sitoutuminen hevosen hoitoon, hevosen avuttomuuden ymmärtäminen ja sen pyyteettömyyden kokeminen on valtava terapeuttinen elämys, normaalielämän kriiseissäkin. (Hyvätti, 2002, 25). Hevonen hyväksyy ihmisen sellaisena kun hän on (Hyvätti, 2002, 25), mutta huono käytös, esimerkiksi aggressiivisuus ajaa sen nopeasti pois tai nurkkaan joutuessaan, hevonen voi myös puolustautua. Ison eläimen kanssa ei väkivalloin pärjää, vaan auktoriteetti ja johtajuus täytyy hakea muualta, kehittyneemmillä keinoilla (Luhtaniemi, 2001, 63). Hevonen voi myös käyttäytymisellään toimia ihmisen tunteiden peilinä.

2.3. Opiskelu sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajaksi

Sosiaalipedagogista hevostoimintaa on voinut opiskella Suomessa vuodesta 2000. Koulutus järjestettiin alun perin Kuopion yliopiston ja Ypäjän hevosopiston toimesta. Myöhemmin myös Turun Yliopisto tuli mukaan ja tällä hetkellä Kuopio järjestää koulutuksen yhteistyössä Ylä-Savon ammattiopiston kanssa ja Turun yliopisto Ypäjän hevosopiston kanssa nimikkeellä: Sosiaalipedagoginen hevostoiminta syrjäytymisen ehkäisyssä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa, Kuopion/Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus (25 op). Koulutus on tänä vuotena myös eriytynyt kahden eritasoiseen koulutukseen, yliopisto ja toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneille (Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan perusteet, 20 op).

Koulutus johon kirjoittaja osallistuu, muodostuu 25 opintopisteen kokonaisuudesta joista 14 lähipäivää Ypäjän hevosopistolla.  Koulutus on nimeltään Sosiaalipedagoginen hevostoiminta.  ja järjestetään Turun Yliopiston Brahean ja Ypäjän hevosopiston yhteistyönä. Koulutus on tarkoitettu täydennyskoulutukseksi työelämässä jo toimiville, sosiaali-, terveys ja kasvatusalan ammatillisen koulutuksen hankkineille, jotka haluavat syventää osaamista syrjäytymisen ehkäisyssä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa. Koulutuksen tavoitteiden saavuttamiseksi koulutukseen valittavalla tulisi olla kokemusta hevosten kanssa työskentelystä ja mahdollisuus oman hevosen käyttöön. (Aikuiskoulutus, 2011).

Koulutuksessa painotetaan sosiokonstruktiivista oppimiskäsitystä. Oppija oppii olemalla aktiivinen, rakentamalla itse omaa tietoaan, sekä tietojaan ja taitojaan tulkitsemalla, jäsentämällä, reflektoimalla sekä muokkaamalla. Oppimisessa olennaista on itsenäinen työskentely, kirjallisuuteen perehtyminen, oppimistehtävien tekeminen ja kehittämistyö. Koulutuksessa käytetään Moodlea oppimisalustana. Oppiminen henkilökohtaistetaan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman toteutuessa (HOPS), jonka tavoitteena on tukea opiskelijan osaamisen tunnistamista ja henkilökohtaisten tavoitteiden asettamista. Sekä formaalista että informaalista oppimista arvostaen. (Halttunen, ym. 2011).

Opiskelun sisältö muodostuu lähijaksojen luennoista ja yhteistoiminnallisista harjoituksista hevosen kanssa, sekä välitehtävistä. Välitehtävät muodostuvat pohdintatehtävistä ja kirjareferaatista. Lähijaksojen teemat ovat sosiaalipedagogiikan teoria, sosiaalipedagogiikan ajattelu ja ammatillisuus, sosiaalipedagogiikan hevostoiminta erityisratsastuksen muotona, sosiaalinen kuntoutus ja hevostoiminta, asiakastyö ja toiminnan suunnittelu ja sosiaalipedagogisen hevostoiminnan sovellutuksia, joka sisältää myös opiskelijoiden hanketöiden esittelyä. Hanketyön tekemisen tavoitteena on jakaa kokemuksia hevostoiminnan sovellutuksista, pohtia kehittymistä asiantuntijana ja ammattilaisena sekä pohtia ja perustella oman projektityön kulkua ja valintoja. (Halttunen, ym. 2011).

2.4. Kehittyminen ammattimaisuuteen

Hevosharrastuksessa on monia tasoja, niin kuin muissakin harrastuksissa, aloittelijasta, pitkään harrastaneeseen ja puska- tai tätiratsastajasta kilparatsastajaan. Tässä työssä pohditaan mitä ammattimaisuus sosiaalipedagogisessa toiminnassa tuo mukanaan harrastajan näkökulmasta.  Tämä ei tarkoita sitä että koulutus olisi päätepysäkki, se nähdään lähinnä yhtenä monista välietapeista. Luukkainen (2005, 173) on tutkinut opettajuutta ja toteaa että opettajan kasvu ja kehittyminen on yksilöllinen ja jatkuva prosessi ja että merkittävää siinä on ammatillisen identiteetin kehittyminen, mikä voidaan olettaa merkittäväksi myös ohjaajaksi opiskelevalle. Kun tässä työssä tutkimme harrastajan kehitystä ammattilaiseksi, tarkastelemme yksilön persoonan ja identiteetin muuttumista. Luukkaisen (2005, s. 173; Niikko, 1998) mukaan, opettajana kehittyminen on riippuvainen kunkin opettajan asenteista, roolikäyttäytymisestä ja ympäristötekijöistä, kuin myös ohjaajan. Ammatillinen kehittyminen ja kehittäminen eivät ole pelkästään koulutuksia tai ohjelmia. Se on prosessi, joissa keskeistä on tiedostaminen ja omien kokemusten prosessointi (Luukkainen, 2005, s. 173)

Sanakirja määrittelee profession ammatiksi tai elinkeinoksi (Luukkainen, 2005, s, 27). Yleisesti professio määritellään ammatiksi johon kuuluu erikoistunut tietoperusta, suhteellisen paljon harkintavaltaa työssä (ammatillinen autonomia), auktoriteettiasema suhteessa asiakkaisiin ja muihin ammattiryhmiin, sekä pyrkimys edistää pikemminkin yleistä hyvää kuin pyrkimys suoranaiseen taloudelliseen etuun. (Luukkainen, 2005, 27-28).

2.4. Harrastajan kehittyminen ammattimaisuuteen sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa

Tässä työssä ammattimaisuus sosiaalipedagogisessa toiminnassa edellyttää henkilön asianmukaista koulutusta (25 op koulutus Sosiaalipedagoginen hevostoiminta syrjäytymisen ehkäisyssä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa, Kuopion/ Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus) sekä jäsenyyttä Sosiaalipedagoginen hevostoimintayhdistys ry:ssä. Periaatteessa muutkin edellytykset ovat mahdollisia, mutta rajataan tämän työn ulkopuolelle.

Sosiaalipedagoginen hevostoimintayhdistys ry. on laatinut eettiset ohjeet toiminnan harjoittajille (http://kotisivukone.fi/files/hevostoiminta.kotisivukone.com/tiedostot/eohjeet_logopaperilla.doc) joissa edellytetään että toiminnan harjoittaja; a) on suorittanut Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan täydennyskoulutuksen, b) on vastuussa työnsä laadusta ja turvallisuudesta, c) tiedostaa omat taitonsa ja rajoituksensa sekä huolehtii työkyvystään, d) huolehtii oman ammattitaitonsa kehittämisestä sekä edistää sosiaalipedagogisen hevostoiminnan kehittymistä mahdollisuuksiensa mukaan ja e) kieltäytyy toteuttamasta toimintaa silloin, kun toiminta ei ole asiakkaalle tarkoituksenmukaista, jolloin asiakas tarvittaessa ohjataan muiden palvelujen piiriin. Toisaalta toiminnan harjoittajan koulutusvaatimus on herättänyt keskustelua yhdistyksen sisällä. Voidaan kärjistäen katsoa, että on syntynyt kaksi kantaa, he jotka toivovat jäsenyyden olevan mahdollinen kaikille ja he jotka näkevät yhdistyksen olevan koulutettuja henkilöitä varten.

