Arkistojen löytöjä: Anja Puumalan juttu Spanielilehdessä 1981

 Löysin jo edesmenneen legendan, Anja Puumalan jutun Spanieli-lehdestä 1/1981. Anja on yksi meidän aikamme tunnetuimpia ja menestyneimpiä koirankasvattajia ja hänen koiriaan löytyy monen menestyksekkään cockerspanielin suvusta. Referoin ja reflektoin seuraavaksi Anjan jutun pohjalta näyttelykoiraasiaa.

 

Onko niin, että yleinen luulo on että näyttelykoira on jotenkin erilainen koira kun muut koirat?

Ajattelitko että näyttelykoira ostetaan pentuna, sitä valmistellaan ja viedään harjoitettuna näyttelyyn seisomaan asennossa ja kävelemään kauniisti hihnassa. Ajattelitko että näyttelykoiran elämä on jotenkin erilainen kuin muiden koirien elämä? Tämä on sekä tarua että totta omasta mielestäni. Täällä Suomessa näyttelyharrastajia on monenlaisia, mutta ammatikseen esittäjiä ei luultavasti montaa ole jos ollenkaan. Meillä on TOSI harrastajia jotka ovat todella taitavia esittämään koiria, mutta tuskin kukaan tällä hetkellä elää handlerina kuten ulkomailla, esimerkiksi USA:ssa ja Italiassa pystyy. Nämä handlerit kun ottavat määrätyn määrän toisten koiria tiimiinsä, hoitavat ne näyttelykuntoon ja kiertävät niiden kanssa.   Toki meillä on suuria (Suomen olosuhteisiin nähden) kenneleitä, joissa koirat elävät tarhaolosuhteissa ja kiertävät omistajien kanssa näyttelyissä. Suurin osa näyttelyissä kävijöistä ovat kuitenkin kasvattajia ja harrastajia. Meillä onkin näytteilleasettajat yllättävän tavallisia joidenkin ulkomaalaisten tuomareiden mielestä. Toisaalta joskus aloittelijan näkökulmasta näyttelytouhu voi vaikuttaa hurjan kovalta ja kilpailuhenkiseltä, ja siihen ei ole kovin helppoa yksin lähteä mukaan. Tästä olen huomannut että ollaan monta mieltä, kilpailuhenkisemmät näkevät näyttelyn nimenomaan kilpailuna ja vähemmän kilpailuhenkiset näkevät sen kivana yhteisenä päivänä koiran kanssa. Molemmissa asenteissa on puolensa. Kovin kilpailuhenkinen (ei aina niin sympaattinen tai avoin) voi pelästyttää uudet harrastajat ja antaa harrastuksesta sisäänlämpiävän ja tiukkapipoisen kuvan. Toisaalta PRO-tyyli tuo esille upeasti valmisteltuja ja kauniita koiria. Täysin valmistelematon koira, joka on huonosti hoidettu ja ei osaa käyttäytyä kehässä ei myöskään ole ilonaihe omistajalle ja voi luoda kasvattajalle myötähäpeän tunteen. Hyvin hoidetut ja kasvatetut koirat ovat kasvattajalle parasta PR-työtä.

 Kenelle näyttelyt sitten oikeasti ovat tarkoitettu?  Onko kyse kasvattajien tarpeesta, omistajien harrastuksesta, yleisöstä tai tapahtumasta? Tänä päivänä sanoisin että kaikista, joskin parannettavaa olisi kaikissa osioissa. Tänä päivänä ei voi sanoa että näyttelymenestys olisi kasvatustyön ainoa perusta. Kasvattajat miettivät usein linjaa luodessaan terveysnäkökulmia, luonnetta, rodun alkuperää ja tyyppiä, sekä omaa tulkintaansa esteettisestä ulkonäöstä. Näyttelyissä terveysaspektia ei huomioida, eikä jokainen tuomari ole tuomaroidun rotunsa kasvattaja, mutta jossain määrin koulutettu kylläkin. Edellä mainitusta syystä monet kasvattajat arvostavat erityisesti kasvattajakolleegan arvostelua.

