Yli 50-vuotta koiraharrastusta ja kasvattamista

Oma taustani

Minua on aina kiehtonut hiljainen tieto (tacit knowledge) koska se on haastava tiedostaa ja sanoittaa, mutta silti erittäin tärkeä osuus meidän tekemisestä. Hiljaista tietoa harvemmin dokumentoidaan, koska se jolla sitä on ei välttämättä tiedosta omaa tietoaan tai sitä pidetään omana omaisuutena. Hiljainen tieto perustuu siihen mitä on itse kokenut, mitä on nähnyt  ja tulkinnut elämänsä aikana. Sain ajatuksen yrittää dokumentoida cockeri harrastetusta ja kasvatusta viimeisen viidenkymmenen vuoden ajalta Cockerilehteen ja toivoin että saisin jutella ihmisten kanssa jotka ovat itse kokeneet esimerkiksi 1970-luvun. Asiahan on mielestäni niin, että meillä on tällä hetkellä paljon enemmän työkaluja kuin aikaisemmin (kuvantamiset, tutkimukset, dna-tutkimukset- mutta olemme voineet menettää tärkeitä työkaluja uuden innostuksen edessä.

Miettiessäni menneitä aikoja, huomasin että haluan kirjoittaa auki myös omat muistot. Se olikin tärkeää jotta ymmärtäisin paremmin haastateltavien tilanteen yrittäessään muistaa näinkin kauas taakse. Muistaahan sitä vaikka mitä, haaste onkin muistaa pyydettäessä! Kerron tässä omista muistoistani ja lehteen tulee yhteenveto haastateltavien ajatuksista.

Minä oikealla ja englannin springerspanieli Daina.

1970-luku

Täytin 1974 11-vuotta ja sain ensimmäisen koiranpentuni (englannin springerspanieli). Siihen asti koirakontaktit olivat suureksi osaksi olleet sekarotuinen collien näköinen maalaiskoira, jolla oli koirankoppi pihassa, oli kiinni kettingissä ja ruokittiin ruoan tähteillä. Toisaalta vapaana kulkeva koira ei ollut täysin tavaton näky. Tämä oli  aika tavallinen käytäntö siihen aikaan maaseudulla. Minulle oli suuri kunnia jos sain viedä sille ruoan ulos. Toinen koirakontakti oli äidin tädin hienosto mäyräkoira, joka nappas nilkasta pöydän alla jos liikutti jalkojaan kahvipöydässä. Kolmanneksi oli äidin ystävällä oli kaunis ja hyvinhoidettu Collie (Skotlannin lammaskoira) mitä ihailin suuresti. Tämä oli Lassie-elokuvan aikaa ja Lassie sarja tuli myös televisiosta. Jostain kuitenkin kova koirakuume oli syntynyt kun noin kuusi vuotiaana, sitten sain undulaatteja (Tim ja Tam), kissan (Tommi Santtu) ja - pikkusiskon, mitä toivottiin että riittäisi, mutta eihän se riittänyt.

Eräs sukulaiseni ompeli minulle kuusivuotiaana harmaan teddy-koiran mitä ulkoilutin kuten oikeaa. Olin ikionnellinen jos joku aikuinen kehui minun teddykoiraani. Otin Teddyn niin vakavasti että välillä raja mielikuvituksen ja todellisuuden välillä hämärtyi. Joskus muistan miettineeni että eikö aikuiset näe että tämä on lelu, ja välillä unohdin sen itsekin. Tähän on pakko lisätä että minulla oli samaan aikaan myös kolme keppihevosta, mitä liikutin joka päivä. Kova homma, mutta samaahan se on vielä yli viisikymmentä vuotta myöhemmin ;) ja niin unohdin mainita; että minun nukkeni kävivät kaikki koulua, missä olin opettajana! Ihan uskomatonta ajatella että leikin myöhempää aikuiselämääni kuusi vuotiaana.

Eläinten vinkuminen oli paheeni lapsena. Joululahjalistan ykkönen oli tietenkin hevonen ja kakkosena koira. Jos ei ykköstä saa, niin saisiko kakkosen? Me haimme joskus isän kanssa kuplavolkkarilla äiti töistä ja meidän oli aina huijattava että meillä on koira takaluukussa ja sitten odotimme äidin reaktiota.

Löysimme springerspanielipennun sanomalehtimainoksen kautta. Rodusta en tiennyt paljoakaan, .Sitä paitsi kun minulta kysyttiin haluanko sellaisen, muistan ajatelleeni että mikä tahansa koira käy, kunhan saan oman. Valitsin pennun myös itse pentulaatikosta. Sain ottaa minkä vaan ja myöhemmin tajusinkin valinneeni takakorkean. 