Toiminnalle on laadittu seuraavat eettiset ohjeet: a) Asiakkaalle ja asiakkaan huoltajalle on selkeästi selvitettävä toiminnan periaatteet sekä riskit, b) asiakassuhde on aina luottamuksellinen ja toiminnan harjoittajaa sitoo vaitiolovelvollisuus, c) toiminta suunnitellaan asiakaslähtöisesti ja sitä arvioidaan, d) turvallisuus on toiminnan lähtökohta ja siinä huomioidaan psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset turvallisuustekijät, e) avustavat henkilöt perehdytetään tehtäväänsä ja heille annetaan riittävästi tietoa toiminnan tavoitteista ja f) toiminnassa käytettävät hevoset ovat toimintaan soveltuvia ja siihen koulutettuja ja niiden varusteet ovat asianmukaisessa kunnossa. Toiminnassa noudatetaan eläinsuojelulakia. Sosiaalipedagogisen Hevostoimintayhdistyksen ohjeet voidaan tulkita osaksi hevostoiminnan ohjaajan perustaitoihin ja tietoihin kuuluvaksi.

Hevosharrastajan siirtyessä ammattimaiseen sosiaalipedagogiseen toimintaan nousee edellisten joitakin toiminnan kannalta merkittäviä asioita pinnalle, esimerkiksi; a) toimintaan sopivan talliyhteisön ja hevosen löytäminen, b) markkinointi ja asiakkaiden löytäminen, c) hinnoittelu, laskutus, verotus ja maksajatahot, d) muut turvallisuusnäkökulmat, e) käytännön haasteet; kuten aikataulut, ryhmien muodostuminen ja koko, kuljetukset ynnä muuta, sekä f) omien kykyjen ja kehityksen tiedostaminen.

Toimintaan sopivan talliyhteisön löytyminen ei ole itsestäänselvyys. Talleja on monenlaisia ja moneen tarkoitukseen, harrastetallista, ratsastuskoulutalleista kilpatalleihin ja kaikki eivät sovellu sosiaalipedagogiseen toimintaan. Talleissa on kuitenkin hyvät puolensa ja riippuen asiakkaan toivomuksesta eri tallit sopivat eri asiakkaille. Tämän työn näkemyksen mukaan sosiaalipedagoginen yhteisö muodostuu asiakkaasta, ohjaajasta, hevosesta sekä talliyhteisöstä. Talliyhteisö ei välttämättä osallistu aktiivisesti toimintaan, mutta hevostoiminnan luonteesta johtuen talliyhteisö vaikuttaa kuitenkin toimintaan eri tavoin. Pieni yksityistalli voi olla hiljainen ja rauhallinen, ratsastuskoulutallissa voi olla vilkasta, paljon ihmisiä, hevoshoitajia, katsojia, yksityishevosten omistajia ja vuokraajia.

Sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa itse hevonen on luonnollisesti tärkeä. Ratsastuskouluja on ohjeistettu välttämään alle neljä vuotiasia hevosia opetustyössä (Kivinen & Hellgren, 2007, 7), mutta sosiaalipedagogisessa toiminnassa hevosen ikä tai koulutus ei ole määräävä tekijä, vaan luonne ja sopivuus edellä olevaan tehtävään, esimerkiksi agilitytehtävään voi pieni Shetlannin-poni olla sopivampi kuin pitkälle koulutettu kouluratsu. Sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa hevosen käyttäytymistä tarkkaillaan, sitä hoidetaan, ratsastetaan, ajetaan, vikelletään ja harrastetaan esimerkiksi agilityä tai muita maasta käsin tehtäviä harjoituksia. Tärkeää on kuitenkin seurata hevosen fyysistä ja psyykkistä jaksamista, pitää huolta vapaapäivistä, sekä huoltaa suhdetta hevosen ja toiminnan ohjaajan välillä.

Tarve erilaisiin lasten, nuorten ja aikuisten tukimuotoihin on suuri ja apukeinoja etsitään koko ajan, joten sosiaalipedagogisella toiminnalla voisi katsoa olevan tarvetta. Toiminta on kuitenkin suhteellisen uutta ja toimijat ja toimeksiantajat, kuten kunnat, yhdistykset, lasten vanhemmat, ratsastuskoulut, sekä toiminnasta kiinnostuneet aikuiset, eivät välttämättä kohtaa.  Tämä tarkoittaa ett markkinointitehtäviä tulee usealle toimijalle eteen. Monet toimijat ovatkin tehneet omat kotisivut, infolehtisiä, power-point esityksiä ja videopätkiä, sekä käyneet virastoissa informoimassa toiminnastaan. Myös ratsastuskoulut voivat kokea hyötyvänsä palvelusta.

Aika pian kun toimintaa suunnitellaan, hinnoittelu tulee ajankohtaiseksi. Koska on kyse toimijan palkkion, verojen ym. lisäksi kysymys myös hevosen ylläpidosta, toiminta voi vaikuttaa kalliilta toimeksiantajan mielestä, eritoten jos hänellä ei ole kokemusta hevostoiminnasta. Toimija joutuu myös ottamaan kantaa hintaan, laskutustapaan, kirjanpitoon sekä yritysmuodon valitsemiseen tai ns. yleishyödyllisen yhdistyksen perustamiseen.

Turvallisuutta voidaan katsoa kahdesta eri näkökulmasta, vakuutuksien ottamisen ja itse toiminnan tuvallisuuden näkökulmasta. Hevonen, toimija ja toiminta voidaan vakuuttaa, mutta asiakkaan henkilökohtainen vakuutus on asiakkaan otettava itse tai maksajatahon tulee vakuuttaa asiakkaansa.  Hevonen on, kuten aikaisemmin mainittiin eläväinen ja vahva, mikä johtaa siihen että toiminta ei ole täysin riskitöntä. Toimija voi kuitenkin pyrkiä turvallisuuteen valmistella hevosta tehtäviinsä, neuvoa asiakkaita hevosten käsittelyssä ja käyttäytymisessä, sekä sopia asiakkaiden kanssa tallisäännöistä ja valita tehtävät tilanteen mukaan (ks myös Kuluttajaviraston julkaisusarja, 4/2004).Tämän lisäksi tulevat käytännön haasteet kuten, miten muodostaa ryhmät ja sopia aikataulut, miten hoitaa asiakkaiden kuljetukset tallille ym. Esimerkiksi kouluikäisten lasten kuljettamisesta voi syntyä ongelmia. Ryhmien muodostaminen on sekä pedagoginen että käytännön ongelma. Ketkä asiakkaat sopivat toimimaan yhdessä, riittäkö hevoset, sopivatko heidän aikataulut.

Lopuksi omat kyvyt ja jaksaminen ovat edellytyksiä toiminnalle. Toiminta vaatii paneutumista asiaan, suunnittelua, toiminnan ohjaamista, evaluointia ja reflektiota, sekä toimeentulon jotta itse sosiaalipedagogiseen työhön voi keskittyä.

3. HANKETYÖN TUTKIMUSMENETELMÄ

Käsillä olevassa hanketyössä otettiin laadullinen näkökulma tutkimusaiheeseen.  Tarkoitus on päästä syvään aiheeseen, joskin tässä myös on tutkimuksen heikkous, eli sen kapea-alaisuus ja kohteen subjektiivinen näkökulma. Tulokset eivät täten luonnollisesti välttämättä ole yleistettävissä ja laajemman perspektiivin prosessista saadaksemme kaipaa vierelleen muita ja toisenlaista tutkimusta. Tapaustutkimuksen ja intervention kautta pääsemme kuitenkin tutustumaan syvällisemmin tutkimusaiheeseen. Hanketyössä ohjaajaksi opiskeleva harrastaja on myös tutkijan roolissa, jossa hän tutkii omaa prosessiaan. Tämä osaltaan lisää hanketyön tuloksen subjektiivisuutta, mutta lisää aineiston autenttisuutta ja prosessin ymmärryksen uskottavuutta.

3.1. Tiedonhankintamenetelmät

Tapaustutkimus ja interventio

Tapaustutkimus voidaan määritellä monipuoliseksi tutkimukseksi, jossa tiettyä tapahtumaa tai toimintaa tutkitaan tietyssä rajatussa ympäristössä, monella eri tavoin. Tarkoituksena on tutkia intensiivisesti jotakin sosiaalista kohdetta, esimerkiksi yksilöitä, ryhmiä, laitoksia tai yhteisöjä. Tutkimuskohteena voivat olla esimerkiksi kohteen taustatekijät, ajankohtainen asema ja tilanne, ympäristötekijät, sisäiset ja ulkoiset vaikuttavat tekijät. Tavoite on muodostaa kokonaisvaltainen, seikkaperäinen ja tarkka kuvaus kohteesta. (Anttila, 2000, 252). Tässä tutkimuksessa tapaustutkimus muodostuu hevosia harrastavan henkilön kehitysprosessista sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ammattimaiseksi ohjaajaksi. Anttila (2000, 479) määrittelee intervention väliintulona tai sekaantumisena. Tässä tutkimuksessa interventio muodostuu sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja koulutuksesta.