Uskoisin että suurin osa suomessa näyttelyitä harrastavat ovat tavallisia harrastajia, joiden koirat elää ihan tavallista elämää. Joskin kun näyttelyyn ollaan ilmoittauduttu, niin harjoitellaan enemmän tai vähemmän, sekä hoidetaan koiran turkkia. Harva kotikoira Suomessa joutuu olemaan sisällä turkin takia. Onhan loimet, haalarit ja korvasuojat keksitty.  Kerran haastattelin ROP-kehässä tunnettua amerikan cockeri esittäjää, miten hän on ratkaissut turkinhoidon. Hän kertoi että heillä on viikkosysteemi. Mitä lähemmäs näyttelyä tullaan, viimeiset päivät saa riehua ja likaantua. Sitten pestään ja föönataan, hetken säästellään ja pysytään puhtaana, kunnes taas on näyttelyviikonloppu. Hänen koirat ovat ihan varmasti arkenakin upeassa perustrimmissä, tuskin hän jättää trimmausta viime hetkeen. Sen takia homma toimii, vaikka välillä on koirailmankelit.

Nykyään käy hiukan yleisöä sääliksi. Harvassa näyttelyssä on riittävästi penkkejä kehän laidalla, tai koko kehää ympäröi tiivis häkkien, pöytien ja kärryjen seinämä. Harva tuomari kertoo yleisölle mitään tai viihdyttää millään tavalla. Aina ei myöskään arvostelun sijoituksia huomaa, jos kehätoimitsija vaan nopeasti nostaa värillisen kortin. ennen koirat saivat muovinauhat. Toisaalta, häviäjä tuskin haluaa suurta numero sijoituksestaan. Toisaalta kilpailuluokassa näet kaikki erinoimaisen ja erittäin hyvän saaneet. 
 

Miten valita näyttelykoira?

Arja Puumalan mukaan kaikista lupaavista pennuista ei tule näyttelykoiria ja tavallisen näköisestä pennusta voi kehittyä hyväkin koira. Ihminen itse pystyy suuresti vaikuttamaan koiranpennun kehitykseen. Ensimmäinen ehto tietenkin pentua valittaessa on Anjan mukaan ottaa se pentueesta, jonka vanhemmat ovat mahdollisimman hyvät. Pentueen paras pentu ei välttämättä ole suurin eikä pienin, vaan yleensä keskiverto yksilö. Tietenkin on määrättyjä rotuun kuuluvia ominaisuuksia, jotka tulee ottaa huomioon pentua valittaessa. Tämän takia kasvattajat usein kertovat että pentu on lupaava, lupaamatta mitään. Ennenkuin pentu on aikuinen, on monta vaihetta käyty läpi.

Tärkeintä, Anja Puumalan mukaan, koiran kehitykselle on sen ruokinta. Lupaavinkin pentu ”menee pilalle” väärällä ruokinnalla. Liiallinen vitamiinien syöttäminenkään ei ole hyväksi koiran kehitykselle. Joskus kikkailu voi koitua harmiksi. Myös ulkopuoliset neuvojat, mitä tänä päivänä löytyy sosiaalisesta mediasta voi viedä ruokinnan hakoteille. Ennen 1980-lukua koiraruoka merkkejä oli tuskin nimeksikään, joskin pari oli. Koirat söivät enemmän tähteitä, mutta silti kasvattajilla oli upeat koirat. Silloinkin, kokenut kasvattaja yleensä pystyi antamaan hyvät ruokintaohjeet pennun ostajalle. Näitä ohjeita tulisi seurata mahdollisimman tarkkaan Anjan mukaan. Kasvattaja kun on itse ”testannut” ohjeitaan useamman vuoden ajan omilla koirillaan ja huomannut mikä toimii ja mikä ei.