Koirakirjoja minulla ei ollut alussa montaa. Kirjamäärä lähtikin pian huikeaan nousuun. Ahmin tietoa niin paljon kun löysin. Meidän lähelle pysähtyi viikottain Kirjasto-auto mitä käytinkin aktiivisesti. Samaa tahtia taisin ahmia myös hevoskirjoja ;)

Tähän aikaan oli ollut rotukoiria jo jonkin aikaa, se ei ollut uutta mitenkään, mutta tiedon saanti oli vaikeampaa jos ei sattunut syntymään koiraperheeseen tai ollut kasvattavia tuttavia. Koiria mainostettiin aikakauslehdissä, oli niin sanottuja myyntipalstoja jossa myytiin ihan kaikkea, ja niissä lemmikkiosio. Harrastajat löysivät koiransa Spanieli- tai Koiramme-lehdistä.

Koirakerhot olivat vielä aika harvinaisia, koirakouluja ei ollut yhtään ainakaan Vaasassa. Näyttelyjä järjestettiin ja niiden merkitys oli suuri jotta sai nähdä eri rotuja. Kennelliitto oli olemassa* ja liityinkin piakkoin ja sain Koiramme lehden kotiin. Katselin ihaillen kasvattajien hienoja koiria ja jotkut kennelnimet ovatkin jääneet mieleen, esimerkiksi Leavenworth. Tähän aikaan olin aika avoin rotujen suhteen ja innostuin herkästi näyttelyissä eri roduista, joten Dandiedinmont- ja Skyeterrieri olivat seurattujen listalla, mutta vakava kiinnostus syntyi salukiin ja afghaaniin noin 14-vuotiaana.  Tilasin rotukirjoja jenkeistä, koska täältä en löytänyt ja kirjoitin myös suoraan Kennelliittoon kun minulla oli vaikea löytää tietoa esimerkiksi salukista. Kennelliitosta minun kirje lähetettiin salukikasvattajalle joka kirjoitti minulle 12-sivuisen käsinkirjoitetun kirjeen täynnä tietoa rodusta. Sain myös kutsun kasvattajan luo tutustumaan rotuun. Aivan mahtavasti uusi harrastaja otettiin vastaan!

Koiramme-lehden merkitys oli valtava. Lehdessä ilmoitettiin näyttelyistä (jokaisessa lehdessä oli näyttelyn ilmoituslomake. Ilmoittautumiset lähetettiin paperimuodossa postin kautta), siellä oli lista syntyneistä pennuista, trimmaajista ja muita mainoksia.  Suomen Spanieliliitto ry, joka toimii Suomen kaikkien spanielirotujen virallisena keskusjärjestönä ja rotujärjestönä, on perustetettiin vuonna 1964, joten ryhmäkohtaisia järjestöjä oltiin perustettu. Paikallinen Vaasan Koirakerho perustettiin 1977 ja lähdin heti aktiivisesti mukaan toimintaan. Tähän aikaan perustettiin monta muutakin koirakerhoa. Kaupungistuminen, elintason nousu ja lisääntynyt vapaa aika mahdollisti harrastamisen ja nosti koirien suosiota lemmikkinä. Koirakerhoja arvostettiin ja kehitettiin. Monet järjestivät säännöllisesti näyttely- ja tottelevaisuusharjoituksia, opinto- ja näyttelymatkoja, joulujuhlia ja teemapäiviä rotuparaatein ynnä muuta. Ihmiset olivat aktiivisia ja innostuneita. Kasvattamisesta innostuttiin, rotukoiria tuotiin Suomeen ja pentuja tehtiin. Tällöin esimerkiksi cockerspanielista tuli todella suosittu ympäri koko maailman mikä johti lieveilmiöihin, maailmalla esiintyi pentutehtailua ja pentujen salakuljetusta, Suomessakin pennutettiin ahkerasti ja cockerspanieleiden luonteisiin tuli suuret haasteet. Tänä aikana herättiin ongelmiin, perinnöllisyyden merkitykseen sekä sairauksiin ja rakenteeseen liittyen, että luonteisiin kuten mainitsin. Ongelma oli vähäinen tieto. Meillä oli rekisteröintipaperit, missä luki suku, mutta ei muuta. Koirista yleensä ei ollut kaikkien saavutettavissa olevia tietokantoja. Miten ihmeessä rotukoiria sitten kasvatettiin? Miten löytyi sopiva uros? Oliko värillä väliä? Miten saatiin tietoon sukutaulut? Tiedettiinkö perinnöllisistä sairauksista? Osattiinko laskea siitosprosentteja? Miten emä hoidettiin? Oliko jotain kantavalle nartulle suositeltua ruokaa? Lisiä?  Oliko matolääkkeitä? Oliko ultra- tai röntgen mahdollisuus? Entä jos tuli synnytyskomplikaatioita? Milloin hännät typistettiin? Missä pentuja mainostettiin? Oliko kasvuhäiriöitä? Sairauksia? Miten pennun ostajaa opastettiin?