3.2. Tutkimuskohde

Tämän tutkimuksen tutkimuskohteena on hevosharrastajan kehittyminen sosiaalipedagogiseksi hevostoiminnan ohjaajaksi. Tämä kehitys alkaa vuosia ennen koulutuksen alkamista, koulutuksen aikana, mutta jatkuu myös sen jälkeen. Tässä tutkimuksessa rajataan näkökulma, aikaan ennen koulutusta, koulutukseen ja koulutuksen loppuunsaattamiseen hanketyön valmistuessa. Koulutus ja koulutuksen loppuunsaattaminen kestää suurin piirtein vuoden, joista hanketyön käytännön osuus kesti pari kuukautta. Tärkeäksi tutkimuksen asettelun kannalta muodostuu tutkimuskohteen (opiskelijan) esiymmärrys aiheesta ja opiskelijan kokemukset opiskelusta sekä hanketyöstä. Opiskelijan esiymmärrys sisältää mm. henkilön aikaisemmat kokemukset hevostoiminnasta sekä hänen oma tieto-taito lähtökohtansa ennen koulutuksen alkamista, mikä peilataan henkilön kokemuksiin opiskelusta lähijaksojen aikana ja välitehtävien, sekä hanketyön anti.

Tutkimusprosessi dokumentoitiin monilla tavoin. Tutkimusaineiston muodostivat opiskeluun kuuluvat luentomateriaalit, opiskelijan omat muistiinpanot, välitehtävät, kirjallisuustehtävät, hanketyön lokikirja, opiskelijan kotisivut ja blogi sekä valokuvamateriaali ja materiaali sosiaalisessa mediassa.

3.3. Analysointitapa

Prosessin analyysi aloitettiin hanketyöjakson päätyttyä. Hanketyö aloitettiin huhtikuussa 2011 ja lopetettiin kesäkuussa 2011. Hanketyö sisälsi sosiaalipedagogista toimintaa ja toiminnan dokumentointia lokikirjaan ja reflektointia sekä uuden oppimista. Uuden oppiminen perustui käytännön tilanteisiin ja niiden teoreettisiin liittymäkohtiin. Analyysi perustuu hanketyön lisäksi lähipäivien ja välitehtävien tarkasteluun tavoitteena reflektoida henkilön kehityksestä ammattimaisuuteen ja koulutuksen merkityksestä. Reflektio perustuu tällöin tapahtumiin; mitä tapahtuu? Mikä merkitys tapahtumalla on? Miten mennyt, nykyinen ja tulevaisuus vastaavat toisiaan? Reflektion tarkoituksena on tuoda esiin ja heijastaa osanottajien kokemuksia, käsityksiä, havaintoja ja oletuksia kyseessä olevasta asiasta (Anttila, 2000, 153) Refleksiivisyys tarkoittaa mahdollista vuorovaikutukseen ja erilaisten näkökulmien esiintuomista.  (Anttila, 2000, 76).

4. HANKETYÖN TOTEUTUS

4.1. Opiskelijan esiymmärrys

Opiskeluaikaiset ennakko- ja välitehtävät

Kuten aikaisemmin mainittiin opiskelijan esiymmärrys hevostoiminnasta vaikuttaa hänen opiskeluunsa monin tavoin. Tutkitussa prosessissa opiskelijan esiymmärrys aktivoitui koulutukseen hakiessa, hakemuksen tekovaiheessa. Tämä kannusti hakijoita pohtimaan

Koulutuksen alettua tammikuussa 2011 opiskelijoilta toivottiin pohdiskelua ennakkotehtävän ja kolmen välitehtävän muodossa. Ennakkotehtävässä pohdittiin omaa suhdetta hevostoimintaan ja opiskelija tiedosti lapsuuden tapahtumien merkityksen myöhempien tapahtumien rinnalla:  

”Olen viime aikoina miettinyt ja muistellut hevosteluani lapsuudessa. Se johtuu osittain siitä että mietin lasten hevostelua muutenkin, mutta myös siitä, että vaikka viime vuosien tapahtumat ovat olleet erittäin tärkeitä, niin lapsuuden kokemukset tuntuvat vielä ajankohtaisilta. Tästä johtuen keskityn ennakkotehtävässä lapsuuteen, enkä niinkään aikuisuuteen, josta olen kertonut hakemuksessani”.

Ensimmäisessä välitehtävässä pohdittiin opiskelijan roolia ”Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajana”. Tässä tehtävässä on tarkoitus perehtyä sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan
ja miettiä omaa roolia hevostoiminnan järjestäjänä ja toiminnan ohjaajana. Apuna käytettiin kirjaa: Ratsastuspedagogiikasta sosiaalipedagogiseksi hevostoiminnaksi (Okulov & Koukkari , 2005).

”Olen seuraavassa tehtävässäni miettinyt sosiaalipedagogisen hevostoimintani kohderyhmää, toiminnan tavoitteita, sisältöä ja arvomaailmaa, tuloksia joita toivon sekä haasteita joita voin kuvitella kohtaavani”.

Välitehtävä kaksi on kirjareferaatti aiheesta: ”Mitä sosiaalipedagogiikka on?” lähteestä Ranne, Sankari, Rouhiainen-Valo ja Ruusunen (2005), minkä opiskelija kirjoitti ruotsiksi.

Kolmas välitehtävä: ”Sosiaalipedagoginen hevostoiminta työssäni” opiskelija reflektoi oman sosiaalipedagogisen toiminnan muotoa:

”Tässä tehtävässä pyrin katsomaan sosiaalipedagogista hevostoimintaa pedagogisesta näkökulmasta. Olen kiinnostunut pohtimaan voisiko sosiaalipedagogisen toiminnan kautta pyrkiä asiakkaan henkiseen kasvuun ja oppimiseen”. 

Näiden tehtävien kautta opiskelija koki tiedostavansa omat kokemukset kehittymisestä ja kasvusta hevostoiminnan kautta. Opiskelija oli kokenut monia tunteita, onnistumisia ja epäonnistumisia, rohkeutta ja riskinottoa, mutta myös loukkaantumisia, pelkoa ja jännittämistä, sekä itsellään että muilla talliyhteisössään.  Hän oli kokenut monenlaista talliyhteisöä, joissa kirjavia asenteita, ihmisten erilaisia rooleja talliyhteisössä ja erilaisten ympäristöjen vaikutus itseen ja hevoseen. Hän oli myös tuntenut omakohtaisesti talliyhteisön kantavan voiman ja hevosen terapeuttisuuden henkilökohtaisia ongelmia kohdatessa. Välitehtäviä pohtiessaan hän tiedostaa toivovansa tavoitteellisuutta ja rauhaa (levollisuutta) hevostoiminnassaan.

Opiskelijan hevostoiminta ennen koulutuksen alkua

Opiskelija tiedostaa olleensa kiinnostunut sosiaalipedagogisesta toiminnasta aikoina ennen kuin hän tiesi tämän olemassaolosta. Hän tiedostaa kuitenkin ett toiminta ei ole ollut tietoista ja että dokumentointi on suuntautunut hevosen kokemuksiin.

”…suunnittelin ja tein opetusmateriaalin intuitiivisen ajattelun pohjalta, ilman viitekehystä. Dokumentoin hevosen osallisuuden toiminnassa, mutta en ihmisen”.

Lähipäivät

Suurin piirtein kerran kuukaudessa järjestettiin lähipäivät. Opiskelija koki sosiaalipedagogiikan teorian luennot kiinnostavina peilatessaan niitä omaan pedagogiseen alaansa ja ajatteluunsa. Sosiaalipedagogisten hevostoiminta ohjaajien luennot esimerkkeineen vahvisti motivaatiota ja valaisi professiota. Luennot vahvistivat myös oman yksilöllisen toiminnan luomista omiin lähtökohtiin nähden opiskelijan peilatessaan taustaansa ja aikaisempaa koulutustaan luennoitsijoiden kokemuksiin. Käytännön sosiaalipedagogiset hevostoimintaharjoitukset olivat sekä osallistuvia että tarkkailevia. Opiskelija tiedosti oman oppimistyylinsä holistiseksi, eli mieluummin tarkkaili ja dokumentoi harjoitusta kuin osallistui. Tarkkailemalla ehtii havainnoimaan laajemmin, kuin osallistuen. Myös opintokäynnit (Metsäkylän ratsastuskeskus, Loimihaka, KV-talli) toivat monipuolista tietoa toimintaan.