 

Miten valmistella tuleva näyttelykoira näyttelyihin?

Anja suosittelee että pentu tulee jo pienestä pitäen opettaa seisomaan näyttelyasennossa ja kävelemään kiskomatta hihnassa. Näyttelyasennossa seisominen voi aloittelijalle kuulostaa teennäiseltä. Oikeasti kyse on yksinkertaisuudessaan se että koira seisoo paikallaan, niin rodunomaisesti kun voi. edestakaisin sinkoileva koiravoi olla kaunis, mutta sitä on vaikea nähdä. Myös jos omistaja vahingossa seisoo koiran edessä, tai koira on takapuoli tuomaria päin, niin voi olla vaikea antaa tyylipisteitä. Eli asia on yksinkertainen ja vaikeaa samaan aikaan. Miten houkuttelen koiran seisomaan niin upeasti kuin mahdollista.

 

Anja muistuttaa että olisi hyvä heti pienestä pitäen kammata pentu pöydällä. Samassa yhteydessä voidaan tarkistaa sen korvat ja hampaat, jolloin se tottuu kosketteluun, mitä sitten taas tarvitaan eläinlääkärikäynneillä ym. Hyvää tuttua voi joskus pyytää katsomaan koiran hampaat, silloin pentu tottuu myös vieraan kosketukseen. Anja kannustaa käymään eri spanielikerhojen järjestämissä koulutustilaisuuksia ja nämä ovatkin parhaita paikkoja näyttelyyn totuttelussa. Tällöin 1980-luvulla kerhotoiminta ja näyttelyharjoitukset olivatkin todella suosittuja. Nyt on tullut paljon enemmän harrastelajeja ja koirakouluja. Kuitenkin ajattelisi että kuka tuntee spanielin paremmin kuin spanielikerho itse.

Turkki on erittäin tärkeä näyttelyspanielille, takkuinen ja likainen koira ei loista. Ei riitä, että koira ennen näyttelyä viedään trimmaajalle ja odotetaan, että siitä hetkessä puhkeaa kaunotar. Spanielin turkkia tulee kammata säännöllisesti, muistuttaa Anja. Koiran oikea kampaaminen vaatii omistajalta taito aja opettelemista. Harva ensimmäisen koiran omistaja pystyy kampaamaan pentuvillaisen turjakkeen takuttomaksi. Siksi olisikin hyvä viedä pentu n. 5-6 kk ikäisenä ensimmäisen kerran ”putsattavaksi”. Trimmaaja pystyy antamaan ohjeita oikean turkin käsittelyn suhteen.

Anja suosittelee että koiran voi pestä suhteellisen usein. Monesti koiran takut ovat likaa ja pesun yhteydessä ”takut” häviävät itsestään. Pesu ei takuta koiraa vaikka moni näin sanookin, huomauttaa Anja. Koira kammataan heti märkänä ja kuivataan turkinkuivaajalla. Pesu suoritetaan koirashampoolla ja sen jälkeen laitetaan turkkiin hoitoainetta. Hoitoaine tekee turkin liukkaammaksi, sähköttömäksi ja helpommin käsiteltäväksi. On kuitenkin koiria, joilla on pehmeä villava turkki. Näiden kanssa on tehtävä erinäinen määrä töitä ja nypittävä selkäturkkia jatkuvasti.

Trimmaus vaikuttaa suuresti koiran ulkonäköön, Anja muistuttaa. Väärin tai huolimattomasti trimmattu koira ei näytä samalta kuin se, joka on huolella valmistettu näyttelykuntoon.

Kuitenkin on todettava se seikka, että vaikka kuinka huolella valitsisi pentunsa, hoitaisi ja kouluttaisi sen, ei ole sanottua, että siitä tulee ”näyttelytähti”, jos siltä puuttuu ”tähden” LUONNE, toteaa Anja lopuksi. Jos koiralla ei ole kivaa, homma i menesty.