4.2. Hanketyön toteutus

Hanketyö toteutettiin keväällä 2011 (katso liite 1). Asiakkaat tulivat ratsastuskouluyrittäjän tai oman työpaikan (yläkoulun) kautta. Yhteensä neljä äitiä ja viisi 5-12 vuotuista lasta muodostivat kolme erillistä ryhmää, joita kutsutaan ryhmiksi I, II ja III. Tämän lisäksi perustettiin eläinkerho yläkouluun. Kaikilta asiakkailta kirjattiin asiakastiedot, nimi, kotiosoite, oma puhelinnumero, huoltajan tai lähiomaisen puhelin numero. Ratsastuskoulun asiakkaat käyttivät ratsastuskoulun lomaketta tätä varten, joissa myös ilmoitetaan että ratsastuskoulu ei vakuuta asiakkaitaan, vaan jokainen tulee pitää itse huolta vakuutuksistaan tai liittyä johonkin yhdistykseen tai Suomen Hippokseen. Ryhmä I-III vastasivat myös toimintaan liittyvään kyselylomakkeeseen toivomuksista ja tavoitteista. He saivat myös oman Heppailukirjasen, mihin lisättiin sivuja joka kerta, sekä toimintakortin johon lisättiin tarroja toiminnan mukaan. Ohjaaja keräsi eläinkerholaisten tiedot suunnitteluvihkoonsa ja puhelimeensa, jotta onnettomuuden sattuessa, ei tarvitsisi odottaa tietoja koulusta.

Ryhmä II koostui äidistä ja kahdesta 10-12 vuotiaista tyttärestä. Sekä äiti ja että lapset olivat harrastaneet ratsastusta noin kaksi vuotta, erillisissä ratsastuskouluissa. Äidillä oli tavoitteena saada lisää itsevarmuutta ja rohkeutta ratsastukseen ja tyttärille toivottiin monipuolista hevostelua. Tässä ryhmässä tavoitteet selkiintyi ensimmäisen tapaamisen jälkeen, jolloin keskittyminen, pelonhallinta, jännittyneisyys, ongelmanratkaisu, itsetuntemus, itsehillintä, johtaminen, empatia, vastuu ja kommunikointitaidot nousivat pintaan. Hevostoiminnan sisältö koostui hevosen hoidosta, talutusharjoituksia, rentoutumisharjoituksia sekä ratsastusopetuksesta.

Ryhmä III tarjottiin ratsastuskoulun kautta Äiti-lapsipakettina. Kaksi äitiä ja kaksi kuusi vuotuista lasta toivoi saavansa hevostella yhdessä. Äideillä oli ratsastuskokemuksia lapsuudesta, tyttärille toiminta oli uutta. Toinen äideistä toivoi tyttärensä saavan varmuuden hevosen hoitoon ja ratsastukseen. Toinen lapsista oli aikaisemmin jännittänyt kovin ja perunut pari ratsastuskoulutuntia paikan päällä. Tavoitteeksi muodostui keskittyminen, jännittyneisyys, ongelmanratkaisu, rohkeus, itsehillintä, empatia, vastuu ja kommunikointitaidot. Hevostoiminnan sisältö koostui hevosen hoidosta, jumpasta hevosen selässä, talutusharjoituksista, kimpparatsastuksesta, keppihevosratsastuksesta, ratsastusopetuksesta ja piknikistä.

Eläinkerho perustettiin keväällä yläkouluun sosiaalipedagogisen hevostoiminnanohjaajan ja koulun kerhotoiminnan koordinaattorin aloitteesta. Koulu ei salli opettajien kuljettaa oppilaitaan, joten kuljetus järjestettiin avustusrahoituksella. Talliin oli koulusta yli 20 km matka. Matka taittui näin ollen tilataksilla. Oppilaat kutsuttiin eläinkerhoon henkilökohtaisen keskustelun kautta. Kerholaisten toivottiin kutsuvan myös ystäviä mukaan toimintaan. Kerhoon liittyi 12 noin 12–16 vuotuista nuorta, joista monet olivat toisilleen tuntemattomia. Kerholaisista viisi olivat aktiivisia ja osallistuivat toimintaan. Oma kerhoyhteisö luotiin sosiaaliseen mediaan missä ilmoittauduttiin toimintaan, julkaistiin kuvia toiminnasta ja pidettiin yhteyttä kerholaisten kesken. Hevostoiminnan sisältö koostui hevosen hoidosta, poni- ja koira agilitystä, sekä ratsastuksesta. Kerhon ongelmaksi koituivat oppilaiden koulutyön loppumisajankohdat ja pitkät kotimatkat. Kerho pidettiin tästä syystä iltaisin. Toiseksi matka rahoituksen myöhäinen selkiintyminen johti että tapaamiskerrat jäi vähiin ennen kesäloman alkua.

Opiskelijan Sosiaalipedagogiset haasteet hanketyön aikana

Pelkäävä ja jännittävä asiakas

Pelko, kauhu, paniikki, hermostuneisuus ja jännittäminen ovat tuttuja tunteita ihmisille ja eläimille ja näitä määritelmiä käytetäänkin yleisesti kuvaamaan tunteita. Psykologisesta näkökulmasta tunteiden laaja määrittely vaatii syvemmän tutkimuksen kun mitä tämän työn puitteissa on tarkoituksenmukaista tehdä. Tässä työssä tyydytään jakamaan tunteet niihin jotka aiheuttavat kyvyttömyyttä seurata ympäristöään ja toimimaan sekä niihin tunteisiin jotka yksilö tuntee, mutta eivät estä häntä toimimasta. Täytyy kuitenkin muistaa että kysymyksessä ei välttämättä ole pysyvä olotila. Henkisesti lamaantunut yksilö voi havahtua toimimaan ja toisinpäin. Vaikeat pelkotilat jotka eivät laukea, ovat pysyviä ja lamaannuttavat asiakkaan pidemmäksi aikaa, jäävät tämän hankkeen sosiaalipedagogisen toiminnan ulkopuolelle.

Lapset, nuoret ja aikuiset kokevat pelkoa, kauhua, paniikkia, hermostuneisuutta ja jännitystä eri tavoin riippuen kehitysvaiheesta ja elämänkokemuksesta tai kyvystään tunnistaa olotila ja myöntää sen olemassa olon. Yksilö voi kärsiä suuresti pystymättä myöntämään pelkoaan jossakin tilanteessa tai ymmärtämään että syy lihaskramppeihin tai hermojen nykimiseen on pelon tunteessa tai hermostumisessa. (Williams, 1999, XV). Fyysisesti pelkotilat voivat näkyä vapinassa, raskaassa hengityksessä (sieraimet laajenee), kireät huulet, kylmä hiki ja ihokarvojen nousussa, käsien pusertamisessa, puhua kimakalla äänensävyllä (Williams, 1999, 7-9). Jännittäminen voi näkyä lyhyellä pintahengityksellä, hiljaisuudella tai yleisellä kehon jäykkyydellä. Pienet lapset voivat itkeä hiljaa itsekseen, pitävät molemmin käsin kiinni satulasta, vapista ja pitävät katseen maassa. Opettaja voi tarjoutua pitämään kädestä, kietoa käsivartensa lapsen ympärille ja puhella rauhoittavasti, esimerkiksi kertoa ponista, mitä se on syönyt aamiaiseksi jne. sekä kysellä lapselta vastaavaa. (Young, 1999, 105–106). Olen aikaisempien asiakkaiden kanssa kokeillut erilaisia hierontamenetelmiä rauhoittaakseemme hevosta. (Tellington-Jones, 2004, 10, 14, 20 ) ja ajattelisin että samat itseapu-menetelmät sopisivat ratsastajallekin. Ihmiselle, kuten hevoselle ylähuulen, kaularangan alaosan, selkärangan ja korvanipukoiden hieromisella on  rauhoittava vaikutus (Williams, 1999, 9).

Alle 12-vuotiaat lapset ovat yleensä rohkeita, mutta säikähtävät helposti liian vaativia tilanteita kohdatessaan. (Zetterqvist Blokhuis (2004, 82). Lapselle voi myös omat hyvää tarkoittavat vanhemmat koitua ongelmaksi. Joko he voivat siirtää oma jännityksensä tai pelkonsa lapseen, tai sitten he haluavat nähdä suurempaa edistymistä ja ovat kriittisiä lasta kohtaan, eivätkä anna hänelle työrauhaa (Williams, 1999, 77). Pelkäävällä tai jännittävällä nuorella tai aikuisella asiakkaalla saattaa olla erilaisia syitä pelkoon tai jännitykseen. Jännittäminen voi olla positiivista, asiakas on innostunut uudesta asiasta, mutta häntä jännittää koska asia on uusi ja odottamaton. Tämä jännitys usein laukeaa kun päästään toimimaan ja tekemään. (Young, 1999, 109). Asiakas voi myös pelätä ”mokaavansa”, tekevänsä virheitä. Hän asettaa itselleen liian korkeita odotuksia edellytyksiinsä nähden, kokeet ympäristön odotukset kovina, pelkää muiden suhtautumista, ja kasvojen menettämistä. (Löfgren, 2009, 46, 59-51; Williams, 1999, 93). Pelko voi myös johtua eläinpelosta, asiakas pelkää hevosia ylipäänsä, niiden kokoa, voimaa ja arvaamattomuutta. Pelko voi olla toimintaa haittaava, riippumatta pelon syystä tai miten se ulkopuoliselle näyttäytyy. Vaikka pelko on yksilöllistä, se mitä toinen pelkää voi olla täysin neutraalia toiselle, niin on myös tilanteita missä asiakkaan tai hevosen pelästymistä voidaan ennakoida. (Williams, 1999, XV).

Hevosten kanssa toimivilla on joitakin yleisiä pelkoja. Hevosta ajava voi pelätä hevosen pillastuvan ja juoksevan metsään, hän voi pelätä että kärryt irtoavat tai että hän putoaa kärryiltä selälleen ja loukkaa takaraivonsa tai selkänsä. Nuori käsittelemätön hevonen, varsaa puolustava tamma ja uhoava ori voivat yllättää kokeneemmankin hevosihmisen. Tavallinen pelko ratsastajalle on ajatus putoamisesta, loukkaantumisesta tai pelko että jotain odottamatonta tapahtuu, mitä ratsastaja ei hallitse. Hevonen voi ns. ryöstää, nousta takajaloilleen, pukittaa, peruuttaa ojaan, pelästyä jotakin niin että ratsastaja pelkää menettävänsä hallinnan. Edellinen pelko perustuu omiin ajatuksiin tai mielikuviin, mutta pelko voi myös perustua vanhoihin huonoihin kokemuksiin tai onnettomuuksiin, jolloin ratsastaja on voinut jäädä roikkumaan jalustimesta, hevonen on pillastunut, noussut pystyyn tai pukitellut maastossa.   Täten pelko voi syntyä myös kokeneella ratsastajalla. Hän on voinut kokea vaaratilanteita maastossa tai esteillä ja pelko on voinut eskaloitua niin paljon että vaaratilanteet pahenee. Kokeneelle ratsastajalle tämä voi olla kova paikka hyväksyä, mikä sinänsä johtaa siihen että toipuminen pitkittyy. Usein myös talliyhteisö ja valmentajat vaikuttavat siihen salliiko ilmapiiri pelon hyväksymistä ja työstämistä. Usein vasta-alkaja pelkääkin vähemmän kuin hevosomistaja, joka on kokenut monenlaista. (Löfgren, 2009, 85-86). Ongelma muodostuu laajemmaksi hevosen herkkyydestä johtuen. Pelkäävän asiakkaan lihakset jännittyvät, kädet voivat olla kovat ja polvet puristaa hevosta, jolloin sen on epämukava liikkua. Hevonen aistii myös pelon, keskittymättömyyden ja reagoi itsekin jännittämisellä ja voi säikkyä enemmän. Hevonen aistii että asiakas pelkää, mutta ei ymmärrä mitä. Hevonen ei tietenkään ymmärrä että asiakas pelkää hevosta itseään, vaan seuraa ympäristöä valppaasti huomatakseen vaaran. Tämä pätee myös toisinpäin, hevonen voi säikäyttää ratsastajan pelollaan (Williams, 1999, 117).

Kun kohtaa pelkäävän ja jännittävän asiakkaan, ohjaajan rauhallisuus ja luottavan ilmapiirin luominen on tärkeää. Tämä sisällyttää myös hevosen luottamusta ohjaajaan. Pelon työstämistä helpottaa jos asiakas voi luottaa siihen että ohjaaja ei saata häntä pelottaviin tilanteisiin. Usein vaatimustason alentaminen hyödyttää asiakasta, vaikka asiakas olisikin taitava ratsastaja. Myös asioiden tekeminen eri lailla voi johdattaa ajatukset muualle, kun asiakas ei yhdistä tehtävää omaan pelkoonsa. Hanketyössä tapasin asiakkaita joille laukkaaminen, satulannarusta kiinnipitäminen tai avuttomuuden tunne oli muodostunut ongelmaksi. Näihin asiakkaisiin sovelsin yllä mainittuja ajatuksia. Itselläni on myös kokemusta pelosta omalla hevosella ratsastamisesta pellolla ja tämän jännitystilan työstämisestä. Kokemukseni mukaan ohjaajan kannattaa kerran seurata asiakkaan käyttäytymistä jo tallista lähtien, vaikka asiakas olisi määritellyt ongelman yksityiskohtaisesti ratsastukseen tai muuhun liittyväksi. Tämä auttaa osoittamaan asiakkaan vahvuuksia, sekä huomioimaan koska asiakkaan jännittäminen alkaa ja miten se vaikutta hänen tekemiseen ja lopulta hevoseen. Toiseksi tehtävät on suunniteltava tarkkaan. Toiminta voidaan suunnitella niin että se sisältää määrättyjä rutiineja, ohjeet tulisi olla erittäin selkeitä, ja tarkasti määriteltyjä. Toiminnan alkuun valitaan helppoja tehtäviä nostamaan itsevarmuutta, esimerkiksi edellisen kerran onnistumisten kertaamista. Tämän jälkeen annetaan mahdollisuus uusien ajattelutapojen luomiseen ja oppimiseen. Täten voi esimerkiksi pyrkiä harjoittelemaan asioita erittäin laadukkaasti ja tietoisesti. Esimerkiksi pilkkomalla tehtävät pieniin osiin ja puhumalla tehtävä ääneen. Tällöin huomio siirtyy tehtävään, tunteiden asemasta. (Löfgren, 2009, 64). Esimerkiksi asiakas joka ei uskalla päästää irti satulasta, voi tehdä harjoitteita käynnissä niin kauan että hänessä syntyy halu kokeilla muuta. Asiakkaan täytyy voida luottaa siihen että ohjaaja ei ohjaa häntä tilanteeseen missä hän ei pärjää.

Hankkeessa olleet pelkäävät ja jännittävät asiakkaat saivat joka kerta tehtäväkseen hoitaa sekä 1) taluttaa hevosta, 2) käydä läpi oman kehonsa tuntemukset ja 3) tunnustella hevosen kehoa ja liikkumista määrätyn kaavan mukaan. Taluttamisen tarkoituksena oli rentouttaa ratsastaja ennen selkään nousua, häntä hiukan fyysisesti rasittamalla, sekä eri harjoitteiden kautta lisätä ratsastajan ja hevosen välistä kommunikaatiota ja yhteistyötä, tavoitteena tarkkuus siirtymisissä, käännöksissä ja tempossa). Toisaalta ratsastajan täytyy ymmärtää että vastuu hevosesta kääntyy nyt häneen, eikä hän voi odottaa että joku ulkopuolinen saa hevosen tekemään asioita. (Young, 1999, 96). Tässä täytyy kuitenkin huomioida hevosen koko ja luonne suhteessa lapsiratsastajaan. Pienet lapset vaikuttavat pelkäävän enemmän hevosen taluttamista, kuin selässä istumista. Aikuiset osaltaan kokevat turvallisuuden tunnetta maasta käsin, verrattuna tilanteeseen jossa heitä kannetaan ympäriinsä. (Williams,1999, 7). Jos tässä vaiheessa ilmaantuu ongelmia hevosen ja ratsastajan kommunikaatiossa, aikuinen usein hyötyy ja pitää maasta käsin työskentelystä. Maasta työskentely on laaja aihe, siihen kuuluu mm. takaa-ajo, juoksuttaminen, agility, talutusharjoitukset, erilaiset harjoitukset kuten Intialainen peitto, ihmisen kehonkielen vaikutus hevoseen, (Williams, 1999, 126-128) sekä ihmisen tulkinta hevosen kehonkielestä.

Ratsastajan kehon läpikäyminen suoritettiin hankkeessa CR-ratsastuksen perusajatuksen mukaan (Swift, 2002) sekä erilaisia venyttelyliikkeitä (Vaarula, 2006). Tähän kuuluu tietoisuus omasta kehosta, rentoutuminen ja tasapainoinen istunta. Lapsille on tyypillistä että he jännittävät ylävartaloaan ja käyttävät käsiään ja aikuisille taas että he pusertavat istunnallaan (Williams, 1999, 7), mikä vaikeuttaa hevosen liikkumisen. Lapsi toisaalta pyörähtää helpommin alas kun esimerkiksi poni äkillisesti vetää pään alas.

Hevosen kehon läpikäyminen, tarkoittaa lähinnä suoruuden ja kuuliaisuuden tarkistamista. Vasta tämän jälkeen aloitettiin päivän tehtävät jotka tehtiin yhtä rauhallisesti ja ajatuksella. Zetterqvist Blokhuis (2004, 65-66) muistuttaakin että jokaisen opettajan tulisi antaa ratsastajan tarkistaa ett hevonen vastaa perustavan luontoisiin apuihin, eteenpäin, pidättävät ja kääntävät avut.

Yleisesti aikuisen asiakkaan kunto huonompi kuin lapsen, lihakset ja jänteet ovat kireämmät ja aikuisilla on yleensä enemmän kulumia. Tällä hetkellä kuitenkin tilanne täytyy arvioida yksilöllisesti, asiakkaiden viettämänsä aika tietokoneen ääressä istumisessa voi vaihdella suurestikin, oli sitten kyseessä lapsi tai aikuinen. Kun lihakset ja jänteet ovat kireät kestää aikansa, ennen kuin lihakset lämpenevät ja aikuinen pystyy istumaan syvälle satulaan. Aikuisille sopiikin yleensä hidastempoisemmat ja pidemmät toimintatunnit, joissa on keskusteleva ilmapiiri. (Zetterqvist Blokhuis, 2004, 94-95). Asiakas lähetettiin esimerkiksi välillä kierrokselle miettimään käsiään, istuinluitaan, katsettaan, mikä myös lisäsi asiakkaan läsnäoloa. (Townley, 2003, 28). Tehtävien kertominen ääneen hevoselle voi myös olla hyödyllistä (Löfgren, 2009, 41). Tällöin ajatukset pysyvät paremmin koossa, on pakko hengittää ja puhuminen rentouttaa. Puhuessa tehtävistä tulee yhteisiä. Puhuminen luo myös yhtenäisyyttä hevosen ja ratsastajan välillä. Asiakasta voi kannustaa kertomaan hevoselle mitä ei voi kertoa ihmiselle. Hevonen kuuntelee ja pitää tiedon omana tietonaan. Muutenkin hevostoiminnassa tulee yllyttää asiakkaita puhumaan hevosilleen ja yhteyden luomiseen puhumalla, mutta myös koskettamalla ja tuntemalla lämmön ja pehmeyden sekä katsomaan syvälle silmiin (Young, 1999, 95).

Maastossa pelkäävä voi ratsastaa tehtäviä kotitiellä ja laajentaa reviiriään pikkuhiljaa. Jos pelko palaa siirrytään edellisen tehtävään. Löfgren (2009, 89) varoittaa ottamasta liian suuria askeleita ratsastuksessa, koska loukkaantumisen vaara on suuri.  Pääasia että työstää asiaa rauhassa. Tämä on kuitenkin tapa ottaa pelosta niskaote ja tehdä jotain, suurin vaara pelkäämisessä on nimittäin passivisuus eli että pyrkii välttämään pelottavaa asiaa. Joskus voi olla tarpeen kokeilla myös muita tapoja kuntoutukseen, esimerkiksi käyttäytymisterapiaa, hypnoosia tai psykoanalyysiä (Williams, 1999, 118-124). Myös kilpaurheiluvalmennusmetodeista voi löytää ideoita keskittymiseen ja rauhoittumiseen.  Voi esimerkiksi puhua itselleen käänteisesti, esimerkiksi kun tunnet pelkoa sanot itsellesi että tunnet itsesi rohkeaksi. Yhteisö voi myös olla voimaannuttava. Kun tuntee kuuluvansa johonkin ryhmään ja siellä jakaa pelkonsa. Joku voi hyötyä tiimiajattelusta, jos yksinolo pelottaa. (Williams, 1999, 205-).  Pelko voi myös johtaa aggressiiviseen käyttäytymiseen hevosta tai ohjaajaa kohtaan. Aggressiivisuudesta seuraavaksi.

Aggressiivinen ja uhmaava asiakas

Aggressiivisuus voi kuten aikaisemmin mainittiin johtua pelosta, turhautumisesta, mutta myös asenteesta tai opitusta tavasta reagoida. Asiakas voi myös olla surullinen, vihainen tai ärtynyt päivän aikaisemmista tapahtumista, jotka eivät välttämättä liity tallitoimintaan mitenkään. Tämä olisi hyvä tiedostaa ennen toiminnan aloittamista (Williams, 1999, 68). Yhteinen matka tallille, kahvihetki tallituvassa tai rupattelu parkkipaikalla voivat auttaa ohjaajaa ennakoimaan asiakkaan päiväkuntoa ja hevosten luo olisikin suositeltava mennä vasta kun asiakas on rauhoittunut ja tallitoimintaa positiivisesti odottavassa mielentilassa. (vrt. Williams, 1999, 68).

Sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa jossa äidit ja lapset muodostavat ryhmän, voi esiintyä pelkoja, kuten aikaisemmin mainittiin, mutta myös aggressiivisuutta. Lapsi voi kiukutella ja käyttäytyä aggressiivisesti tai alentavasti äitiään kohtaan. Tämä tuli esimerkiksi ilmi komentamalla ja käskyttämällä, vaatimalla mahdottomuuksia (esimeriksi välipalaa), puhumalla alentavasti ja kritisoimalla. Vanhempien ja lasten välinen suhde osoittautuikin haastavaksi tallitoiminnassa. Tunteet näyttävät nousemaan pintaan. Kokemukseen, kirjallisuuteen ja haastatteluun perustuen tulin siihen tulokseen että lasten ja vanhempien yhteistoiminta vaatii oman paneutumisensa ja suunnittelunsa. Yhdessä tapauksessa äiti paneutui yhteistoiminnalliseen rooliinsa ja valmistautui tehtäviin etukäteen jolloin yhteistyö olikin sujuvampaa.

Kun aggressiivisuus johtuu pelosta se on usein hätääntynyttä ja tiedostamatonta. Asiakas vetää ohjista, potkii tai lyö hevosta ilman selkeätä päämäärää. Tilanteesta voi muodostua vaarallinen koska se hätäännyttää hevosen. Tällöin on tärkeätä että asiakas ymmärtää tapahtumaketjun ja sen seuraukset. Tällaisten tilanteiden luomista tulisi ehdottomasti välttää, koska ne ruokkii pelkoa, eikä niitä myöskään ohjaajana tule hyväksyä.

Keltaisen maneesin seinälle Strömsholmassa on kirjattu: ”Där konsten slutar tar våldet vid” (Zetterqvist Blokhuis, 2004, 67). Missä taito loppuu, sieltä väkivalta alkaa. Tämä voikin olla jo kokeneemman turhautuneen asiakkaan ongelma. Suorituspaineet ovat korkealla ja halu suorittaa on kovempi kuin taitojen taso. Turhautuminen voi johtaa hevosen rankaisemiseen tai syyttämiseen. Syytä voidaan myös hakea ympäristöstä, ohjaajasta, kavereista ym.

Lapsikin voi turhautua jos ratsastus ei suju niin kuin on on ajatellut. Tavallinen tilanne lapselle onkin että hevonen jää kieriskelemään kentän keskelle, rupeaa syömään ruhoa kesken tehtävää tai ei pysähdy/liiku. Jos lapsen reaktio on suhteettoman vahva voi taustalla piillä muita ongelmia. (Zetterqvist Blokhuis, 2004, 87). Esimerkiksi jos lapsi rupeaa itkemään, vapisemaan tai saa raivokohtauksen siihen usein liittyy muutakin kun pelkkä hevoseen liittyvä ongelma. Ohjaajan kannattaa kuitenkin varmistaa että tehtävä ei ollut liian vaikea ja lapsi on joutunut mahdottoman tehtävän eteen. Lasten kanssa kannattaakin leikkiä paljon, esimerkiksi antaa heidän ratsastaa ilman satulaa, kokeilla agilityä, jumpata hevosen selässä, leikkiä sirkusta ja ”Seuraa johtajaa”, ratsastaa keppihevosilla ja laulaa (vrt. Zetterqvist Blokhuis, 2004, 89-90, Young, 1999, 109).

Sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa ohjaaja voi myös kohdata asiakkaan jonka empatiakyky on vähäinen, jota on kohdeltu väkivaltaisesti lapsena tai kiusataan esimerkiksi koulussa. Jos empatiakyky on vähäinen ongelmat voivat olla laajemmat ja asiakas voi tarvita moni-ammatillista apua. Jos ongelma on asenteellinen siihen pystyy vaikuttaman oppimisen ja tiedostamisen kautta. Oppimalla tiedostamaan reaktionsa ja ottamalla vastuuta tunteistaan (Löfgren, 2009, 45) voi saada laajempi näkökulma ja oppia uutta. Tässä voi myös olla kysymys autoritäärisestä johtamistyylistä. (Löfgren, 2009, 39). Asiakas näkee hevostelussa valtataistelun ja pyrkii dominoimaan. Hevoselle täytyy osoittaa paikkansa keppi tai porkkana periaatteella. Tässä ajatusmaailmassa on voittajia ja häviäjiä ja hevonen on vastapeluri.

Uhkarohkea ja rohkea asiakas

Lapsi voi olla uhkarohkea tiedostamattaan, jolloin suurin syy on kokemattomuus ja vähäinen elämänkokemus. Yleensä alle 6 vuotias lapsi ei pelkää mitään, lapsi voi esimerkiksi ilmoittaa osaavansa ratsastaa parin ratsastuskokeilun jälkeen (Zetterqvist Blokhuis, 2004, 87) vaikka todellisuudessa ei osaakaan. Toisaalta 10-12 vuotiaat lapset toivovat jännitystä ja vaihtelevuutta hevostoimintaan (Zetterqvist Blokhuis, 2004, 67) ja he voivat pitkästyä jos tehtävät ovat liian ”lapsellisia” tai vaatimattomia heidän mielestään.

Rohkea lapsi voi myös olla ylivilkas.

Ylivilkas asiakas jolla on vaikeuksia toiminnan säätelyssä

Ylivilkas lapsi voi vaikuttaa erittäin rohkealta. Hän haluaa kokeilla kaikkea ja tuntuu että hän on kaikkialla. Hän on juossut hevosten luo ennen kuin vanhemmat ehtivät ulos autosta, hän kokeilee kulkeeko sähkö laitumien langoissa, miltä lantala tuntuu jalkojen alla, kuinka syvä oja on. Ratsastaessa hän pyörii hevosen selässä, seuraa muita, kuuntelee kaikkia ja haluaa toimia. Hanketyössä koettiin että vanhempien läsnäololla oli vaikutus toimintaan. Kun ohjaaja ja vanhempi olivat yhdessä perehtyneet tavoitteisiin ja sisältöön, vanhempi pystyi vaikuttamaan lapseen ja olemaan se ylämääräinen silmäpari. Jos vanhempi oli ”katsova osapuoli” tai oli kiinnostunut hevosista mutta ei sisäistänyt toiminnan tavoitteita, syntyi ristiriitatilanteita, esimerkiksi lapsen uhmaa ja kiukuttelua. Tällöin ohjaajan oli helpompi toimia ilman vanhempien läsnäoloa.

Hanketyöhön osallistunut vilkas lapsi keskittyi parhaiten kun hän sai tarpeeksi sopivat haasteet. Talutuksessa hän oli usein levoton, mutta kun hän sai ratsastaa ilman taluttajaa, hänen kommunikaatio hevosen kanssa parani huomattavasti. Hän ei myöskään kokenut hevosen pelkoa, vaikka hevonen ei tiennyt mihin mennä ja käveli omaa reittiään. Tällöin hänelle selvitettiin että jos hän keskittyy muuhun, muiden ratsastajien seuraamiseen tai ympäristöönsä, hevonen ei tiedä mihin mennä ja joutuu itse tekemään päätöksensä. Periaatteessa hän myös jättää hevosensa yksin. Tässä tapauksessa, missä oli sopiva hevonen käytössä, irtipäästäminen aikaisessa vaiheessa toimi paremmin kuin taluttaminen.

Pieni ja fyysisesti heikko asiakas

Pienet lapset, noin 4-6 vuotiailla on usein luonnollinen ja rento istunta. Heidän tasapainonsa vaikuttaa hyvältä ja heidän on helppo mukautua hevosen liikkeisiin. He ovat kuitenkin fyysisesti suhteellisen heikkoja ja voivat pudota kaulan yli kun hevonen pysähtyy tai pudota kun hevonen kääntyy. (Zetterqvist Blokhuis, 2004, 83). Terapiavyö ja lammastalja osoittautuivat hyviksi pienille lapsille. Terapiavyön kahvoista saa tukevan otteen ja taljan nurja puoli on hieman karhea, mikä estää liian helpon liukumisen.

Matkustava asiakas

Joillakin hanketyön asiakkaana olleilla oli vaikeuksia ottaa johtavan ihmisen rooli hevosten kanssa. He vaikuttivat haluavan tulla niin sanotusti kannetuksi (vertaa lapsen kanniskelua aikuisen sylissä). Tämä voi osaltaan johtua monesta asiasta, esim raskaasta elämäntilanteesta mikä  voi johtaa voimattomuuteen, mutta voi myös johtua tottumattomuudesta ottamaan vastuuta (vertaa ”curling” vanhemmat). Näissä tapauksissa pyrin selvittämään kummasta on kysymys. Voimattomalle asiakkaalle tarjosin hevosen kantavaa syliä ja tottumattomalle johtajalle pyrin motivoimaan argumentoimaan miksi ihminen johtaa hevosta eikä päinvastoin (esim kuvitteellisin esimerkein hevosen käyttäytymisestä liikenteessä).

Lopuksi opiskelija teki pari yleistä huomiota asiakkaistaan: a) Opi tuntemaan lapsi itse. Vanhemmat voivat määritellä lapsen sosiaalisen käyttäytymisen, sekä lapsen hevoskokemuksen omista lähtökohdistaan. Lapsi voi olla tallilla ja hevosten kanssa rohkeampi, ujompi, puheliaampi tai hiljaisempi kuin vanhemmat hänet kokevat. Hevoskokemus ja osaaminen ovat myös tulkinnanvaraisia. Tämä tuli ilmi kun vanhemmat tilasivat kuusi vuotiaille lapsille hevostoimintatunnin ja myös yläkoululaisten omassa arvioinnissa hevoskokemuksestaan.  b) Ryhmän sosiaalinen kanssakäyminen voi yllättää, varsinkin vieraitten nuorten kanssa. Eläinkerhon sosiaalinen toiminta onnistui yli odotusten. Pitkän taximatkan aikana tultiin tutuiksi ja ryhmä toimi hyvin yhteen. Syksyllä kahdeksasluokkalaiset ikävöivätkin yhdeksäsluokkalaisia, jotka olivat vaihtaneet koulua, eikä ryhmähengestä enää tullutkaan samanlaista. Tässä kerhoryhmässä kerholaisten hengen luojaksi tulikin yhdeksäsluokkalainen sosiaalinen ja vastuullinen oppilas jonka opettaja tunsi hyvin. Ryhmä olisikin voinut olla erilainen, esim. kilpailuhenkinen, vilkas ja vastuuton, ylimotivoitunut tai apaattinen.

4.3. Lähde analyysi

Oman kehityksen tutkiminen on antoisaa ja avartaa oman ajattelun. Ongelmaksi muodostuu tutkimusmateriaalin vähäinen lähdemäärä. Toisaalta lähde voidaan katsoa oikein tulkituksi, koska tutkija ja tutkittava ovat sama henkilö. Tutkimuksen luotettavuus voidaan tällöin todeta suhteellisen hyväksi.

4.4. Tulokset. Harrastajasta ammattilaiseksi

Tämän työn tuloksiin pohjautuen voidaan päätellä että konstruktivistinen ja sociokonstuktivistinen oppiminen sopi opiskelijan persoonallisuuteen. Hanketyö mahdollisti myös käytännöstä oppimisen (pragmatismi). Hevosharrastajan kehittyminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ammattilaiseksi voidaan tämän työn mukaan nähdä sisältävän neljä osa aluetta; tieto, taito, henkilökohtainen kasvu ja professio. Tieto sisältää oman esiymmärryksen tiedostamisen sekä uuden tiedon konstruoimisen. Tieto sisältää sosiaalipedagogiikkaa, hevostietoa ja hallintotietoa. Taito sisältää käytännön osaamista ja uuden oppimista liittyen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan taitoihin, hevostaitoon ja omiin sosiaalisiin taitoihin. Tieto ja taito yhdessä muodostavat käytännön ja teorian kohtaamisen, analyyttisyyden ja tutkivan asenteen. Oppiminen ja kokemukset tulee kirjattua, reflektoitua ja nostettua tietoiseksi.  Itsetuntemus, itsetietoisuus, tavoitteellisuus, järjestelmällisyys, henkinen kehittyminen sekä yrittäjyyskasvatus muodostavat henkilökohtaisen alueen. Kaikki sosiaalipedagoginen mitä haluaa muille opettaa tai ohjata pätee myös itseen. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on ikuista oppimista itsestään ja itse toiminnasta. Myös omien rajojensa ymmärtäminen, oman tämänpäiväisen osaamisen hyväksyminen, omien virheiden ja puutteiden hyväksyminen vahvistaa itsetuntemusta. Profession kehitys muodostuu yhdistyksen toiminnasta, verkostoitumisesta ja tutkimuksesta.

5. JOHTOPÄÄTÖKSET

Tämän työn johtopäätökset ovat että sosiaalipedagogisen hevostoiminnan koulutus antaa harrastelijalle laajemman näkökulman aiheeseen, sekä tietoa että oppimismahdollisuuksia. Työstä tulee ammattimaisempaa, lähempänä professiota, kun harrastaminen. Koulutus tuo myös opiskelijalle varmuutta ja jämäkkyyttä toimintaa tietotaidon kasvaessa sekä muiden reunaehtojen kuten yritys- tai yhdistystoiminnan muodostuminen, toiminnan vakuutukset tulevat kuntoon sekä hallinnollilleen puoli veroineen ja tilinpäätöksineen selkiintyy.

POHDINTA

Tämä työ on suhteellisen haasteellinen yritys tutkia laajaa ja monipuolista aihetta.  Aihe luo monta mahdollisuutta, joten monessa vaiheessa oli tutkiminen jätettävä kesken. Toivon kuitenkin että tämä työ tuo näkökulmia tuleville opiskelijoille sekä koulutuksen järjestäjille, sosiaalipedagogiselle hevostoiminnan yhdistykselle sekä kyseisen ammatin kehitystyölle.

LÄHTEET

Andersson, Ingrid Furberg, Lena & Gyllensten, Lotta (2007). Nuoren ratsastajan opas.     

      Kustannus-Mäkelä Oy:Tanska

Anttila, P. (2000). Tutkimisen taito ja tiedon hankinta. Akatiimi: Hamina

Egemar, Susanne & Svartberg, Niina (2005). Utveckla dig och din häst genom tävlingspsykologi

                          och mental träning. Svartbergs Hundkunskap: Alunda.

Hyvätti, Nina. (2002). Talliyhteisöstä potkua elämään – syrjäytyvä nuori talliyhteisössä.

      Okulov,S. Koukkari, K. (toim.). Ratsastuspedagogikasta sosiaalipedagogiseksi        hevostoiminnaksi –  sosiaalipedagogisen hevostoiminnan perusteet ja sovellukset täydennyskoulutuksen kokemuksina. Kuopion yliopisto. Koulutus ja kehittämiskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 7/2005. Aducate: Kuopio

Zetterqvist Blokhuis (2004). Pedagogik för ridlärare. Strömsholmsmetoden. Tryckpartners:

   Västerås

Kaarela, J. (2002). ”Juokse sinä humma, kun taivas on tumma…” Sosiaalipedagoginen

      hevostoiminta lastensuojelun sosiaalityön avohuollon tukitoimena. Okulov,S. Koukkari, K.

      (toim.). Ratsastuspedagogikasta sosiaalipedagogiseksi hevostoiminnaksi  

      sosiaalipedagogisen hevostoiminnan perusteet ja sovellukset täydennyskoulutuksen  

      kokemuksina. Kuopion yliopisto. Koulutus ja kehittämiskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä

   7/2005. Aducate: Kuopio

Kivinen, M. & Hellgren, J.(2007). Toimiva talli. Opas SRL:n hyväksymien tallien pitäjille.

      Suomen ratsastajanliitto ry.

Kjäldman, R. (2002). Putosin koulusta, nousin ratsaille – ratsastuspedagoginen lähestymistapa

      koulupudokkaiden yksityisopetuksessa. Okulov, S. Koukkari, K. (toim.).

      Ratsastuspedagogikasta sosiaalipedagogiseksi hevostoiminnaksi – sosiaalipedagogisen      

      hevostoiminnan perusteet ja sovellukset täydennyskoulutuksen kokemuksina. Kuopion    

      yliopisto. Koulutus ja kehittämiskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 7/2005. Aducate:  

      Kuopio

                    Koistinen, K. (2002). Hevostoiminta ehkäisemään lasten ja nuorten syrjäytymistä. Okulov,S.

   Koukkari, K. (toim.). Ratsastuspedagogikasta sosiaalipedagogiseksi hevostoiminnaksi –

   sosiaalipedagogisen hevostoiminnan perusteet ja sovellukset täydennyskoulutuksen

                          kokemuksina. Kuopion yliopisto. Koulutus ja kehittämiskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä

   7/2005. Aducate: Kuopio

                    Kuluttaja virasto (2004). Kuluttajaviraston ohjeet ratsastuspalveluiden turvallisuuden

                          edistämiseksi. Kuluttajaviraston julkaisusarja 4/2004.

Luhtaniemi, T. (2002). Sosiaalipedagoginen hevostoimintaryhmä perheneuvolapsykologin

      asiakastyössä. Okulov,S. Koukkari, K. (toim.). Ratsastuspedagogiikasta

      sosiaalipedagogiseksi hevostoiminnaksi –   sosiaalipedagogisen hevostoiminnan perusteet   

                          ja sovellukset täydennyskoulutuksen  kokemuksina. Kuopion yliopisto. Koulutus ja

      kehittämiskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 7/2005. Aducate: Kuopio

Luukkainen, O. (2005). Opettajan matkakirja tulevaan. Ps-Kustannus:Juva

                    Löfgren, Cecilia (2009). Den inre ryttaren. ICA-Bokförlag:Falun

                    Nyqvist, L. (2011). Luento: Sosiaalipedagoginen teoria ja keskeiset käsitteet. Ypäjällä

                          18.3.2011.

Okulov,S. Koukkari, K. (2005). Ratsastuspedagogiikasta sosiaalipedagogiseksi

      hevostoiminnaksi –   sosiaalipedagogisen hevostoiminnan perusteet   

                          ja sovellukset täydennyskoulutuksen  kokemuksina. Kuopion yliopisto. Koulutus ja

      kehittämiskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 7/2005. Aducate: Kuopio

                    Raunio, S. (2005). Tallista tikapuut tulevaisuuteen – talliyhteisö nuorten kasvun, kehityksen ja

   hyvinvoinnin tukijana. Okulov, S, Koukkari, K. (toim.) Ratsastuspedagogiikasta  

   sosiaalipedagogiseksi hevostoiminnaksi – sosiaalipedagogisen hevostoiminnan perusteet

   ja sovellukset täydennykoulutuksen kokemuksina. Kuopion yliopisto. Koulutus ja

   kehittämiskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 7/2005. Kopijyvä: Kuopio.

                     Swift, Sally (2002). Centrerad ridning. En bok för ryttare på alla nivåer. Wahlström &

   Widstrand:  Netherlands.

 Tellington-Jones, L. (2004). Hästmassage & markövningar med TTouch och TTeam. Ica   

           Bokförlag: Västerås.

Tellington-Jones, L. (2006). Ridskola. Ica-bokförlag: Spanien.

Townley, A. (2003). Natural Riding. The Cromwell Press: Great Britain.

Tynjälä, P. (2004). Oppiminen tiedon rakentamisena. Tammer-Paino Oy: Tampere

Vaarula, S. (2006). Ratsastajan kunto-opas. Suomen Ratsastajanliitto ry.

Williams, Moyra (1999). Understanding Nervousness in Horse & Rider. Dah Hua Printing Press

      Co: Hong Kong

Zetterqvist Blokhuis, Mari (2004). Pedagogik för ridlärare. Strömsholmsmetoden. Västerås

      tryckpartners AB

Young, L. (1999). Teaching the nervous Rider. In Understanding Nervousness in Horse &

      Rider. Williams, M. (toim.). Dah Hua Printing Press Co: Hong Kong

Liite 1.

Ryhmä	Asiakas	Tavoitteet	Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan sisältö	Tapaamis-paikka	Tapaa-mis- kerrat
I	Äiti, lapsi	Toiminnan säätely Keskittyminen	Hevosen hoitoa Talutusharjoituksia Jumppaa Talutusratsastusta Itsenäistä ratsastusta	Yksityistalli Ratsastuskoulu	4
II	Äti, 2 lasta	Keskittyminen Pelonhallinta Jännittyneisyys Ongelmanratkaisu Itsetuntemus Itsehillintä Johtaminen Empatia Vastuu Kommunikointi	Hevosen hoitoa Talutusharjoituksia Rentoutumisharjoituksia Ratsastusta	Ratsastuskoulu	7 (+2)
III	2 äitiä, 2 lasta	Keskittyminen Jännittyneisyys Ongelmanratkaisu Rohkeus Itsehillintä Empatia Vastuu Kommunikointi	Hevosen hoitoa Jumppaa hevosen selässä Talutusharjoituksia Kimpparatsastusta Keppihevosratsastusta Ratsastusta Pic-nic hevosen kanssa	Ratsastuskoulu	5
Vanha asiakas	Nuori tyttö	Päättäväisyys Päämäärätietoisuus Suunnitelmallisuus Rohkeus Omatoimisuus Fyysinen jaksaminen	Hevosen hoitoa Jumppaa hevosen selässä Talutusharjoituksia Maastoratsastusta Vapaa juoksuttaminen	Yksityistalli Ratsastuskoulu	5
Eläinkerho	5 nuorta	Yhteistyö Yhteisöllinen toiminta Pelon voittaminen Törmäyttäminen	Hevosen hoitoa Poniagilityä Koiraagilityä Ratsastusta	Yksityistalli Ratsastuskoulu	3

Kuvio 1. Hanketyön käytännön osuus.